Mansikka- (ja vitutus)sesonki
Ärsyttää niin paljon, etten pysty ilmaisemaan sitä edes englanniksi.
Lähden kotiin kesken workshopin, seison pimeässä liikennevaloissa ja sanon ääneen: V I T T U. Sitten huomaan vieressä olevan auton, jossa istuva nainen katsoo minua kysyvästi. Hymyilen hänelle ja ajattelen: helppoahan sulla on. Mutta mistäs minä sitä tiedän.
Syksyllä kaikki oli ihan ok. Oli Erasmus –vaihtareita eri maista, lähes kaikki tunnit englanniksi. Luentoja, jotka edes aloitettiin englanniksi, jotta tajuaisi mistä on kyse. Kirjoittelin pitkät esseeni englanniksi, opettaja kommentoi niitä ja keskustelimme aiheista. Kaikki meni sujuvasti.
Sitten tuli kevätlukukausi.
Nyt on eräs professori, joka yritti selittää minulle kahden tunnin portugalin kielisen luennon jälkeen sitä, mitä kurssilla tehdään. Groupo, oli ainoa sana jonka hän keksi. Trabalho de groupo, autoin, ryhmätyö siis? Thank you, sanoi opettaja ja siinä oli kaikki englanti jota hän osasi.
On muutamia vaihtareita nytkin, mutta Italiasta. Ei heillä ole suurempia kieliongelmia. Sitten on yksi suomalainen tyttö, joka opiskelee kyllä kieltä, mutta ei sitä kahdessa kuukaudessa opita. Ja kun välillä ei ehdi kielikurssille, koska sitä edeltävän workshopin opettaja on lähes tunnin myöhässä, jolloin kaikki aikataulut niin sanotusti kusevat.
Ja sitten on koulun sähköinen järjestelmä, joka sisältää kaiken sen informaation jota et mistään muualta saa. Kun vuosi vaihtui, järjestelmä vaihtoi kaikkien salasanat automaattisesti uusiin. Ja kun kysyt apua IT-tuesta, saat vastauksen kyllä, siinä vaan kestää neljä viikkoa.
Tällaisella viikolla ei kai voi tehdä muuta kun ottaa omaa lomaa yhdeksi aamupäiväksi, mennä kiertelemään kirpparia, syödä juuri alkaneen sesongin mansikoita auringossa ja ajatella:
Varmaan joskus vuosien päästä tääkin asia naurattaa.
—-
Nyt tosin auttaisi kuulla tarinoita siitä, miten muilla pään hakkaaminen seinään ulkomailla opiskelu on sujunut?
—-
Strawberry season is here! So is the spring semester, in which none of the professors speak English.
24 Comments
Juliaihminen
Ai ai, niin eläviä muistoja tulee mieleen! Mä päädyin Belgiassa taidehistorian syventävien opintojen kurssille – koska osasin ranskaa niiiin vähän. En siis ollut koskaan lukenut yhtään taidehissaa.
Istuin kuuliaisesti kurssin ja koin itseni thaitheellkseksi kierrellessä brysseliläisiä gallerioita ja kuunnellessa ranskankielisiä opettajan papatuksia – joista en ymmärränyt mitään.
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin: pääsin kurssin ranskankielisen suullisen tentin läpi mm väittämällä, että Rodchenko oli maalaus (ei esim maalari).
Pointtini: kyllä ne sut säälistä läpi päästää ja siinä sivussa saatat oppiakin jotain. Ei vaan kannata ressata (todella helpommin sanottu kuin tehty) vaan istua kuuliaisesti ja kokea epämiellyttäviä tunteita siitä, että on taas ainoa, joka ei tajua. Helvetillistähän se on, siitä ei pääse mihinkään. Onneksi lissabonin ihmiset vaikuttaa siltä, että niiltä voi kysyä neuvoa.
saarah
istua kuuliaisesti ja kokea epämiellyttäviä tunteita siitä, että on taas ainoa, joka ei tajua
JUST TÄÄ! Ja ärsyttää koko ajan kysellä että mitä taas oikein selitettiin. Mutta ihan oikeessa oot, turha tässä nyt on kamalasti stressailla. Onneks tänään alkoi yksi uus kurssi, jonka opettaja sanoi heti ekana: minäpä pidän tämän englanniksi. Meinasin mennä halaamaan sitä 😀
minna
Ah, Belgiassa oli sellainen ärsyttävä juttu, että vaikka opetus oli englanniksi, saattoi opettaja selittää esimerkkejä ja käsitteitä ranskan kautta, kun kaikkihan sitä osaavat – not.
Ehkä noloin sattumus oli yksi tentti, jonne en mennyt, koska en yksinkertaisesti löytänyt oikeaa paikkaa, vaikka säntäilin melkein tunnin paniikissa ympäri kampusta. Hävetti selittää opettajalle, että uusintaan pitäisi päästä, koska luokkaa vaan ei millään löytynyt.
saarah
Voi ei mikä tilanne! Kiitos että jaoit tän tarinan 🙂
Meidän koulun ainoita hyviä puolia on se, että se on suht pieni ja kaikki tunnit on siinä samassa rakennuksessa.
Satu vieras
Voi tää kuulostaa niin tutulta. Aikanaan lähdin ranskaan vaihtoon ja olin ajatellut, että olen siellä koko vuoden. Kun saavuin paikanpäälle ensimmäisenä koulupäivänä selvisi, että kevätlukukausi onkin kokonaan ranskaksi ja itsellä alkeet hallussa. Olin lopettanut suomessa töissä ja irtisanonut vuokra asuntoni kun ajattelin että olen niin pitkään ranskassa. Eli se homma kusi siihen. Itkin tätä tragediaa kokonaisen viikon kun läppäri sanoi itsensä irti (netti ei toiminut mutta siellä oli sarjoja tallennettuna) veljeni oli niin kiltti että osti suomesta läppärin (koska ranskassa ei ole skandinavista näppäimistöä) ajatuksena lähettää se minulle ranskaan. Posti ei ilmeisesti toimita akullisia laitteita ja dhl:n kautta lähettäninen maksoi 300€. No sainpahan läppärin päivässä perille. Kaikki kulminoitui erääseen aamupäivään kun kaikki vyöryi päälle samaan aikaan kun kävelin kouluun ja menin parkumaan puiston penkille. Siitä noustessa tajusin että koko penkki oli yltäpäältä kurassa ja housuni ja paitani siinä tietenkin. Ei voinut kuin nauraa. Nyt kaikki koettelemukset naurattaa mutta silloin kyllä vitutti kaikki kieli ja kulttuurierot ja asioiden hitaus. Tsemppiä!!
saarah
Voi kamala mikä tarina 😀 Mut noinhan se usein menee että ensin alkaa huonosti ja sit yhtäkkiä tuntuu että IHAN KAIKKI menee pieleen. Nyt on just tollanen hetki menossa, mut ei kai tästä oo matka kuin ylöspäin 🙂
mystery
Hahahah mulla oli Tanskassa just tollasta välillä. Pari niiiiin teoreettista kurssia että mulla ois varmaan englanniksikin mennyt liian korkealentoiseksi ne aiheet, ja sitten sama vielä tanskaksi! Mulla oli just yks ryhmätyökurssi josta en ymmärtänyt koko kurssin aikana mitään, ja muut tanskalaiset ryhmäläiseni teki homman oikeastaan kokonaan puolestani. Hävetti suunnattomasti, mutta en vaan voinut asialle mitään 😀 ei ne onneksi olleet vihaisia asiasta vaan ymmärsivät että mulla on hieman vaikeaa, koska kurssi oli heillekin vaikea, mutta silti oli aika kiusallinen fiilis.
Lupaan että jonkun ajan päästä suakin naurattaa, mutta ymmärrän tuskasi täysin!
saarah
Kiitos tsempistä ja omien kokemusten jakamisesta! Todellakin helpottaa lukea et muilla on ollut yhtä hankalaa. Me tehdään kans koko ajan ryhmätöitä, mikä on toisaalta hyvä, mut sit taas siinä usein käy noin että ei vaan edes tajua että MITÄ TÄSSÄ NYT TEHDÄÄN 😀
Kanelibasilika
Hehehee, kuulostaa tutulta vaikka opiskelin vain naapurimaassa Virossa. Kansainvälisen ohjelman luennot olivat vähän proffasta riippuen ajoittan venäjäksi – vastauksena kehotukseen vaihtaa englanniksi (koko ohjelman kun oli tosiaan englanninkielinen) “Finnish people, stop complaining!” ja luento jatkui latvialaisen proffan vetämänä venäjäksi. Opiskelujen “tyyli” oli myös aika erilainen, oli suullisia tenttejä muutenkin kuin kielissä, jos et läpäissyt tenttiä “tervetuloa uusimaan koko kurssi ensi vuonna” – hups.. vähän myöhemmin tenttien uusiminen tuli onneksi mahdolliseksi, mutta himppasen kuumotti tällainen. Akateemista vapautta ei myöskään ollut, jos oli pakko olla pois, piti erikseen anoa “lupalapulla” luentokerta vapaaksi ja näitä seurattiin tiukasti. Tiukat säännöt ei sinänsä olleet mitenkään hankalia, mutta vähän eri meininki oli kuin Suomessa. Muitakin esimerkkejä löytyy ties vaikka mitä, mutta kaiken säätämisen ja sekoilun ja ketutuksen jäljiltä silti oli kyllä ihan paras kokemus ikinä enkä mistään hinnasta luopuisi Tallinnan vuosista <3
saarah
Ohoh, hassua että ihan naapurimaassa on noin eri meno!
Kyllä mä luulen kans et jälkeenpäin (joskus sitten) mua vaan naurattaa tää. Nyt välillä meinaa vielä itkettää 😀
marmur
Oi niin voin samaistua! Itse vietän vaihtovuotta tällä hetkellä Ranskassa ja lähes kaikki kurssit on ranskaksi. Olen ollut täällä jo puoli vuotta, mutta en ymmärrä vieläkään melkein mitään – eikä kukaan täällä tietenkään osaa englantia. Asioita perutaan ja pidennetään ilman erillistä ilmoitusta, eikä netistä millään löydy tietoa, mutta kukaan ei suostu kertomaan, koska “netistä löytyy”… Ja kaikki stereotypiat ranskalaisesta byrokratiasta on niin totta! Ja se, ettei täällä tykätä ulkomaalaisista. Mutta olin super ylpeä itsestäni kun kaikista vaikeuksista huolimatta pääsin kirkkaasti läpi yhdestä kurssista. (:
saarah
Huh, toi kuulostaa kyllä hurjemmalta kun täällä! Tai no, aika samalta 😀 Samaan menee hermo: koko ajan perutaan ja säädetään aikatauluja ja niistä ilmotellaan tuntia aiemmin (jos ollenkaan). Täällä onneks ulkomaalaisiin suhtautuminen on ystävällistä, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa.
Hurjasti tsemppiä sinne 🙂
Mukulakivillä
Muakin alkoi naurattaa. Muistin taas sen päivän, kun menin Montpellierin yliopistossa tapaamaan opinto-ohjaajaa ja kuulin, että kurssit, jotka olin valinnut kevätlukukaudelle, olivat itse asiassa edellisvuoden kursseja, mutta että yliopisto ei vielä tammikuussa ollut saanut päivitettyä kurssilistaa nettisivuilleen. Siinä sitten meni koko paletti uusiksi ja samalla selvisi, että minun olisi pitänyt olla yliopistolla jo viikkoa aiemmin, sillä sen kevään kurssit alkoivat viikkoa ennen kuin edelliskevään 😀 Oma projekti oli myös paikallisen yliopiston opiskelijakortin saaminen. Kaikki kurssit olivat totta kai ranskaksi, mutta sain käyttää tenteissä apuna sanakirjaa. Tuttua on myös tuo opettajan saapuminen silloin kun no hän saapuu ja myös tuntien mystinen peruminen. Puhumattakaan siitä, että en esim. päässyt kaikille tunneille siksi, etten yksinkertaisesti löytänyt oikeaa luokkaa (merkatussa luokassahan kaikui vain tyhjyys). Tsemppiä! Itse totuin tietämättömyyden olotilaan noin kolmessa kuukaudessa.
saarah
Kiitos kun jaoit tän, helpottaa oloa!
Hah, mä en oo vielä edes ehtinyt hankkia opiskelijakorttia 😀 Se on varmaan myös aikamoinen prosessi, samoin kun oli lukukausimaksun maksaminen. Ensin sanottiin että se on pakko maksaa käteisellä, sitten kun en suostunut kesti viikon saada pankkitilin numero. No se oli tietysti vain portugalilainen tilinro, ei kansainvälinen. Toinen viikko meni siinä että ne sai hankittua sen IBAN numeron ja sitten kun loppujen lopuksi sain sen maksettua, tuli valitussoitto että maksoin sen myöhässä ja joudun maksamaan sakkoa siitä 😀 En muuten maksanut!
Elli Maanpää
En tiedä helpottaako yhtään, mutta osataan Suomessakin opintojen tiellä sekoilla ja säätää. Terveisin, yksi opettaja tekee ohareita tai on tunteja myöhässä ja kotitehtävät ovat ripoteltu noin viiten eri sähköiseen järjestelmään, joiden salasanat pitää uusia noin kolmen kuukauden välein. Puuh. Onneksi puulla päähän kokemusten jälkeen tulee sitten myös niitä loisto-kiitollisuus-momentumeja, joilloin oivaltaa, oppii ja nauttii: On onnellinen siitä, että saa vielä opiskella itselleen rakasta kulttuurialaa. Tsemppiä sulle Saara!
saarah
Kiitos Elli! Paljon tsemppiä sinne takas 🙂
Oho, onpa hullua et Suomessakin on tollasta sähellystä. Mä oon täällä koko ajan huokaillut tunneilla että “meillä Suomessa kyllä tää asia ois jo hoidettu” 😀
Suvi sur le vif
Olin ystäväni kanssa Sisiliassa vaihdossa – olimme aina koulupäivän jälkeen henkisesti riekaleina ja kertasimme, mitä kaikkea älytöntä päivän aikana oli tapahtunut. Kaverini selvisi vitutuksesta shoppailemalla paikallisessa henkkamaukassa, minä taisin syödä vain paljon jäätelöä.
(Olimme ensimmäiset opiskelijat kyseisessä koulussa ja ensimmäisellä viikolla selvisi, että jos tulee kesken lukukauden, ei pääse kuin alkeiskursseille. Opiskelin itse pääaineenani valokuvausta ja muut oppilaat kuvasivat lähinnä pokkareilla: järkkärini kaivaminen repusta meinasi aiheuttaa yleisen mellakan. Ja aina kun yritimme selvittää jotain kouluun liittyvää kansliasta, saimme vastaukseksi että puhelin ei toimi / internet ei toimi / kyseinen henkilö ei vain tiedä. Esimerkiksi kielikurssin alkamisesta luvattiin ilmoittaa, mutta pääsimme mukaan 4 viikkoa myöhemmin, jolloin olimme jo auttamattomasti ulalla ja yleensä tunnit menivät päällekkäin kielikurssin päälle.)
Surkeuden huippu tuli, kun kaikki loppukokeet oli siirretty, mutta meille ei oltu ilmoitettu asiasta mitään. Minulle tulee vieläkin kylmä hiki, kun mietin sitä 0 opintopisteen selittämistä kotosuomessa…
Paljon, paljon tsemppiä kevääseen ja opiskeluihin!
saarah
Voi apua 😀 😀 Kiitos Suvi tän tarinan jakamisesta!
Marjorie of LOVE
Mä nukahdin välillä aamutunneilla, kun maikka opetti vaan flaamiksi. Opiskellessani tekstiiliä (neulonta- & virkkauskurssilla) vitutti, kun vasenkätisyyteni oli maikan mielestä kauheen hankalaa joten mun piti alkaa oikeakätiseksi.
saarah
Apua! Toi on jo aika paksua 😀 HUH!
Mua ärsyttää eniten se, et jos tunnin aluksi sanon et ei, en puhu vielä portugalia, sitten kesken opeuksen kysytään välillä englanniks “did you understand?” ja tekee mieli sanoa et NO EN VITTU TÄSSÄ VARTISSA EHTINYT OPPIA TÄTÄ KIELTÄ 😀
Vierailija
Vastoinkäymiset ovat enemmän sääntö, kuin poikkeus. Varsinkin ollessasi ulkomailla eri kulttuurissa!
Ole armollinen itsellesi ja muille siellä, lopulta reissusta jää käteen naurut ja parhaat jutut iltatunneille jaettavaksi! Revittele oikein kunnolla v*tutuksen kanssa. Olet aarre.
Tsemppiä matkaan!
-Isla
http://islakahdenkesken.blogspot.fi/
saarah
Kiitos Isla!
Ihan totta kaikki toi ja pitää todellakin muistaa olla armollinen itselleen. Ei voi olla sellasilla kursseilla kauheen hyvä ja tuottelias, joilla ei ymmärrä lähes mitään 😀
Vasilisa
OOIII vitutus maximus! Tsemppiä!
Elämäni vittumaisimmat hetket vietin vaihdossa Hong Kongissa. Siellä kampuksella asuttiin soluissa, joissa soluhuoneet jaettiin toisen opiskelijan kanssa. Paitsi, että siinä on suomalaiselle introvertille ja ainoalle lapselle piiiikkuisen sulattamista, huonetoverini a) kuorsasi atonaalisesti b) tuli kotiin yleensä kolmen aikaan studiolta jonka seurauksena oli TODELLA väsynyt koko vaihdon ajan. Huonetta oli lähes mahdoton vaihtaa – opiskelija-asuntola havahtui ongelmaan kun siivooja löysi minut olohuoneesta kuorsausevakosta ja järjesti lukukauden lopussa toisen huoneen. Yritin ennen tätä valittaa tilanteesta kansainväliselle toimistolle kampuksella, jossa tuutori suositteli että neuvottelisin huonekaverini kanssa, sillä tavalla hänen vanhempansakin olivat ratkaiseet isän kuorsausongelman. öööööööö….:D:D:D
Jotenkin onnistuin siinä väsymyksessäkin erottamaan kämppiksen persoonan ja hänen kuorsauksensa (rakenteellinen nenävika) toisistaan ja hän on edelleen kaverini. .
riiri
Oivoi omia vaihtokokemuksiani Prahasta: en päässyt ensimmäisinä päivinä ohjaavan proffan puheille, koska en saanut yhtä suurta ovea mitenkään auki 😀 Oveen takana oli proffien ja opettajien huoneet. . Myöhemmin kävi ilmi, että tämä kyseinen proffa ei edes käytä oikeaa huonettaan, vaan hän oli ottanut käyttöönsä monta kerrosta ylempänä olevan minihuoneen… ja miten tämä olisi pitänyt löytää. Eräälle valokuvauskurssille vaihtareiden tuli osallistua vain joka toinen viikko, jos silloinkaan ja opettaja osasi sanoa englanniksi vain, että shut your mouse! Jossain vaiheessa vaihtokoordinaattorimme ihmetteli, että miten minun kotiyliopistostani oli vaihdossa kaksi opiskelijaa, vaikka heillä oli sopimus vain yhdelle 😀 Tuolla kaikki opintosuoritukset kirjattiin pieneen siniseen passin näköiseen vihkoon, jota sitten paikalliset opiskelijat varmaan varjelivat opintojen loppuvaiheessa kuin pientä aarretta.