Tajunnanvirtaa trendikirjoista ja-sairauksista (ja vähän muusta)

 

 

Kuulokkeissani on kirja joka kertoo kaiken erään henkilön oppiman, niinkin isosta asiasta kuin rakkaus. Minulle tulee kirjasta mieleen lontoolainen ystäväni, joka puhuu ihan samalla lailla. Sillä lailla että hän kuulostaa samaan aikaan kauhean sivistyneeltä ja sitten todella coolilta kovikselta, joka ei pelkää kyllä yhtään mitään. 

Ja sitten mieleen tulee se illallinen jossa istuin kuusi tuntia neljän natiivienglantia puhuvan kanssa ja koko illan keskusteluissamme oli yksi sellainen sana jota en tajunnut. Silloin ajattelin: jaa kai voisin alkaa jo kuuntelemaan äänikirjojakin vieraalla kielellä. 

Eräänä väsyneenä iltapäivänä tosin ajattelen, että olenko siksi toisinaan niin väsynyt kun käytän päivittäin kolmea eri kieltä. No sitten lääkäri sanoo samalla viikolla että kyllä se kuule on vaan nää ferritiiniarvot (Trendikästä!) (Lääkäri ei tosin mainitse trendikkyyttä, hän on keskittynyt kertomaan minulle kuinka hulluja ja yltiöromanttisia portugalilaismiehet ovatkaan). 

(Tiedän. Ainakin sen hulluuden). 

Samalla viikolla selaan jossain mielenhäiriössä vuosien takaista viestiketjua eräänkin portugalilaismiehen kanssa ja muistan että hän kertoi ekojen juodaan-viiniä-puistossa-treffien jälkeen rakastavansa minua.
(Okei nyt lopetan nämä sulkeet). 

Olen vielä Lissabonin lentokentällä kun puhelin piippaa ja ystävä laittaa viestin että hei näin sut tänään ohimennen, näytit tosi surkeelta, tuu tänne ja kerro kaikki. Ei kun mä pakenen Suomeen, haha, vastaan ja sitten sovitaan että heti kun palaan niin rommiboolia ja tilitystä. 

On joka kerta niin outoa että kun on nuokkunut vaan vähän yli neljä tuntia lentokoneessa, voi olla jo Suomessa, joka tuntuu olevan jossain aivan toisessa todellisuudessa. 

 

 

On järkyttävän kylmä ja kaivan asemalaiturilla matkalaukustani pitkähihaista. Olen kyllä pakannut mukaan kolme hihatonta mekkoa ja kaikenmaailman huituloita mutten mitään lämmintä. Säätiedotus näyttää sadetta ja ukkosta ainakin viikoksi eteenpäin. Samaan aikaan tuntuu siltä että siellä asemalaiturilla kaikki fiksun lämpimästi pukeutuneet järkevät suomalaiset katsovat minua vähän sillä tavalla että mitä tuo nyt on lähtenyt noin vähissä vaatteissa, ihan oma vika kuule! Ei ole huonoa säätä, on vain huonoja varusteita vai mikä olikaan se kamala sanonta jota omassa perheessäni on aina viljelty.

En ole nukkunut koko yönä, kello ei ole juuri mitään vielä enkä löydä R-kioskin kahvipaikalta hinnastossa olevaa xs-kokoista kahvimukia vaikka katson kyllä sata kertaa kaikkien mukien koot. Joo no ei sellaista olekaan, myyjä toteaa vähän kyllästyneenä. Sitten huomaan että kello kuusi neljäkymmentäviisi edellä olevani mies on tukevassa humalassa ja ottanut kaksi xl-kokoista maitokahvia ja on nyt kaivanut hukassa olevaa lompakkoaan vaikka kuinka kauan. 

Hei tsemppiä työpäivään, tekee mieli sanoa myyjänaiselle, mutta sitten yhtäkkiä iskee sellainen älä nyt puhu liikaa vieraille, ei se nyt sulle kuulu -suomalaisolo. (Tummapaahtoinen ärräkahvi maistuu kyllä yllättävän hyvälle).

Ekoja asioita mitä aina huomaan Suomessa: vaaleahiuksisia miehiä! Onpa niitä paljon! Lissabonissa kun tuntuu näkevän vaan vaaleita naisia Marimekkokassit olallaan, harvemmin miehiä. Ja toinen asia: olen tottunut tuijottamaan aina kaikkia suomea puhuvia ihmisiä vähän sillä tavalla sivusilmällä salaa: kas vaan, ketäs noi on, ostikohan ne mun Lissabon-oppaan ja mitähän ne on tällä reissulla nähneet mutta nyt kun suomea tulee joka tuutista, en tiedä mihin päin katsoa ja sitten katselen vain harmaata betonilattiaa. 

Tungen kuulokkeet takaisin korviini ja kuuntelen sitä rakkauskirjaa tuntikaupalla katsellen metsää junan ikkunasta.Suomeen saapuminen ei enää aiheuta suurta tunnemyrskyä. Mutta kyllä se aina tuntuu vähän oudolta. Tutun oudolta. 

 

 

Jos kukaan kysyy multa ekana kun nähdään että milloin muutat takaisin Suomeen niin tällä kertaa kyllä suutun siitä, uhoan edellisellä viikolla. 

Älkää kyselkö. En yhtään tiedä mitä teen minkään kanssa. (Enkä halua juuri nyt tehdä mitään. Tai siis tämän kesän haluan pyhittää lyhyille työpäiville ja mekoille ja pitkille biitsipäiville ja viininjuontiöille). 

Yötön yö, tekee mieli postata instastooreihin sata kertaa. Kun on niin valoisaa. Ja koska yötön yö näyttää kirjoitettina ihan yhtä käsittämättömältä kuin sana käsittämättömältä (ja jonka oikeinkirjoitukseen täytyy tosissaan keskittyä). 

(Ihana Suomi).