Yleinen

Upeasti uudistunut Flow kosmetiikka

 

 

Minulla oli melkein 18 vuotta kissa, joka vihasi appelsiineja.
Söin 18 vuotta appelsiinit aina salaa keittiössä tiskipöydän yllä, en koskaan esimerkiksi vaellellut asunnossani appelsiinia mutustaen. Vuosi sitten tajusin etten ole enää pitkään aikaan omistanut kissaa, joten voin siirtyä syömään appelsiinini vaikkapa sängyssä, kuten nykyisin teen.

Pilkon hedelmät kulhoon, josta haarukoin ne suuhuni sängyssä istuen. (Ja lähes aina on otettava kuva esteettisestä hedelmäkulhosta).

Yöpöydälläni ollut pari kuukautta myös uusi suosikkivoiteeni, suomalaisen Flow kosmetiikan Sheavoi tehovoide, Organic Shea Body Butter. Käytän voidetta käsille ja jalkapohjille, koko vartalolle se on omaan makuuni vähän liian tuhti. Kuiville käsille taas ihan täydellinen! Rakastan voiteita jotka eivät tuoksu juuri miltään ja jotka oikeasti imeytyvät ihoon samantien ja kosteuttavat kunnolla.

 

 

Kaikki nämä Flow kosmetiikan* uudistuneet pakkaukset saavat myös visualistilta extrapisteet.
Kauas on tultu ajoista jolloin luonnonkosmetiikka näytti vähän kotikutoiselta ja pelkästään hipiltä. Näitä tuotteita kun pitää mieluusti esillä. (Tärkeä ominaisuus ihmiselle joka siirtää jopa käsitiskiaineen kauniimpaan pulloon).

 

 

Flow:n probioottisesta kamomillakasvovedestä on tullut suosikkini hetkiin jolloin iho on ärtynyt ja punoittava. Käyn usein aamulla lenkillä, jolloin ilma on vielä viileä. Rakastan mennä suoraa lenkiltä tulikuumaan suihkuun, mutta iho ei rakasta lämpötilavaihtelua ja punoittaa lähes aina lenkin ja suihkun jälkeen ihan hulluna.

Suihkuttelen tätä siis aamuisin kolmisen kerrosta, jolloin iho rauhoittuu nopeasti. Myös se että ärtynyttä ihoa ei lähmi käsin, tuntuu auttavan. Kasvovesi on vähän erilainen kun aiemmin käyttämäni paksun hoitovedet, sen koostumus on paljon kevyempi. Tätä tuotetta suositellaan erityisesti atooppisen ja herkän ihon omaaville. Eli siis juuri minulle!

 

 

Olen ollut koko ikäni myös ihminen joka RAKASTAA kasvonaamioita. Käytän viikottain kuorivaa naamiota sekä muutamaa erilaista kosteuttavaa ja väitänkin että ahkera naamioiden käyttö on yksi syy hyvään ihooni.

Uusi suosikkini hellävaraisten kuorintanaamioiden saralla on tämä Flow:n Strawberry Milk Mask naamio. Rakastan erityisesti jauhemaisia naamioita, joita sekoitellaan itse veden (tai kasvoöljyn kanssa) pienessä kipossa ja levitetään sitten iholle. Laitan naamiota aina myös kaulalle, sen iho kun kaipaa hoitoa myös.

Plussaa myös naamion vaaleanpunaisesta väristä sekä siitä ettei se nimestään huolimatta tuoksu keinotekoiselle mansikalle. Naamio sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja myös sitoo kosteutta ihoon.

 

 

Ulkomaille muutettuani olen muuttunut myös ihmiseksi joka aina vähän ylpeilee omalla maallaan. Siksi onkin kiva hehkuttaa ulkkiskavereille myös suomalaista luonnonkosmetiikkaa.

Toivonkin Flow cosmeticsille onnea maailmanvalloitukseen,
tuotteet ja pakkaukset ovat erittäin valmiita siihen!

 

*Sain tuotteet testiin blogin kautta, kiitos.

 
 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *