Kuin elokuvissa, osa 1.
Joulukuu, 2015, Estrela, Lissabon
En kirjoita mitään,
ettei tule ennakko-odotuksia illasta, ajattelen ja läimäytän läppärin kiinni. Kaivan vaatevalikoimaa kaapista, mutten keksi mitä pukisin päälleni. Ulkona on iltaisin kylmä, mutta talvivaatteet ovat liioittelua ja kesävaatteissa jäätyy.
Päädyin maailman yksinkertaisimpaan asuun: mustiin farkkuihin ja harmaaseen paitaan. Seuraavana päivänä tungen ne tupakanhajuisina pyykkikoneeseen, väännän sen päälle ja keitän vahvaa mustaa teetä. Ja kerron kämppikselleni:
eilinen, yksi oudoimmista illoista IKINÄ.
Tapaan miehen metroaseman edessä. Kävelemme outoon hippibaariin, jossa iso lasillinen viiniä maksaa kuusikymmentä senttiä ja ruoka kolme euroa, mutta astiat on lopuksi tiskattava itse. Kun haen myöhemmin pippuria annokseni päälle, tiskillä istuu kissa. Istumme ison pöydän äärellä, ovet ovat auki kadulle ja kiedon huivia tiukemmin harteilleni.
I love this country, but what´s up with the no heating indoors thing, sanon ajatukseni ääneen miehelle. Tottuuko tähän muka joskus?
Juomme monta lasia viiniä, himoitsen tiskillä olevia cupcakejä, mutta kun vihdoin päätän ostaa sellaisen, ne ovat loppuneet. Samaan pöytään tulee iso joukko ulkomaalaisia opiskelijoita, yhtäkkiä olemme seurueessa, jossa on kymmenen ihmistä eri maista. Se on aina yhtä outoa.
Täällä me kaikki, eri maista ja syistä, samassa paikassa, sama rakkaus tätä kaupunkia kohtaan. Kolumbialainen tyttö, joka näyttää ihan suomalaiselta, kehuu kaulakoruani ja kertoo olevansa henkisesti eurooppalainen ja berliiniläinen. Minä olen edelleen henkisesti ihan suomalainen, mutta kuulen taas deitiltäni saman kuin usein täällä: Luulin että suomalaiset on hiljaisia ja ujoja.
No eipä olla.
Kun paikka menee kiinni puolenyön maissa, minä menen vessaan ja mies tiskaa astiani sillä aikaa. Ilta on kiva, mutta en oikeastaan tunne mitään suurempaa mielenkiintoa miestä kohtaan eikä hänkään näytä olevan niin kamalan innostunut minusta. Ehkä tämä on vain tällainen ilta, josta voi ajatella myöhemmin: no onneksi kuitenkin lähdin enkä vain katsonut standup –spesiaaleja peiton alla.
Kävelemme pitkin pieniä kujia alueelle josta turistioppaissa varoitellaan ja jossa en haluaisi liikkua yksin. Pienen baarin edessä on liuta ihmisiä, tungemme sisälle tupakanhajuiseen hämärään tilaan. En jätä takkiani penkille, kuten kaikki muut, sullon sen epäluuloisena laukkuuni ja kerron miehelle kuinka Suomessa tosi moni ei uskalla kuivattaa pyykkejäkään kaupungissa ulkona niin että joku voisi ne varastaa.
Paikassa soittaa hassu italialainen bändi, ihmiset tanssivat ja tunnelma on keskiviikkoillaksi aika katossa. Tilaan vesipullon ja katson sivulle.
Juuri kun olen julistanut täälläkin, että parasta juuri nyt ovat miehet jotka osaavat käyttää lippistä juuri oikein: maailman ihanimman näköinen lippispäinen mies hymyilee minulle toiselta puolelta baaria. Hymyilen takaisin ja ajattelen: Kääk, kuka TOI nyt on?!
Yritän jatkaa deittejäni normaalisti, mutta takaraivossa jyskyttää ajatus: Haluan tavata tuon tyypin! Jostain syystä on IHAN PAKKO.
En tietenkään voi. Olen deiteillä toisen kanssa ja kuinka epäkohteliasta olisikaan vaihtaa kesken illan seuralaista, vaikken deitistäni olekaan juuri kiinnostunut. (Toim. huom: en aivan ymmärrä näitä tilanteita itsekään). Deittimieskin on ihan kiva. Juttelemme luontevasti neljä tuntia ennen meluisaa baaria. Teemme vähän samantyyppisiä töitä; hän kertoo kuinka suunnitteli fonttia kolme kuukautta yötä päivää, muttei loppujen lopuksi tykännytkään siitä. Ja kuinka hänen vanhempansa odottivat hänen jatkavan viininviljelyperinnettä, mutta heidän pettymykseksi pojasta tulikin taidekirjojen suunnittelija.
Portugalilaiseen tapaan mies puhuu paljon ja välillä päälleni. Ärsyynnyn siitä aina, mutta nielen kiukkuni ja ajattelen: kulttuurierot, muista Saara se, ei se ilkeyttään.
Sitten kuitenkin yhtäkkiä olen samassa vessajonossa sen lippispäisen kanssa. Hän hymyilee minulle ja sanoo: vihdoinkin. Juttelemme hetken, hän tarjoaa paikkansa jonosta ja vaikuttaa vähintäänkin yhtä kivalta kuin näyttää. Apua.
Onko tämä juuri niitä tilanteita joista elämäntaito-oppaissa aina kerrotaan: ihminen katuu eniten asioita, jotka jättää tekemättä?
Hetkeä myöhemmin olemme yhtä aikaa baaritiskillä. Ihan sattumalta, joopa joo. Yhtäkkiä suustani vain tulee ulos totuus: olen treffeillä, mutta olisin niillä mielummin sun kanssa.
Let´s get out of here, mies sanoo. Tää on outoa, mutta haluan myös sun kanssa treffeille TODELLA paljon, vaikken tiedä susta mitään. Onhan tää älytöntä. Tiedän yhden huipun paikan tässä lähellä, lähetään vaan.
Mutta en pysty, omatunto soimaa. Mies ujuttaa kuitenkin minulle vaivihkaa puhelinnumeronsa ja kahden tunnin päästä aamuyöllä seison keittiöni jääkylmällä lattialla. Juon kolme isoa lasillista vettä ja sitten tekstaan hänelle:
We HAVE TO meet soon.
Puhelin piippaa vastauksen saman tien: I KNOW! This is crazy.
—-
Sometimes life is just like a weird romantic comedy.
Minuuttikasvi
40 Comments
Gigi
En kestä! Alkoi hihityttään ja jänskättään:D <3
saarah
Kiitos, hyvää myötäelämistä 🙂
let her go
NO NYT jännittää!!!! Ihanaa lukea sun elämästä siellä, oon ite tulossa Portugaliin ja siis nimenomaan Lissaboniin (myös Portoon) elokuussa Interrailin lopussa! En malta odottaa:)
saarah
Ooh, mahtavaa. Elokuu täällä on just ihanaa aikaa. Vielä ihan täysi kesä 🙂
Hertta-Viola
Elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin (herkkuihin) pitää tarttua heti, epäröimättä. Ettei juuri tule tunnetta, että olisi pitänyt… Ihana kun jaoit kertomuksen illastasi, oli kuin aloittasi lukemaan jotain hyvää kirjaa.
Itse olen opettelemassa tätä hetkeen tarttumista ja hetkessä elämistä, ja kyllä se tuntuu hyvältä!
saarah
Ihana kun jaoit kertomuksen illastasi, oli kuin aloittasi lukemaan jotain hyvää kirjaa.
Kiitos! Hyvän kirjan aloittamisen fiilis on nimittäin tuttu. Ja IHANA fiilis onkin!
Vierailija
EN KESTÄ miten hurjan jännää! Oon niin koukussa sun juttuihin Saara, älä pliis koskaan lopeta. Ihanaa alkuviikkoa sinne Lissaboniin.
saarah
Kiitos! Ihana kuulla et oot koukussa 🙂
Hyvää viikkoa sinne myös.
vau
No jumalauta, nyt tapahtuu! Täällä kans ollaan ihan koukussa tähän blogiin. Koko fiilis blogissa on upea. Odotan mielenkiinnolla mitä tästä jutusta seuraa. Olen itse kokenut rakastumisen ensisilmäyksellä. Se juttu meni pieleen, raastavalla tavalla, neljän vuoden kaukosuhteen jälkeen. Tästä sun illasta lukeminen herätti innostuneen jännityksen lisäksi muiston siitä mitä joskus oli ja mitä menetin. En varmaan ikinä pääse siitä täysin yli, vaikka erosta on jo kuusi vuotta ja elän onnellista lapsiperhe-elämää nykyään. Jotkut ihmiset vaan kolahtaa. Kovaa.
saarah
Kiitos.
Ymmärrän sun fiilikset myös TÄYSIN: jotkut ihmiset todellakin vaan kolahtaa ja kovaa.
Vierailija
EIIIII MIKÄ CLIFFHANGER! Et voi tehdä tätä meille!!! Jatkoa tarinalle HETIIIIIIIIII. Ps. Tykkään susta :*
saarah
<3
Lupaan jatko-osan 🙂
Lemmi
Iiiih! Kai jatkoa on tulossa pian? 😉
Ikäisesi mies
35 vuotta ja nainen ei ole oppinut näkemään läpi miehistä jos kyseessä on pelkkä casanova. Voi voi…
tiuhtiii
Niin tai tuleva entinen casanova, koskaan ei voi tietää. Joten sillä välin, miksei?
laural
voi jeesus. mitäs sitten vaikka olisikin? ja mitäs jos naisosapuoli onkin tässä se “casanova”? kyyninen ajattelu ihmissuhteissa ei vie minnekään.
saarah
Hahaaaaa. Musta mun toiminta tässä oli enemmän sitä casanovaa, jos sellaista nyt pitää hakea. Harvemmin menee treffeille miehen kanssa ja tulee kotiin toisen miehen puhelinnumeron kanssa 😀
Vierailija
Psst Saara! Pystytkö suputtamaan koordinaatteja näistä paikoista missä esim. nämä tapahtumat ovat tapahtuneet, kuulostaa ihanilta paikoilta! Terv Sintti
saarah
Hippiravintola löytyy täältä:
https://www.facebook.com/CantinaCooperativa/?fref=ts
Mo_
Äää menin ihan kananlihalle kun luin sun tekstin!! Mä niin toivon, että tää on tapahtunut ihan lähiaikoina ja osa 2. on upeet treffit!! En kestä, rakastan tällasii tarinoita! En oo vielä lukenut kovin kauaa sun blogia, mut välillä tuntuu kuin seuraisi hyvän ystävän elämää siellä Lissabonissa. Sulla on ihan paras blogi!!
Mo_
Hahah nyt vasta katsoin tarkemmin että olihan siinä aikakin koska tää oli tapahtunut 😀
saarah
Joo, tästä on jo hetki aikaa 🙂
Yonna
ÄLÄ PIINAA ROMANTIIKANNÄLKÄISTÄ KANSSASISARTA! Kerro miten tässä kävi, HETI!
saarah
Hahaaa, romantiikannälkäinen kanssasisar 😀 Jatko-osa pitänee julkaista siis pian 🙂
Romantikko
Nyt on pakko kysyä liittyykö tämä lippispäinen henkilö ja tarina tapaamisestanne aiempaan kirjoitukseesi Haaleita toasteja (ja tunteita)? (Eli tähän: http://www.lily.fi/blogit/visual-diary/haaleita-toasteja-ja-tunteita) ps. Pidän tuosta tekstistä kovasti, osui ja upposi varsinkin loppu jossa kirjoitit että eniten satuttavat erot, joissa juttu ei koskaan päässyt kunnolla alkamaankaan.
saarah
Tarkkaavainen Romantikko siellä. Osa 2. selvittänee tätä mysteeriä lisää 🙂
LT
Oh mine mikä stoori! ♥ ja ihanasti kirjoitettu.
Sattuisitko muistamaan sen hippiruokapaikan nimeä? Ei sillä, että olisin tulossa Lissaboniin, ainakaan tietääkseni, tai että sitä tulisin muistamaan, mutta koska olisi hauska tietää minkä niminen on noin mainion kuuloinen ruokapaikka!
saarah
Kiitos!
Paikka on siis tää: https://www.facebook.com/CantinaCooperativa/?fref=ts
Laveaa
ÄÄÄÄÄÄ!!! En kestä!! Teijän on pakko nähä!!
Esba
Ai että miten kutkuttavaa! En ookaan lukenut sun blogia aiemmin ja minkälainen kirjoittajataituri täältä paljastuikaan. Haluaisin niiiiiin mielelläni kuulla jatkoa tälle stoorille, asap!
saarah
Kiitos! Kirjoittajakehut lämmittää sydäntä todella paljon 🙂
NannaKoo
Iik, miten ihanasti kirjoitettu! Tästä tuli pitkästä aikaa sellainen vähän kaihoisa fiilis sinkkuiluun ja noihin baari-iltoihin, joiden jälkeen tarvii ne kolme lasia vettä eikä se silti helpota. Nyt täytyy saada tietää, miten teidän treffit menee! 😀
saarah
Kiitos! Täytynee nyt saada jatko-osa pian paperille. Tai siis tänne 🙂
mirvaannamaria
Sä sait mut just kaipaamaan sinkkuilua, – tähän se sydänsilmähymiö.. Toi treffikommentti on ihan loistava! Mä ainakin arvostaisin suuresti jos vastapuoli olis noin rehellinen. Ihana, tästä tuli niin hyvä mieli etten lue enää mitään muuta ja meen suoraan nukkumaan – kiitos ja hyvää yötä 😉
saarah
Kiitos!
Musta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä rehellisemmäksi. Ei jaksa enää feikata asioita ja miettiä koko ajan sitä, miten pitäisi olla ja tehdä. Joskus pitää vaan olla vähän hullu ja rehellinen ja sanoa tollaisia asioita ihan suoraan ja ääneen 🙂
gonewiththefaires_
Oi apua, olen ihan koukussa! Hitsi tällaista lukiessa alkaa kaivata sinkkuelämää! 😀
saarah
Bad decisions make good stories, eikun miten se sanonta menikään 😀
kirrppu
oiiii, kuulostaa ihanalle!! jatkoa odotellessa 🙂
terkkuja castelo brancosta!
EricaK
Muljahti ihan vatsanpohjassa (!!) <3
CougarWoman
Eäääh, meni melkein roska silmään tästä! Jatkoa odotellessa…