Muu kauneus

Kahta en vaihda

IMG_0262.JPG

Kun olin neljätoista, minulla oli pieni vihko, jossa oli tarkkaan piirretyt sarakkeet. Kirjasin sinne ylös eri shampoiden ja hoitoaineiden ominaisuuksia. Hyvät ja huonot puolet ja niin edelleen.

Jos joku olisi silloin kertonut minulle kauneustoimitajan ammatista, olisi se takuulla ollut unelma-ammattini. 

Tykkään edelleen tosi paljon testailla uutta kosmetiikkaa. No kukapa ei tykkäisi? On kuitenkin myös tuotteita, joita ostan aina vaan vuodesta toiseen, enkä kaipaile niiden tilalle muita. 

IMG_0264.JPG

Tarvitsen ripsivärin, joka silmissä voi hikoilla, saunoa, uida jättiaalloissa ja vaikka itkeä, jos siltä tuntuu. Ja ennenkaikkea: joka ei varise, vaikka kuinka kaivelisi silmiä. (Olen nimittäin juuri sellainen kaivelija. Ripseni kasvavat silmän sisäkulmassa jostain syystä vähän sisäänpäin, eli kaivelen niitä jatkuvasti sieltä pois).

Olen testannut vaikka kuinka montaa ripsiväriä, mutta enää en testaa: Sensain 38°c on ainoa, jota käytän. 

IMG_0263.JPG

Kuivashampoissa luottotuotteeni on ollut jo vuosia Kloranen jauhemainen kuivashampoo. On muitakin hyviä, mutta tämä on omalle tukalleni (ja kukkarolleni) vain sopivin. Käytän sitä niin puhtaaseen kuin likaseenkin tukkaan enkä rehellisesti sanottuna pärjäisi ilman. Kloranea myydään täällä Etelä-Euroopassakin, MUTTA juuri tätä kuivashampoota ei Lissabonista saa, sitä suihkutettavaa versiota vain. Siksi siis joudunkin hamstraamaan tätä jokaiselta Suomen reissulta varastoon. 

Jos sinulta uupuu vielä täydellinen ripsari tai kuivis, suositus näiden testaamiselle.
 

—-

Things I could live without but just don´t want to: Sensai 38°c mascara and Klorane dry shampoo. 

 

 

 

6 Comments

  • Vierailija

    Aika jännittävää, että mulla ei toiminut tuo Sensai yhtään. Sillä tuli kyllä nätit ripset joo, mutta parin tunnin päästä silmien alla oli jo varisseita hippusia. En myöskään meinannut saada sitä millään putsattua pois, koska se ei meinannut lähteä lämpimällä vedellä eikä meikinpoistoaineella. Harmitti ihan hemmetisti, kun tuo nyt ei ole kuitenkaan sieltä halvimmasta päästä oleva ripsiväri. 🙁

    • saarah

      Voi ei, mulla se taas ei varise YHTÄÄN. Mut toi pois peseminen oli mulla kans sellanen mihin kesti aikaa tottua. Tuntui aluksi et se ei joko lähde ollenkaan tai sit lähtee ripsetkin mukana 😀 Mut äkkiä siihen pesemiseen sit tottui 🙂

  • Idap

    Ostin ekan kerran tuon Sensain ja oon kohta käyttänyt sen loppuun. Tykkään siitä kyllä pysyvyytensä ansiosta, siihen pystyy luottamaan. Ainut vaan, että mun mielestä siihen harjaan tulee ihan hirveästi väriä kun vetää sen sieltä putkilosta. Joudun pyyhkimään sitä väriä harjasta hylsyn reunoille vaikka kuinka, ja silti sitä on yhä harjassa paljon. Yleensä muissa ripsareissa tota ikävää ominaisuutta kestää muutaman ekan kerran mut tässä tuotteessa se ominaisuus vaan on ja pysyy. Onko mulla joku onneton kappale vai kuuluuko sen olla näin?

    • saarah

      Itseasiassa mä huomasin saman nyt just kun ostin uuden ripsarin. Onkohan sitä koostumusta jotenkin muutettu? Pitää kai odotella et se vähän kuivahtaa ja on sit parempi 😀

  • tiita

    Oo-oo-oo! Molemmat on mun suosikkeja, joita en vaihtaisi kuunaan pois. Tykkään myös Kloranen tummemmille hiuksille tarkoitetusta suihkutettavasta suihkeesta, sillä en ole vaalea. Asun itsekin Etelä-Euroopassa ja raahaan Kloranet mukanani. Tein kesällä sen virheen, että kokeilin uutta ripsaria, mutta kolmekasia on ihan turha lähteä edes haastamaan. Vaikka muuten käytän pelkästään luonnonkosmetiikkaa, niin just nämä kaksi tuotetta on ihan pakko löytyä hyllystä. High five, Saara!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *