Ja taas pitää selvitä
20.1.2021
Katson vaikka kuinka monennetta kertaa suosikkisarjaani Insecurea ja haluan niin paljon baareihin, tanssimaan, ulos syömään, tapaamaan UUSIA IHMISIÄ…. elämään elämääni.
Katson Insecurea myös lounastauolla, istun viltin alla sohvalla ja ulkona paistaa aurinko.
Sitten vien lautasen tiskialtaaseen, puhelimen eri huoneeseen piiloon ja teen ihanassa flowssa töitä kaksi tuntia putkeen saman sarjan soundtrack vähän liian kovalla kuulokkeissa.
Hetkeksi unohdan kaiken, tässä teen auringonpaisteessa tosi kivaa työprojektia, kupissa on kuumaa kahvia ja huomenna on jo perjantai.
Ja kohta kevät.
Ja kohta hirvein tilanne koko maassa ikinä. Tai no nyt jo on.
Tiiätkö, mä en ollut ihan tajunnut mitä se sairaaloiden ylikuormittuminen ihan käytännössä tarkoittaa, sanon pari päivää aiemmin ystävälleni jonka keittiössä seison viinilasi kädessä. Mutta sitten näin kuvan missä ambulanssit jonottaa ensiavun edessä. Siis jonossa, tuntikausia. Oon ollut siellä samassa ensiavussa kerran. Se tuntui jotenkin todelliselta yhtäkkiä.
Näen lähinnä vain ystävää jolla on jo ollut korona ja joka on saanut puhtaat paperit.
On kamalaa ja sitten taas ei ole.
Nukun hyvin, saan käydä lenkillä vielä. Mikään ei ole auki, viime kevään tapaan ei voi ostella take away -kahveja tai mennä salaa viinille tutun omistamaan kahvilaan, somepalaveri jos joku sattuu kysymään.
Ei vaan voi.
Pari päivää aiemmin kun kahvin myyntikielto on tullut voimaan, näen kadulla miehen joka kävelee pahvinen kahvimuki kädessä. MISTÄ NOITA SAA VIELÄ?!? tekee mieli huutaa perään ja mennä jonnekin laittomasti kahvia myymään salakahvilaan.
Sen sijaan menen kotiin, tuijotan läppäriä, puhelinta, ipadia ja rumanväristä joogamattoa.
Vaan kaksi viikkoa varmaan, ajateltiin viime viikolla. Ainakin kuukausi, ajattelin toissapäivänä. Nyt on päivänselvää että ennen maaliskuuta ei tulla menemään yhtään mihinkään.
Nyt on päivänselvää myös se, että elämä on taas holdissa, ei ole huveja, ei ole mitään mitä odottaa.
Juoksulenkkareista tuulee sisälle varpaan kohdalla olevasta reiästä. Juurikasvu näyttää hirveältä.
Olin selvästi jossain kummassa positiivisuuspuuskassa kun en osannut varautua tähän(kään) lockdowniin mitenkään.Mutta kuukausi, kaksi kuukautta, se ei ole aika eikä mikään. Kyllä tästä taas selvitään.
10 Comments
iidis
Tsemppiä ❤️
saarah
Kiitos <3
Réka
Tsemppiterkkuja Unkarista! Täällä ollaan nautiskeltu lockdownista jo marraskuun alusta lähtien eikä loppua näy. Kaikkeen tosiaan tottuu, ja ajatus keväästä helpottaa edes hieman.
saarah
Kiitos ja tsemppiä takas <3 Ihan totta, kaikkeen tottuu. Päiväpäivältä alkaa tuntua utopistisemmalta ajatus täydestä vapaudesta. Mutta kai se jossain tulevaisuudessa siintää 🙂
m___
Taalla myos lockdown ollut paalla lokakuusta asti, curfew (mika taa on, kotiintuloaika?) tuli voimaan jo elokuussa. Taidettiin tosin poistaa pariksi viikoksi valilla, mutta kuka naita nyt enaa muistaa. Yhta samaa harmaata massaa koko vuosi. Toivotaan etta kevaan tulo taas hidastaa virusta, kuten kavi viime kesana. Portugalissa se onneksi tapahtunee ennen Keski-Eurooppaa. Tsemppia!
saarah
Joo, toivotaan todellakin että kevät ja kesä toisi taas helpotusta 🙂 Ja onneksi ei tiedetty viime vuoden keväällä että oltais samassa jamassa vielä vuodenkin päästä, huh. Paljon tsemppiä sinne myös!
Rinkeli99
Voimia <3
saarah
Kiitos paljon 🙂
minnis
Ihana teksti. Oli helppo nyökytellä, vaikka tilanne Suomessa on kuitenkin ihan eri. Kiitos. Voimia arkeen! Olisi kiva lukea töistäsi.
Minna
saarah
Kiitos paljon!
Ja töistä pitäisi kirjoitella enemmänkin 🙂