Herkkis Helsingissä
Se on jo tuttu tunne.
Se alkaa jo ennen kun lentokone laskeutuu Helsinkiin. Kurkkua kuristaa vähän, jännittää, miten minä selviän siitä taas. Siitä oudosta tunneryöpystä, joka on yhtä aikaa täynnä ihania jälleennäkemisiä ja nostalgiaa ja sitten ajatuksia siitä, että kuka minä olinkaan keväällä kaksituhattaviisitoista valvoessani unettomia öitä parvellani Helsinkokodissani.
Koska vaikka miten päin sen ajattelen, en ole enää sama henkilö.
Yhtäkkiä seison bussipysäkillä Vallilassa, kevätaurinko on niin kirkas että se häikäisee enkä muista mihin suuntaan minun olisi käveltävä. Pää päivittää uutta sijaintia pitkän aikaa, sitten muutaman mutkan kautta kävelen ystäväni talolle ja soitan ovikelloa.
Seitsemän kuukautta ei tunnu taas missään. Juomme tervetuliaisgeeteet ja kahvit. Yhtäkkiä on puhuttu läpi kaikki asiat, gradut, vauvat, opinnot, työt, suhteet ja muut. Syön neljä palaa ruisleipää, katselen kun tuttu kesäajan valo taittuu ikkunoista valkoiseen ruokailuhuoneeseen ja me puhumme päällekkäin ja samoista asioista kun aina ennenkin.
Tönäisen vahingossa kadulla ohi kävellessäni vierasta naista, anteeksi, sanon vaistomaisesti portugaliksi. Sitten muistan, että olen Suomessa ja pitäisi puhua suomea eikä anteeksipyyntöjä tarvitse viljellä samaan tapaan. Huomaan heti sen, miten ihmiset näyttävät kiireisiltä ja stressaantuneilta, kävellä viuhtovat hirveää vauhtia Stockmannin muovikassit käsissään. Seison kirkkaassa kevätauringossa odottamassa ystävääni, kengät vuotavat, sukat ovat märät, mutta voisin seisoa siinä tuntikaupalla tuijottamassa niitä ihmisiä vain.
Kun en kuulu enää tänne,
kun en koskaan enää kuulu mihinkään sataprosenttisesti.
Uusissa trendiravintoloissa on vegaanilistat ja kallista. Suodatinkahvi on vähän kitkerää, juon sitä silti, koska en halua valittaa kaikesta. Illalla hymyilyttää kun voi nukkua pelkässä teepaidassa, laittaa varpaat peiton alta pois eikä palele yhtään. Töölöläiskotiin paistaa kauniisti aamuaurinko, olen siellä yksin, katson Girlsiä monta jaksoa putkeen ja syön karjalanpiirakoita ja tuijotan paljaita varpaitani. Lämmin sisäilma, toimiva netti, niitä minulla ei ole ollut aikoihin. Aamullakin voi ihan hyvin syödä salmiakkia.
Fuck you, sanoo joku Girlssissä, Vitulla päähän on suomennos. Olen siitä huvittuneena koko Suomireissuni ajan. Vitulla päähän, tuon pääsen vielä sanomaan jossain vaiheessa. Se tilanne tulee nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Amsterdamiin eksynyt matkalaukkuni seikkailee puolitoista vuorokautta ties missä ja asiakaspalvelu on sitä tasoa, että voisin käyttää tuota sanontaa useaan otteeseen. Lainailen ystävieni meikkejä, suihkusaippuoita ja hiusharjoja, hengaan samoissa farkuissa ja vuotavissa kengissä, ihan sama.
Miksi ventovieraille hymyileminen on niin vaikeaa tai siis miksi minä olen oppinut yhtäkkiä tekemään sitä koko ajan eikä se tunnu yhtään feikiltä enää, pyörittelen tätä ajatustani koko ajan päässäni. Sitten hymyilen kadulla komealle miehelle, joka kääntää katseensa taivaalle ja muistan että ainiin Suomessa on tällaista.
Mitä mä tekisin mun elämälle, kysyn ystävältä kadulla kävellessämme ja siten hän sanoo viisaita ajatuksia, jotka haluaisin säilöä muistiini ja kun palaan Lissabon-kuplaani, voisin miettiä niitä vähän tarkemmin. Näin mä näkisin et sun pitäisi tehdä, se vain sanoo varman oloisesti. Itse en ole varma enää yhtään mistään.
Istun saunassa, on kuuma, kasvonaamio valuu naamalta. Ihottumani on kaikonnut, koska kostea huoneilma on poissa. Tunnen oloni jotenkin normaaliksi, sitten taas ihan vieraaksi. Ja kun selaan yöllä Lissabon-ystävieni kuvia instagramista, tulee taas ikävä heitä ja nykyistä minääni.
Olen vähän sekaisin, tunnekuohu oikein humisee korvissa.
Olen oma itseni kahdella eri tavalla, kahdessa eri maassa, olen kirjoittanut tämän saman tekstin joka kerta kun olen käynyt Suomessa. On ihana käydä kaikki keskustelut omalla kielellä, ei tarvitse ajatella, antaa juttujen vain tulla suusta.
Ystävät tuntevat minut liiankin hyvin, sä olet aina tuollainen ja tuollainen, muistatko kesällä kaksituhattayhdeksän, muistatko silloin 90-luvulla… Muistan ihan kaiken. Osaisin kirjoittaa ensitapaamiset blogikirjoituksiksi. Ja oman elämäni. Jonka saa helposti kuulostamaan kivalta tarinalta, vaikka oikeasti pääni sisäinen maailma on
täynnä kaipausta, outoja tunnetiloja ja sellaisia ajatuksia, etten koskaan tiedä kuinka ne ratkon.
—-
Whenever I go back to Finland, even just for a short visit, I get this weird mix of emotions.
I don´t belong here, I don´t belong there, I´ll never belong anywhere ever again…
36 Comments
Vierailija
Hei!
Tosi kiva blogi.
Olen maahanmuuttaja Euroopasta. Olen ihan sama mieltä hymyilemisestä Suomessa eli jos hymyilee vieraille, he ajattelevat että olet hullu, Euroopassa sanotaan usein “sorri” ja “kiitos” ja puhutaan vieraiile vaikka bussipysäkillä, mutta ei täällä Suomessa. En tykkä itsestäni täällä. Muutaman vuoden sisällä minusta on tullut “ei-hymyilevä”. “ei-sosiaalinen” ja sulkeutunut pessimistinen ihminen. Jopa huumorimielikin on hävinnyt. Miehet ovat tosi epäromanttisia ja seksi asioissa surkeita. Naiset taas jo nuorina katkeria ja myrkyllisiä. Vaikka Suomessa on vaikka mitä hyvää, maailman paras sosiaalidemokraattinen valtio, maailman parhaat palvelut, et joudu koskaan olemaan 5 päivää ilman sähköä… ja silti ihmisten elämää on parhaimillaan olemista ja kuoleman odottamista eikä elämistä. Olen nyt muuttamassa Suomesta pois. Haluan hymyillä, puhua vieraille ihmisille leipomon jonossa, vitsailla, käydä drinkillä myös maanataisin eikä vaan viikonloppuisin…
Vierailija
Sorri, että sinä aamuna kun kirjoitin kommenttini, en ollut hyvällä tuulella. Helisngissä satoi räntää. Kevättä ja aurinkonvaloa on ollut hyvin vähään. Sää tietenkin vaikuttaa mielialaan, mutta siitä en voi syyttää Suomea.
Yksi asia, mistä suomalaisten pitäisi olla erityisen ylpeitä on demokratia. Suomi ja Islanti ovat maailman demokraattisimpia valtioita. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat monarkiaita – ei yhtä demokraattisia kun Suomi. Mitä jos presidenttilinnassa istusikin kuninkas (joka tykkää orgioista, kuten Ruotsissa)? LOL.
Suomessa viimeisissä kuntavaaleissa oli ehdolla 14 puoluetta, mikä on todella upea saavutus. Löytyi myös eksoottisimpia puolueita: 2 kommunistista puoluetta, feministipuolue, eläinsuojelupuolue, piraattipuolue jne. Upea saavutus, Suomi! Englanissa, mistä olen peräisin, on yleensä ehdolla 3-4 ja jenkeissä 2 puoluetta. Suomen uusi Nokia voisi olla sen oikean demokratian vienti maailmalle. Voisi alottaa ihan tästä Euroopasta, vaikkapa Pohjoismaista ja siirtyä sitten Englantiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin….
Niin, mutta ihmiset saisivat olla vähän iloisempia. Ennen kun tullaan sanomaan jotain negatiivista, voisi sanoa jotain positiivista. Bussikuski piti minulle vihaisen luennon, koska hänen mukaan en nostanut kättä kunnolla. Lupasin mennä kädennostokursseille. Ja taas bussissa, ruuhkaaika ja bussi aivan täynnä, joku nainen sanoi minulle, että minä seison väärässä paikassa. Lupasin, että siirryn katolle seisomaan.
Mutta, hei, kevät on kuitenkin tulossa ja Suomen kesä on ihana.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista!
saarah
Kiitos kommentista!
Oon niin monesta kohdasta samaa mieltä. Ja tietty Suomessa on vaikka mitä hyviä ja hienoja asioita, mutta sitten taas… Ja siitä että hitto miten paljon säätila vaikuttaakin mielialaan. Ihan hullun paljon!
saarah
Haluan hymyillä, puhua vieraille ihmisille leipomon jonossa, vitsailla, käydä drinkillä myös maanataisin eikä vaan viikonloppuisin…
JUST TÄÄ! Tietysti Suomessakin vois tehdä kaikkea tota, mutta mulla on samanlainen olo kun sulla et mä en vaan tee niitä asioita siellä. Musta tulee siellä jotenkin erilainen tyyppi!
expattitäällämyös
Minäkin uskon, että en enää koskaan (hui!) kuulu 100% minnekään. Toisaalta se laajentaa ja on jo laajentanut perspektiiviä, toisaalta on aina ihan vähän rauhaton, vaikka muuta yrittää.
Vielä muutama vuosi sitten meillä oli täkäläisen poikaystäväni kanssa lähes vakaa suunnitelma, että jossain vaiheessa muutamme Suomeen. Nyt tuosta suunnitelmasta on jotenkin päivä päivältä vaikeampi saada otetta, se vaan valuu sormien välistä. Suomessa on niin paljon hienojakin asioita, mutta etenkin joissain kulttuuriasioissa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä ollaan niin paljon jäljessä.
Olen useasti miettinut, kuinka tulisinkaan ikävöimään kahviloiden pöytiintarjoilua. Että saisi vain istahtaa alas ja joku tulisi ottamaan tilauksen ja vielä rahastamaankin, että olisi katsekontakti eikä vain maksupäätelaitteen kontaktiton maksaminen. Että olisi kupillinen hyvää kahvia, eikä itse pöytään muovitarjottimella kannettu seisonut musta mukillinen. Pieni, mutta suuri asia.
Lentokoneessa iskee minullekin välillä tuo tunne. Parhaimmillaan tuntuu, että on kaksi kotia. Pahimmillaan tuntuu kodittomalta.
saarah
Parhaimmillaan tuntuu, että on kaksi kotia. Pahimmillaan tuntuu kodittomalta.
Just sama! Toisaalta on just ihanaa että voi kutsua kodikseen kahta maata ja paikkaa ja on molemmissa ihmisiä ja asioita ja elämä. Mutta sitten myös ihan kauheeta.
Toi sun kuvailema kahvilakokemus on muuten tärkee juttu. Kävin Suomessa tosi vähän kahviloissa, ehkä just ton takia. Ne ei olleet koskaan samalla lailla kutsuvia siellä. Ja se kallis suodatinkahvi, yhhhh.
Tuttu tunne...
Tiedän noi samat tunteet niin hyvin. Tää on kai se expattielämän rikkaus ja samalla myös hinta – elämä ja koti ja ystävät on monessa paikassa, ja vaikka juuret olisikin 100% Suomessa niin en mä enää sinne tunne kuuluvani. Oon ymmärtänyt että paluumuutto-ongelmat takaisin kotimaahan voi olla tosi hankalia, kun niille jotka ei ole muuttanut ja mullistanut koko elämäänsä ne pari vuotta on mennyt ihan huomaamatta, ja taas paluumuuttajalle siinä ajassa kaikki on muuttunut. Ja monet vaikuttaa odottavan että sieltä tulee se sama ihminen takaisin, ja tavallaan kai tuleekin mutta sitten tavallaan ei. Musta tuntuu että elämän siirtäminen ulkomaille on yhtä suuri muutos kuin vaikka lapsen saaminen; kaikki mitä tietää ja tuntee itsestään ja maailmasta saa uuden ulottuvuuden. Ja se että pitäisi sen jälkeen olla sama henkilö on vähän kuin joku sanoisi että “ai niin sähän olit sillon raskaana” mutta ei antaisi asialle sen suurempaa arvoa. Ja eihän nyt “omaan” maahan paluu voi olla mitenkään vaikeaa, ja kyllä nyt on vähän hassua kun muka jotain kulttuurishokkia kokee kun tulee “takaisin kotiin”. Eikun…. Ja vähän kai mä vähän pelkään että kyllästyykö nyt kaikki mun juttuihin kun kaikki on vaan “sillon siellä paikka x:sässä…”. Omasta kokemuksesta mulla oli paluun jälkeen ensimmäiset 6kk sellaista sielua raastavaa tuskaa; sydän oli särkynyt ja oli ihan hirvee ikävä kaikkea ja ei mitään ja mikään ei tuntunut miltään. Sit yritin vaan näyttäytyä iloisena muille jälleennäkemisistä koska muuten pelkäsin että kaverit luulisi että se että ikävöin takasin muualle tarkoitti että mulla ei ollut ikävä heitä sillon kun olin muualla… Sit tunteet kyllä onneks tasaantui, varmaan kun arkirutiinit taas valtasi mielen ja alkoi vähän unohtamaan entisiä kuvioita. Mutta ei tää elämä oo helppoa! Ja onneksi löytyy aina muita samassa tilanteessa olevia joiden kanssa voi puida näitä ajatuksia. Jaksamista!
saarah
Kuvasit niin hyvin mun tuntemukset tässä kommentissa!
Musta tuntuu että elämän siirtäminen ulkomaille on yhtä suuri muutos kuin vaikka lapsen saaminen. Joo todellakin! Se on varmaan yks suurimmista muutoksista minkä ihminen voi itselleen järkätä eikä sitä oikein tajua ennenkuin sen on tehnyt. Tai en mä ainakaan tiennyt kuinka se muuttaa kaiken.
Ja se paluun jälkeinen käänteinen kulttuurishokki on varmaan NIIN totta ja vaikeaa. HUH. Pelottaa jo valmiiksi.
Ilana
Mä luulen, että kaikki ulkomailla asuvat/asuneet tunnistaa tämän enemmän kuin hyvin. Musta tuntuu, että kuulun kyllä sekä Helsinkiin että Dubliniin, mutta en samalla tavalla kumpaankaan kuin Helsinkiin ennen maastamuuttoa. Vuosi vuodelta tunnen selvemmin eron omassa itsessäni, mutta vaikka se erottaakin minua tietyllä tasolla niistä, jotka ovat aina asuneet vain yhdessä maassa, se samalla yhdistää kaikkiin niihin, jotka ovat minun tapaani yrittäneet sopeutua uusiin kulttuureihin.
Ei sen erilaisuuden tarvitse olla huono juttu, vaikka se välillä aina tuokin melankoliaa mukanaan.
saarah
Tää oli niin hyvin muotoiltu:
Vuosi vuodelta tunnen selvemmin eron omassa itsessäni, mutta vaikka se erottaakin minua tietyllä tasolla niistä, jotka ovat aina asuneet vain yhdessä maassa, se samalla yhdistää kaikkiin niihin, jotka ovat minun tapaani yrittäneet sopeutua uusiin kulttuureihin.
Ihan sama olo!
Siiri / Pilkettä
Ei tosiaan ole helppoa :’D
Olen työryhmäni ainoa suomalainen ja muut jaksavat kyllä muistutella minua näistä kaikista pienistä kulttuurieroista… 😉
saarah
Hahahaa, kultturierot on samaan aikaan niin huvittavia ja raivostuttavia 😀
iduska
<3 lähtisitkö silti uudestaan vaikka tietäisit että se tuntuu tältä?
saarah
Lähtisin!
Lottaj
Voi että kun kuulostaa tutulta! Puit ihanasti sanoiksi millasia fiiliksiä mullakin on ollut, kun oon palannut käymään Suomessa kesken ulkomailla asumisen. Se on niin outoa ja hämmentävää ja monivivahteista ja aina sama juttu. Ihana kirjoitus<3
Shhhhhh
Että ihmiset näyttävät väsyneiltä ja stressaantuneilta… Jotain me teemme Suomessa totaalisen pieleen tällä hetkellä. Stressaava elämä/työelämä on kuin kafkalainen tuomio: jostain ylhäältäpäin annettu, eikä sille voi mitään. Muutan Portugaliin.
saarah
Hahhaa, tervetuloa 🙂
sylvielina
Tunnistan niin samoja tunteita sinun teksteissäsi, että nyt alan miettiä onko kesäksi suunnitelemani kahden viikon reissu Portugaliin nyt sittenkään järkevä – jos vaikka menetän sydämeni sinne… Niin kuin tosin niin monelle paikalle aiemmin.
Tosin tulin vähän itsekkäissä aatoksissa kommentoimaan, enkä kehdannut sähköpostilaatikkoasi rasittaa. Olen siis tulossa viikoksi Ericeiraan joogaretriittiin ja sen jälkeen haluaisin olla muutaman yön jossain pienessä kaupungissa, kenties rannalla. Tosin ystävät on sanoneet, että Portoa ei saa jättää välistä.
Ensiksi olisin halunnut mennä kai jonnekin Algarven suunnalle, mutta sitten turistiranta-asia alkoi ahdistaa…
Niin tai näin, loppuajaksi menen sitten Lissaboniin, mutta mietin olisiko sinulla suositella muutamaksi päiväksi jotain kivaa merenrantakaupunkia, vai kuuntelenko ystäviäni ja menen Portoon (mietin kyllä, että sinne ehtii toisellakin reissulla..)
Anteeksi vaivasta!
saarah
Kyllä mä suosittelen Portoa, se on ihana. Etelän pikkukaupungeista oon käynyt Sinesissä (siellä on festaritkin heinäkuun alussa) ja Odeceixessä. Molemmat on kivoja 🙂
sylvielina
Ehkäpä se sit todella on Porto! Kiitos vastauksesta 🙂
Vasilisa
Voi mä samastun niin paljon sun kuvaukseen sun vierailusta Suomessa! Olen asunut viisi vuotta Saksassa ja nyt harkitsen jopa, etten menisi keväällä käymään Suomessa vaan käyn lomalla jossain muualla, jossa ei tarvitse käydä läpi koko “minne mä kuulun haparointi vs. nostalgia vs. kodittomuus vs. maailmankansalainen” -tunnemyrskyä. Olen myös pian valmistumassa ja pian joudun päättämään halaunko palat Suomeen vai jäädä tänne vai muuttaa kolmanteen paikkaan – voi horror miten vaikeeta kun joka valintaan uuluu kaupanpäällisenä sydänsurua ja kaipuuta rakkaisiin paikkoihin. Ihanaa etten ole ainoa hämmentynyt expat!
saarah
No todellakin horror miten vaikeeta on päättää missä sitä haluaisi asua. Kaikissa paikoissa on niin ne hyvät ja huonot puolensa ja siihen päälle vielä tällainen tunnekuohu ja sekava pää.
Tsemppiä mietintöihin!
T Pot
Kuten näköjään moni muukin, tunnistan tästä kirjoituksesta NIIN tuttuja ajatuksia. Liiankin. Asunut ulkomailla monessa eri maassa yhteen n kuusi vuotta. Viimeinen ‘pyrähdys’ kolme vuotta poissa. Paluu Suomeen vaikeampi kuin koskaan ennen. 8 kuukautta takana ja nyt kriisi ehkä pahimmillaan. Sää, voi miten paljon SEKIN vaikuttaa. Suomen kevät, hui. Kiitos kirjoituksesta, tuntuu hyvältä lukea muiden samanlaisia aatoksia. Se että kaikki samallalailla, mutta ei ollenkaan kuitenkaan.
saarah
Todellakin, SUOMEN KEVÄT huiiii! Oon lukenut paljon tosta käänteisestä kulttuurishokista ja sopeutumisvaikeuksista ja todellakin uskon ne. Pelottaa jo valmiiksi 😀
Ikävä
Tulin surulliseksi tästä. Tilanteeni on sellainen että olen asunut nyt 9 kuukautta ulkomailla, kerran käynyt Suomessa. Silloin kaikki oli niin kuin ennenkin. Vaikka oli kiva palata tänne ulkomaan kotiin, olin surullinen kun jouduin lähtemään Suomesta missä koko elämäni on. En ole viihtynyt ulkomailla yhtään niin hyvin kun luulin etukäteen viihtyväni, ehkä koska en ole saanut ystäviä täältä ja olen ikävöinyt kaikkea minkä jätin taakseni. Muutaman kuukauden päästä palaan Suomeen, ja nyt pelkään että minustakin tuntuu tuolta! Mihin sitten kuulun jos en Suomeen? Tämä nykyinen maa ei ole minua omakseen ottanut.
saarah
9 kuukautta on vielä lyhyt aika 🙂 Mulla oli kans alku jotenkin tosi takkuista, tuntui etten ekaan puoleen vuoteen saanut yhtään uutta ystävää ja oli aika yksinäistä. Mut sitten se lähti parempaan suuntaan (ja sit tuli tietty alamäkiä matkan varrelle). Usein sanotaan et vieraaseen maahan sopeutumisessa menee kaks vuotta ja oon aikalailla samaa mieltä. Mulla tulee se ihan pian täyteen ja nyt alkaa olla sellainen täysin sopeutunut ja “omat-piirit-löytynyt”-olotila 🙂
Nemeth
-IKÄVÄ- Saanko kysyä missä maassa nyt asut?
Onko jollakin teistä kokemuksia lämpimien lännen puoliskon maista?
Onko mahdollista esim. muuttaa Jamaikalle tai Havaijille ilman valmista työpaikkaa?
Mitä käytännön asioita tulee huomioida?
Ikävä
Ei sen eksoottisempi maa kuin Espanja. Tunnistan kyllä että vika ei ole maassa vaan minussa. Taidan olla turhan suomalainen! 🙂
suomineito
Minusta tämmöinen Suomen parjaaminen tuntuu pahalta.. Varsinkin kun oikeasti puhutte aikalailla vaan Helsingistä. Siellä ei kyllä saa vastausta tervehdykseen ja surkeaa palvelua monessakin kahvilassa. Bussikuskillekaan ei uskalla mitään sanoa kun vastaukseksi saa vaan ilkeitä katseita, mutta minun kotikaupungissani pohjoisemmassa ollaan huomattavasti huomaavaisempia ja mukavia. Meillä on naapureiden kesken paljon yhteistoimintaa (kerrostalossa asun) ja bussikuskin kanssa pystyy ihan hyvin small talkaamaan Suomen maanis-depressiivisestä kevätsäästä. Hyvää kahviakin kyllä saa vaikka mistä ja nyt kun pienpanimoiden toimintaa on vapautettu, hyviä oluitakin on paljon tarjolla. Hinta toki on korkeampi kuin Etelä-Euroopassa, mutta se nyt on vain ymmärrettävää. Kyllä täällä palkkaakin saa vähän eri tasolla. Eikä tarvi palella talvellakaan kotonaan eikä yhtäkkiä saada jääkylmää vettä niskaansa suihkussa.
Suomi ei ole ankea ja paska maa, eikä demokratia todellakaan ole ainoa hyvä asia tässä maassa. Älkää parjatko!
saarah
En mä tässä mielestäni Suomea parjannut, kerroin vain huomioita siitä miltä tuntuu käydä siellä kun asuu muualla. Ja kyllä, musta Suomessa on pahaa kahvia ja aina huono sää ja mulla on myös oikeus sanoa se mun blogissa 🙂
Pumpuli
Jaaaaaaaaaa juuuuuuri näin. 🙂 Täällä Amerikassa (asunut yli kaksi vuotta) ikävöin Suomea päivittäin mutta kun pääsen siellä käymään käyn juuri nämä kirjoittamasi tunteet läpi. Ja se on joka kerta yhtä hämmentävää ja tunnemyllerrystä.
saarah
Joo, se on kyllä todellakin hämmentävä olotila. Samaan aikaan tuttua ja sitä mitä on kaivannut ja sit ihan vierasta ja outoa 😀
&*
Tunnistan tunteet. Nyt viidentoista vuoden jalkeen on kuitenkin jo oppinut elamaan niiden kanssa. Kai sen kuulumattomuuden jollain lailla hyvaksyy ja sitten helpottaa.
Niinkuin joku sanoikin etta koti on itsessaan ei niinkaan paikassa. Nykyaan Suomeen on vain ja ihana menna(ja lahtea pois!).
saarah
Niin samaa mieltä 🙂
opiskelija
Ei liity tähän aiheeseen mutta halusin vaan kertoa että sun ottamissa kuvissa on niin kivat värit ja tunnelma että tuun aina tänne inspiroitumaan samalla kun avaan Photoshopin jotain proggista varten 🙂
saarah
Oi ihanaa olla inspiraatiolähettiläs. Kiitos 🙂