Hajanaisia ajatuksia
Tammikuun viimeisellä viikolla
pussailin kahden eri miehen kanssa.
Toisaalta, samalla viikolla itkin eräänä iltana niin paljon etten voinut mennä kouluun seuraavana päivänä.
Piirsin kuvitusasiakkaalle kaloja ja sammakoita. Samalla mietin suustani pääseviä vastaavia ja päätin visusti olla puuttumatta muiden ihmisten asioihin enää.
Istuin kokonaisen päivän kahvilassa, jonne paistoi lämpimästi keväinen aurinko.
Ja sitten palellutin itseni seuraavana päivänä kävelemällä kolme tuntia ulkona liian vähissä vaatteissa.
Kävin ruokakaupassa ihmisen kanssa joka ei ollut ikinä nähnyt ruukkubasilikaa. Kerroin hänelle että Suomessa on sanonta jonka mukaan onni kannattaa kätkeä ja se oli hänestä vielä ruukkuyrttejäkin kummallisempaa.
Join punaviiniä hienolla kattoterassilla ja puhuin ammattimaisesti paljon alasta, jolla olin ennen töissä. Seuraavana aamuna puhuin sieltä entiseltä alalta saadun ystävän kanssa siitä, miten emme edelleenkään tässä iässä käsitä olevamme aikuisia.
Aivan kuin tätä itselleni todistellakseni, söin aamupalaksi mantelikeksejä enkä edelleenkään mennyt lääkäriin kipeän käteni takia.
Pesin pyykit kaksi kertaa, koska sadevesi kasteli ne. Juttelin raitiovaunussa ulkomaalaisen pariskunnan kanssa niin kauan että ajoin neljä pysäkkiä liian kauas.
En hermostunut näistä asioista yhtään niin paljon kuin normaalisti.
Portugalilainen tuttuni kertoi hermostuvansa aina, kun joku sanoo Portugalin ja Espanjan olevan samanlaisia. Minä myönsin ajatelleeni samalla lailla kesään 2014 asti.
Pukeuduin kokoharmaaseen monta päivää ja ihmettelin yhtäkkisesti pituutta venähtäneitä hiuksiani. Käytin koko viikon samoja farkkuja ja liikaa aikaa tulevaisuudesta murehtimiseen.
Annoin bussirahaa miehelle, joka pyysi sitä kadulla enkä sanonut mitään kun pikkukaupan kassa laskutti liikaa juustokimpaleesta. Tiputin kahvikioskin tippimukiin kaikki vaihtorahani.
Halusin mennä käymään hienossa vanhassa kasvitieteellisessä sisäpuutarhassa, mutten löytänyt sitä. Istuin penkillä ja mietin, olenko elämässä enemmän luovuttaja vai jankuttaja. Luovutin ja menin syömään intialaista ruokaa paikkaan jossa oli outo henkilökunta.
Katsoin ysärielokuvan siitä, miten elämä voi muuttua jos ei ehdikään metron ovista sisään.
Mietin tilanteita, jotka ovat muokanneet elämääni.
Kaipasin Helsinkikotini ikkunalautoja, monia ihmisiä ja sellaista kaikki palikat kohdallaan -tunnetilaa.
Join matchateetä ja kuvittelin kuinka kaikki terveelliset ainesosat imeytyvät elimistööni.
Sitten söin pussillisen salmiakkia.
—-
Helmikuu, ei haittaa jos olet vähän vähemmän sekava.
—-
Week of random thoughts.
Ystävä-Tinder on vihdoin täällä!
15 Comments
Lemmi
Sait hymyn huulilleni useampaankin otteeseen, ihania hajanaisia ajatuksia! Tästä on hyvä jatkaa helmikuuhun, oikein mukavaa alkavaa viikkoa 🙂 (ja elä enää palelluta itseäsi, kevään tullen on ikävä sairastella kun ei pääse ihailemaan sen merkkejä vaan pitää kököttää kotona viltin alla)
saarah
Kiitos! Hyvää alkanutta viikkoa ja kuukautta sinnekin 🙂 Taisin tosiaan vähän palelluttaa itseni, mutta nyt lääkitsen tätä flunssaa matchateellä ja inkiväärikarkeilla. Eiköhän se tästä.
Vierailija
mä luin tätä sillai vähän kateellisena, että miten erilaista ja jännää arkinen elämä on uusissa kuvioissa. mutta varmasti myös vaikeaa. mutta mieti sitä henkistä kasvua, rohkeutta ja kokemuksia jotka saat tosta ajasta. ne tulee kantamaan niin pitkälle elämässä, se on varmaa. voimia sinne <3
saarah
Aivan totta. Mulla on ollut viimeaikoina samanlaisia ajatuksia. Kyllä tällanen irtiotto kaikesta tutusta ja turvallisesta tekee ihmiselle aika paljon niitä päänsisäisiä muutoksia. Ja se on hyvä 🙂
Kaima
Tunnistin tästä haahuilevasta fiiliksestä ajoittain itsenikin. Joskus vapauttavaa, mutta joskus kääntyessään itseäni vastaan pirun ahdistavaa myös.
Kevään Lissabonin matkaa silmällä pitäen katselin myös jotakin Lissabonin botanical gardenia (onkohan se tämä sama?) – kerrohan, jos joskus löydät sinne, että kannattiko mennä (ja etenkin, MISSÄ se sijaitsee) 🙂
saarah
Lissabonissa on siis Jardim Botanico, eli botanical garden
http://www.golisbon.com/sight-seeing/botanical-garden.html
eli sellainen iso ihana puisto täynnä erilaisia puita ja kasveja (ja siel on myös perhostarha, joka on AINA kiinni kun yritän sinne mennä). Tää paikka mitä etsittiin, oli nimeltään Estufa Fria. Tai kai me se ehkä löydettiin, mut se oli rempassa. Oltiin matkassa kahden eri maalaisen karttasovelluksen kanssa joista molemmat näytti samaa paikkaa eri kohdalla karttaa niin mentiin aivan sekaisin ja sit luovotettiin 😀
juls
heippa saara ! hei mulla olisi pikku kysymys koskien lissabonia, tai no portugalia ylipäätään ! olen siis ajatellut alkukesästä lähteä reissaamaan yksikseni johonkin pariksi viikoksi, ja portugali on pyörinyt päässäni kovalla vimmalla. haluaisin viettää aluksi lissabonissa vaikkapa vajaan viikon ja sen jälkeen lähteä rannikkoa ylöspäin, esimerkiksi portoon ja muihin kaupunkeihin ja kyliin. kuitenkin (niinkuin varmaan kaikkia ensikertaa yksin matkustavia) minua mietityttää maan turvallisuus. kannattaako 20-vuotiaan suomalaistytön lähteä portugaliin reppuilemaan yksin? en tiedä kuinka paljon sinulla on kokemusta muista portugalin kaupungeista kuin lissabonista, mutta jo kuva lissabonin turvallisuudesta suomalaisnaisen silmin autaa haha! olen siis matkustellut jo jonkin verran, esimerkiksi reilannut italiassa, joten reissukokemusta, tilannetajua ja maalaisjärkeä löytyy kyllä. kiitokset hirmuisesti jo etukäteen !
saarah
Hei, mä oon reissannut täällä vaan Lissabonista etelän pikkukyliin, eli pohjoisesta en tiedä. Lissabon on kuitenkin oman kokemuksen mukaan hyvin turvallinen, ainakin keskustassa ja sen lähialueilla. On täällä niitä kulmia, joita kehotetaan välttämään yöaikaan yksin liikkuessa, mutta itse en ole ainakaan tömännyt naisena minkäänlaisiin ongelmiin tai uhkaaviin tilanteisiin. Eli kunhan maalaisjärkeä ja tilannetajua löytyy, uskoisin että hyvin pärjäät 🙂
Vierailija
Muutin vuosi sitten takaisin ulkomailta ja kuukauden päästä muutan taas ulkomaille. En ehkä tule pysyvästi takaisin koskaan ja se on ihanaa. Tunnistan niin itseni tästä sun blogista, kiitos!
saarah
Mahtavaa 🙂
Helmi K
Mä olen ehdottomasti sitä mieltä että sun pitäisi työstää näitä sun tekstejä kirjaksi, kirjoituskokoelmaksi. Näissä on semmoinen sex and the city-vivahde, siis samalla tavalla ihana kurkkia naisen elämään vieraissa maisemissa ja sävyissä, mutta myös jotain ihanaa melankolista haikeutta ja tunnetta ja tajunnanvirtaa. Plus sulla on hyvä ääni, lakonisen kaunis ja silti reipas ja rönsyävä. Pidä tämä mielessä jookoskookos!
ps. Sliding Doors <3
saarah
Kiitos. SUN sanomana tää tuntuu erityisen hyvältä.
Ajatus kirjasta tuntuu jotenkin kamalan suurelta ja oudolta, mutta voisin ehkä huijata itseni kuvittamaan kirjan ja sitten kappas sattumoisin kirjoitella sinne väliin kaikenlaista 😀
Helmi K
Kuulostaa hyvältä huijaukselta 😉
sula
Jokainen joka on tehnyt pidempää reissua tai asunut vähän aikaa ulkomailla, tietää että täällä koto-suomessa ei mikään muutu poissa ollessa! Joten turhaa tänne haikailet! Koita vaan nauttia siellä olosta. Jos jossain vaiheessa palaat tänne, niin varmasti ajattelet noita päiviä kaiholla…
T, Tylsistynyt
saarah
Toi on kyllä niin totta, kiitos, tää oli hyvä muistutus <3