Ensitreffit alttarilla (eikun Lissabonissa)

Komea mies pyytää minua kahville. Kello yhdeksältä maanantai-iltana.

On pakko olla näppärä: Hmm, no kun en juo kahvia.

Olen etuajassa, olenhan suomalainen. Hänen ehdottamansa paikka on kiinni, mutta näppäränä tyttönä menen viereiselle terassille ja tilaan lasin viiniä. Mies saapuu paikalla, tilaa teetä (tee 2,20, viini 3). Toisaalta, hänellä on aamupalaveri pomon kanssa kello 9.

Toisaalta, vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo: Kun on viiniä, ei juoda teetä.

Mies vaikuttaa fiksulta. Puhuu paljon. Minä en vaikuta fiksulta. Siemailen viiniäni mielessäni vain yksi ajatus: Ei helvetti. Siinä se on. Niin komea mies, että joutuisin joka aamu heräämään salaa kaksi tuntia ennen sitä, sniikkaamaan vessaan meikkaamaan ja kihartamaan tukan. Sitten hiljaa takaisin sänkyyn, jotta voisi herätä sen vierestä ihanan luonnonkauniina.

Mies jaarittelee vinkkejä uudesta kotikaupungistani ja sanoo, että minun kannattaisi hakea somegurun duunia hänen setänsä vaatefirmasta. Ekaks opettelet vaan kielen. Niinpä niin.

Sitten hän kertoo, kuinka hänen edellisessä työpaikassa oli kaksi suomalaista naista: toinen oli tosi ihana, Leena. Hän lausuu nimen ihastuneena, vielä vuosien jälkeen. But then there was this other girl, Niina, äänensävy muuttuu. Hän ei ollut ihana eikä tullut toimeen kenenkään kanssa. Minä muistutan kuulemma enemmän Leenaa.

This was kinda fun, sanon kun poskipussaamme ja lähdemme eri teitä koteihimme. Oikeasti ajattelen: tää oli ihan hemmetin jännittävää. Tätä lisää!

Mutta seuraava mies jostain omalta tasoltani. Tahdonhan nukkua aamuisin pitkään.

—–

(Nimet muutettu ja haluamaanne mieskuvaa ei ole tarjolla. En muistanut ajatella blogia.)

—–

New life, new dates.