Elämä
Samalla viikolla on liikaa töitä ja sitten sellainen työjuttu jota en saa vaikka olisin kamalasti halunnut ja palaa epävarmuus siitä olenko ollenkaan hyvä. Missään, koskaan.
Näytän omasta mielestäni vähän kamalalta, tietysti vielä poltan hiustenkihartimella otsaani punaisen läiskän ja sitten eräs kaksikymmentäkuusivuotias tyttö luulee että olemme saman ikäisiä. Ahah, sä oot siis sellainen milf, hän korjaa kun korjaan oikean ikäni.
Eräänä aamuna herään siihen, että niska on niin jumissa etten voi kääntää päätä, toisena sitten niin kivaan viestiin, että hymyilyttää koko päivän.
Sataa kaatamalla, on kylmää ja harmaata ja sitten yhtäkkiä ihana vaaleanpunainen auringonlasku ja niin lämmintä että voi olla iltamyöhällä ilman takkia.
On niin hauska baari-ilta, että meinaamme tippua tuoleiltamme ranskalaisen ja amerikkalaisen ystäväni kanssa kun nauramme niin paljon. Sitten hermostun taas ranskalaisturisteihin, jotka seisovat aina keskellä jalkakäytäviä eivätkä väistä ketään. Nuo muka koko maailman omistajat.
Törmään ravintolassa ex-heilaan, voi jeesus en jaksa puhua sille mitään, ärysttää. Sitten kuitenkin puhun ja onkin kivaa, meidän pitäisi hengata lähiaikoina, se sanoo lähtiessä ja pussaa poskelle ja pyytää ulos myöhemmin.
On kylmä ja kuuma, suihkusta ei tule tarpeeksi kuumaa vettä, ärsyttää toinen kämppis ja sitten toinen on taas vaan niin tärkeä, kun voin kertoa hänelle aina ihan kaikki ajatukseni sensuroimatta ja kun näytän eräälle ihmiselle kotini sijainnin ja hän kysyy tiedänkö kuinka onnekas olenkaan tässä paikassa asuessani ja vastaan vain että voi kuule todellakin tiedän.
Kun kahvikioskissa on se niin pitkä mies että näen vain sen keskivartalon juuri kun olemme tuskailleet sitä, ettei enää koskaan voi pitää korkokenkiä kun kaikki miehet on niin lyhyitä ja sitten se hymyilee ja kysyy haluanko kanelitangon kahviin.
Pussailen yhden miehen kanssa hämyisen baarin nurkkapöydässä. Kävelen kotiin nauraen hysteerisesti ystäväni viesteille. Tilillä on juuri sen verran rahaa, että voi syödä lounaan ja juoda kahvia ulkona.
On ihanaa kun ei tarvitse olla toimistossa töissä 9-17. Paitsi että jossain vaiheessa taas varmaan haluan eniten olla toimistossa 9-17, niinhän se aina menee, viestittelen ystävän kanssa.
Niinpä. Elämä <3, hän vastaa.
Aivan. Ihanan sekavaa, ihanaa ja tyhmää, kaikkea sekaisin. Ei liian täydellistä ja ennalta-arvattavaa,
onneksi koskaan.
Sehän ois ihan tylsää.
Elämä <3
Kesäiset kuvat minusta: Vihervaaran Anna.
Tarroja suoraan kotiin!
13 Comments
Nell00
Ihanaa, tästä tuli täällä harmaassa räntäsateessa tosi hyvä mieli 🙂
saarah
Jee, kiva. Tää oli just hyvä maanantaipostaus 🙂
meriminttumaarit
Tästä tekstistä tuli niin hyvälle tuulelle. Sitähän se on <3 oot ihana!
saarah
<3
punastus
Joo just tää!! Sitä luulee usein, että on ainut, jonka elämä on ”kaikkea sekaisin”. Miettii, onko tää nyt normaalia. Mutta sitten muistaa, että sehän onkin vain sitä juttua, jota elämäksi kutsutaan <3 Kiitos muistutuksesta, etten ole ainut joka ärsyyntyy, rakastaa verevästi, itkee, turhautuu, herkistyy ja mitävielä saman päivän aikana. Tai no, joskus yhden tunninkin aikana 😀
saarah
No just tää! Pitäähän sitä käyttää kaikki tunnetilat joita on olemassa 😀
Miss Funlandia
Terveisiä täältä “pohjoisesta” eli Portosta 🙂 ! Pystyn samaistumaan ja toteamaan, että onnen fiilikset harvemmin tuntuisivat niin mielettömiltä, ellei olisi sitten juuri näitä vähemmän putkeen meneviä hetkiäkin 🙂 😉
saarah
Terkkuja Portoon!
Just noin se menee 🙂
AaHoo
Ihana tuo viiminen kuva! Ja tekstikin tietty ihana, kuten aina 🙂
saarah
Kiitos! Nauruun repeämiskuvat on kyllä yleensä aina setin parhaita 🙂
tiita
Ihanaa, Saara! Mä vähän herkistyin. Voi tätä eloa!
saarah
No niin juuri. Voi tätä outoa elämää <3
sailatuulia
Vitsit miten mainio kirjoitus! Ihan kuin elämä itse – nousuja, laskuja, kuplintaa, kaikkea sellaista. Että voi elämä tätä elämää <3