Ei kiitos, en halua tietää sinusta kaikkea
Halusin vuosikausia vähän vaan kadota.
Olla mysteerinen mysteerinainen, joka päätti vaan yhtenä iltapäivänä kävellä toimiston ovesta ulos, nostaa tilin tyhjäksi (miksi oudoissa unelmissa aina kaikki maksetaankin tietysti käteisellä?) ja muuttaa Pariisiin. Tuosta vaan.
Päivittää Facebookiin uudet tiedot ja olla vastaamatta kaikkien kysymyksiin siitä, että MITÄ HITTOA NAINEN? Mitä sä siellä Pariisissa muka teet?
Jostain syystä pienen salaperäisyyden säilyttäminen on koko ikäni kiehtonut minua.
Yksi suurimmista peloistani nimittäin on ollut se, mitä monet kutsuvat ihanimmaksi asiaksi parisuhteessa: me tiedetään toisistamme kaikki. Ei meillä ole mitään salaisuuksia. Omiin korviini kyseinen asia on aina kuulostanut lähinnä yhtä ihanalta kuin oksennustautiin herääminen keskellä yötä.
En halua tuntea ketään niin hyvin, että tietäisin hänestä AIVAN kaiken. En ole koskaan halunnut. Kun olen ollut parisuhteissa, olen aina tuntenut tarvetta säilyttää tietyt asiat ihan vaan itselläni. Ei siksi että ne asiat olisivat sellaisia etten voi kertoa niitä, en vain ole koskaan kokenut tarvetta jakaa AIVAN kaikkea kenenkään kanssa.
Minulla on paljon läheisiä ystäviä, jotka eivät tiedä kaikkia salaisuuksiani. Osa tietää, osa ei, mutta kysymys ei ole siitä että läheisimmille ihmisille olisin kertonut ihan kaiken, muille vähemmän läheisille vähemmän. Omasta elämästäni, menneisyydestäni ja virheistäni minun on helppo puhua, mutta en halua laittaa kerralla kaikkia kortteja pöytään. En ajattele sitä niinkään pelaamisena, en tässä nyt paljasta kaikkea vaan jotenkin luonnollisena asiana. Että säästellään vähän, niin riittää pitkäksi aikaa.
Susta ei saa kyllä irti mitään tai hmm, en ole koskaan tavannut noin avointa ihmistä, ovat molemmat kommentteja joita kuulen säännöllisin väliajoin. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Siinä unelmassani siellä Pariisissa en tekisi mitään viisasta (kerrankin). Istuisin kahviloissa, polttaisin tupakkaa ja minulla olisi vaan patja lattialla (mutta tietysti täydellisesti istuva kamelinvärinen trenssitakki). Kävelisin ja tuijottaisin kauniita rakennuksia ja antaisin pääni täyttyä uusista ajatuksista, samaan aikaan kun kaikki vanhat ongelmat valuisivat ulos toisesta korvasta.
Niinpä niin. Unelmissa ja todellisuudessa on suuria eroja. Ongelmiaan ei saa päästään pois muuttamalla toiseen maahan.
Silloin kun olen iloinen, oman elämäni soundtrack soittelee tätä biisiä kävellessäni kadulla. Lähiravintolan komea tarjoilija hymyilee, aurinko paistaa ja hiukseni laineilevat luontevan kauniisti eikä huulipuna ole tällä kertaa hampaissa.
(Vaikka biisissä lauletaankin hyvästeistä).
You´re one mysterious woman,
yksi mies sanoo minulle eräänä yönä. Se on ehkä paras kohteliaisuus aikoihin.
Tulet yllättymään vielä sata kertaa. Ehkä, jos hyvin käy, ajattelen.
—-
Mysteerinaisen mysteeriesikuva on tietysti Margot Tenenbaum. Kukas muukaan.
—-
Margot Tenenbaum, FOREVER.
Beauty Warriors
18 Comments
CougarWoman
Mä haluaisin kanssa olla mysteerinainen! Mutta ei, minä olen enemmän tyyppiä, joka haluaa kertoa itsestään hetikaiken, ja jonka avausrepliikki on “tiesitkö että mulla mahtuu oma nyrkki suuhun – ai et, no kato, tässä on kuva”. (Esimerkki perustuu tositapahtumiin. Valitettavasti.)
Emilia M
Mä iskin mun miehen tällä repliikillä 😀 😀 Tosin nyrkin asemaa taisi ajaa jäätelötikku – poikittain. Ja joo, se tietää musta KAIKEN! Mä en siitä.
CougarWoman
Epic 😀 Mulla mahtuu kanssa jäätelötikku poikittain :’D
saarah
😀 😀 😀
Ihan pakko kokeilla mahtuuko nyrkki tai jäätelötikku! Onko jäätelötikut samanpituisia muuten koko maailmassa? Nyt alko vielä mietityttää se!
TTII
Moi!
Hei olisipa kiva, jos kirjoittaisit siitä miten sitä voi juuri fantasioida paosta (ja varsinkin ulkomaille), mutta kuten jo tässä toteat: niitä omia ongelmia pakoon ei pääse muuttamalla ulkomaille. JOS, sinulla sattuu olemaan kokemusta tällaisesta 🙂
..aika monella tuntuu varsinkin näin keväisin olevan fantasioita juuri tuosta paosta…johtuuko vaan siitä että kevään kirkas valo osuu niihin ongelmiin, joita olisi hyvä kohdata…? mutta ei haluaisi ja sen sijaan haluaisikin vain paeta..?
Mukavaa viikkoa sinne!
saarah
Mä oon varmaan sivunnut tätä useinkin blogiteksteissä. Juuri sitä että vaikka sitä ehkä vähän muuttuu muuttaessaan uuteen maahan, tai ainakin aluksi voi olla vähän erilainen, aika nopeasti se oma minä sieltä jostain taas tunkee esiin. Itseasiassa mulla on aiheesta just yks teksti kesken 🙂
Kivaa loppuviikkoa sinne kans <3
mystery
Tää on ihan totta ja suurimman osan ei todellakaan tarvitse tietää musta juuri mitään. Mutta niille ihmisille joille on kaikkein läheisin, on vaan tosi paljon helpompaa kun tietää suurinpiirtein ne eniten muhun vaikuttaneet jutut. Sillon sitä ymmärrystä on puolin ja toisin enemmän kun voi ajatella että ahaa, toi reagoi noin koska sille on käynyt joku asia x. 🙂 helpottaa siis älyttömästi sellasta läheistä kanssakäymistä kun ei tarvitse selitellä itseään.
saarah
Joo, toi on kyllä totta! Huomaan joka kerta Suomessa käydessäni ja vanhojen ystävien kanssa hengatessani miten ihanaa on just se et tuntee toisen historian. Mut silti pitää säilyttää jotain ylläreitä 😀
MadM
Näin melkein kymmenen yhteisen vuoden jälkeen tuntuu, että ei sitä toista voi koskaan tuntea täysin. Sinä itse sekä kumppani muututte koko ajan, joten ihan uusia puolia ja juttuja voi paljastua tai jäädä paljastumatta. Joten älä huoli, olet varmasti se “mysteerinainen”, edes hieman, myös tulevaisuudessa.
: )
saarah
Hah, toivotaan 🙂
Sinä itse sekä kumppani muututte koko ajan, joten ihan uusia puolia ja juttuja voi paljastua tai jäädä paljastumatta
Tää on kyllä totta ja jotenkin lohdullinen ajatus. Jatkuvaa kasvua ja kokemusten keräämistähän tää elämä on 🙂
Vierailija
Mielestäni ketään ei voi tuntea täysin. Jostain lukenut samaa, että elämä ei riitä siihen, vaikka olisi yhdessä jonkun kanssa koko iän tai hyvä ystävä. Ihmiset muuttuvat koko ajan, arvot muuttuu iän ja kokemien asioiden takia, joten koskaan ei voi tuntea toista täysin. Eri asia on sitten luottaa toiseen, että kertoo jotain henkilökohtaista. Sosiaalisuus, avoimuus helposti luokitellaan jotenkin, että “tunnen hänet hyvin” tai, että “olet todella avoin”, mutta ei se kerro koko totuutta.
Kaipaan kouluistani team development sessions ja metaforia, esim autolla matkustamista, koska niistä selviää ihmisen todellinen luonne ja sen hetkinen fiilis ja aito tila, missä mennään missäkin parisuhteessa ja mihin se on menossa. Silloin ehkä voi tuntea ihmistä sen hetken paremmin, mutta se on vain se hetki.
saarah
Ah, totta! Automatkat on muuten jotenkin aina niitä hetkiä jolloin tulee ihan vahingossa jopa avauduttua ja puhuttua kaikesta 🙂 Lisää roadtrippejä siis elämään!
saarah
Joo, toi on muuten osuva termi 🙂
Vierailija
mua on aina jotenkin ärsyttänyt sellasen mysteerinaisen imago, itselle tulee tän tyyppisistä ihmisistä tai tällaista imagoa tavoittelevista vähän kusipäinen ja epäluotettava vaikean ihmisen kuva 😀 Ehkä tää on just sellasta leffojen välittämää mielikuvaa “mysteerinaisista”. Miehiin ei toisaalta liitetä mitään tuollaista mysteeri-imagoa: ne on sitten vaan epäkohteliaita kusipäitä.
kiitos samoin
Ei se et on joku mysteerinainen oo minusta mitenkään kovin imartelevaa..
Vierailija
no nimenomaan!
Veera
Moi, oon tosi kiitollinen että löysin sun blogin. Oon sua kymmenen vuotta nuorempi, asunut ulkomailla jo 5v, mutta jotenkin, niinkuin uudemmassa kirjoituksessasi kuvailet, nykyään enemmän valitan ja ärsyttää. Hohto on poissa. Oon aina halunnut asua Lissabonissa, mutta tekee mieli mennä Suomeen huilimaan. Jotenkin nää sun jutut on niin osuvia, toikin että omia ongelmia pään sisässä ei voi paeta ulkomaille. Musta on inspiroivaa nähdä sun kaltaisia ihmisiä, koska yleensä ihailen mua vanhempia. Yksin parikymppisenä reissatessani siisteimmät ja viisaimmat oli niitä mun ikäisiä, ja nyt kun oon taas jotenkin kadoksissa saan lohtua ja inspistä tulevaisuuteen kun luen tällaisia. 🙂 eli kiitos näistä. Realistisista ja avoimista jutuista. Life can be a struggle abroad, mut on se ihan siistiikin.
saarah
Oi, kiitos tästä kommentista 🙂 Ihanaa että näistä jutuista voi saada paljon irti vaikkei olla ihan samanikäisiä.
Ps. Munkin tekee usein mieli mennä Suomeen huilimaan. Kaikki siellä on vaan niin helppoa 😀