Oma elämä

Bloggaajan tunnustuksia

 

DSC_7620.jpg

 

Tiedättekö millaista bloggaaminen on?
Sellaista, että välillä on viikkokausia, ettei ole mitään sanottavaa, ei mistään asiasta. Ei yhtään kivaa linkkiä jaettavana, ei mitään ensin näin lätäkön, sitten perhosen ja tajusin että talven jälkeen tulee taas kesä –tajunnanvirtaa. On kosmetiikkaputeleita, joista piti kirjoitella, mutta sitten huomaa niiden vettyneen kylpyhuoneessa kuvauskelvottomiksi. Ja kun yrittää ihan ex tempore ottaa itse kuvaa kivasta asusta, saa aikaan vaan epäteräviä ja epäedustavia otoksia siitä, kun siirrän kissani häntää sivuun kuvasta. (MIKSI erosin valokuvaajapoikaystävästi samana vuonna kun aloin kirjoittaa blogia? Oh well). 

Mutta sitten on sellaisia iltoja, kun istuu koneen ääreen, kaataa lasin viiniä ja naputtelee kolme tuntia putkeen kaikkia ajatuksiaan teksteiksi. Sitten on mittava arkisto, josta painella julkaise –nappulaa.

 

DSC_7627.jpg

 

Kirjoitan tosi usein postaukseni yöllä. Siinä vaiheessa kun normi-ihminen saa päivänsä pakettiin, omat aivoni alkavat vasta käynnistyä. Se tapahtuu siinä yhden maissa yöllä. Kirjoitan tekstini nopeasti ja tajunnanvirtamaisesti, en juurikaan editoi ja korjaile (ja siltä ne joskus kuulostavatkin, hyvässä ja pahassa). Lähes aina juon samalla viiniä, eli voisin sanoa kirjoittavani paljon sellaisessa (portugalilaisen kokoisen) viinilasillisen aiheuttamassa kivassa olotilassa. Posket punoittaa, kaikki omat ajatukset tuntuu nerokkailta.

Sekin bloggaamisessa usein on, että ne omat ajatukset jotka tuntuu aivan nerokkailta, ne saattavat saada juuri vähiten kommentteja ja sydämiä. Ja sitten joskus joku omasta mielestään vähän tilantäyttöteksti osuukin yhtäkkiä kaikkien tajuntaan jotenkin oikealla kulmalla.

Ajastan lähes aina postaukset aamuksi, koska on ihaninta herätä kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä ja nähdä sydämiä oman tekstin perässä. Varsinkin sellaisina aamuina, kun on ikävä omaa kotia, omaa maata, kieltä ja sitä, että kaikki ymmärtävät, no just kaiken sen mitä haluaa sanoa.

 

DSC_7633.jpg

 

En ehkä ikinä voisi blogata ammatikseni. Haluan tehdä oikeana työnäni eri juttuja, mutta bloggaaminen on enemmän sellainen extrajuttu. Ja minulle visuaaliselle ihmiselle se kirjoittaminen tekee erityisen hyvää. 

 

Julkaisin jo joskus pari vuotta sitten tämän Virginia Woolfilta nappaamani ja päivittämäni viisauden, mutta menköön uusiksi: 

 

1929:

Pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen tai laajan. Rehdisti tai kepulikonstein, te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne kirjojen päällä tai maleksiaksenne kadun kulmissa ja antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan.

2016:

Pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja blogeja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen (postaan edelleen kuvia kengistä ja sohvapöytäasetelmista) tai laajan (mutta myös vakavammista asioista). Rehdisti tai kepulikonstein (hyvä pointti, pitääkin selvittää lisää kepulikonsteja), te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana (ja vähän rahattomana, mutta ihan sama), pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne kirjojen päällä tai maleksiaksenne kadun kulmissa (parasta ikinä) ja antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan.(jes, juuri tätä aion tehdä)

—-

Bloggaaminen tarkoittaa usein myös sitä, että sinulla on iso kasa edustuskuvia itsestäsi. Siksi minua ahdistaakin niiden ihmisten pilkkaaminen, joilla on vaikkapa Tinderissä huonot kuvat. Hittoon sieltä bloggaajakuplasta, ei kaikilla ole valokuvaajaystäviä, jotka kuluttavat aikaa kuvaamassa teistä edustuskuvia kauniilla kaduilla.
Mutta toisaalta, olen joskus jopa miettinyt palvelua sinkkumiehille: stailaus & deittiprofiilikuvat. Voisi toimia?

 

—-

 

Tykkään näistä kuvista tosi paljon, osittain siksi, etten mielestäni näytä yhtään itseltäni koskaan kun mulla on tukka noin. Se on hyvö puoli siinä, kun joku muu kuvaa sinua. 

Kuvat Leyla Avsar Paita Poola Kataryna*

*saatu blogin kautta

 

—-

 

I´m loving this quote by Virginia Woolf

“Therefore I would ask you to write all kinds of books, hesitating at no subject however trivial or however vast. By hook or by crook, I hope that you will possess yourselves of money enough to travel and to idle, to contemplate the future or the past of the world, to dream over books and loiter at street corners and let the line of thought dip deep into the stream.”

 

27 Comments

  • Anni Pulina

    Ihanasti kirjoitettu! Oma teksti syntyy monesti samalla tavoin ajatuksenvirtana ja sen hetkistä tunnetilaa muotoillen. Välillä tuntuu, että tulee liikaa kirjoitettua syvällisiä juttuja, mutta olen kokenut juuri sen omakseni ja silloin se persoonallisuus välittyy myös teksteistä 🙂 Joskus on kyllä ihanaa myös laittaa paljon kuvia ja fiilistellä hömppäjuttuja!

    • saarah

      Joo, niin samaa mieltä! 

      Olisi vaikea tuottaa jatkuvasti syvällistä tekstiä, onneks kuvat ja hömpän fiilistelykin on välillä sallittua 🙂

  • Saranda

    Mä luulen että yksi bloggaajia yhdistävä tekijä on se, että taidamme kaikki vähän haaveilla valokuvaajapoikaystävästä…
    Toivottavasti tämä kommentti piristää sua tänään kun heräät: sinä ja blogisi olette ihania, tuotte iloa, visuaalista nautintoa ja huumoria mun päivään ihan kokoajan! 🙂

    • saarah

      Kiitos, todellakin piristi kun ensimmäisenä aamulla luin näitä <3 

      Valokuvaajapoikaystävä ois kyllä KÄTEVINTÄ ikinä 🙂

      • Iiris O.

        Valokuvaajapoikaystävän omaavana (en kyllä itse bloggaa) voin sanoa että se on rasittavaa! Aina kun mennään jonnekin (yleensä kävellen, joskus pyörillä) pitää pysähdellä koko ajan. Siis ihan oikeasti koko ajan! Ja ne pysähdykset sitten kestää pitkään kun pitää ottaa mahdollisimman monta kuvaa ja säädellä kaikki asiat kuntoon, ja milloin tulee salama vahingossa ja milloin se salama ei toimikaan kun pitäisi. Se on maailman turhauttavinta vaan seistä tien vieressä odottamassa että toinen saisi kuvansa otettua. Kaikella rakkaudella siis rakkaalleni 😀

  • Vierailija

    Moi! Osaisitko suositella hyviä vintage/second hand putiikkeja Lissabonissa? Matkaoppaistakin toki löytyy, mutta halusin nyt kuitenkin kysyä paikanpäällä asuvalta ihmiseltä jolla on visuaalista silmää!

  • Minnea

    Tajunnanvirta on ihan parasta! Ja niin tiedän tuon tunteen, kun viinilasin jälkeen kaikki omat ajatukset tuntuvat timanttisilta 😀

  • Saana Väliheikki

    Ihana teksti, kuten musta tuntuu että ne aina on! Mutta on ihan totta, että joskus on vaan täytetekstipäiviä, kun ei vaan keksi sanottavaa. Vielä useammin on täytekuvapäiviä, kun ei ole saanut ketään ottamaan kuvia, tai ei vain siedä niitä kuvia mitä joku on ottanut 😀 Pääasia kuitenkin on että joku tykkää, lukee ja tulee viihdytetyksi. Ja että itse saa piristyä siitä ajatuksesta, että on saanut jotaina aikaan. Hyvää huomenta! 

    • saarah

      Hyvää huomenta ja kiitos 🙂

      Tota muuten käy aina joskus et jonkun muun ottamat kuvat onkin omasta mielestä ihan huonoja. Ehkä se on tää selfiekauden vitsaus, ihminen kun näyttää aika eriltä kuvissa mitkä itse ottaa ja missä on jonkun muun “näkemys” susta!

  • Roderick

    You definitely know how to keep a reader entertained. I was almost moved to start my own blog (well, almost…HaHa!) Great job.I really enjoyed what you had to say, and more than that, how you presented it.Too cool!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *