Antakaa minun pitää seksisuhteeni!
Kun mun on vaan ihan tosi vaikea, tai siis ei vaan vaikea, ihan mahdoton puhua mistään tunteista,
se mies sanoo minulle kello kaksi yöllä, kun makaamme suuressa sängyssä ja kuu killottaa harmaiden verhojen raosta. No ei se mitään, sanon, ja itseasiassa todella tarkoitan sitä.
On lokakuu kaksituhattakuusitoista. Olemme tapailleet kolmisen kuukautta, sillä lailla epäsäännöllisen säännöllisesti. Olemme syöneet hienoja illallisia paikoissa, johon minulla ei olisi mitään asiaa opintotukibudjetillani ja olen hiippaillut yöllä keittiöön hakemaan vesilasillista ja katsonut ikkunasta näkyvää yövalaistua uima-allasta.
Olen ajatellut että kokeilen nyt tällaista, niin kauan kun se on kivaa.
Paperilla meillä ei ole yhtään mitään yhteistä. Miehen asunto on niin suuri, että omani voisi asettaa keskelle sen olohuonetta ja vielä voisi kulkea sen ympäriltäkin. Hän avaa ovet, maksaa ravintolalaskut ja taksit ja muistaa aina kertoa minulle että näytän kauniilta tänään.
Emme puhu koskaan erityisen vakavista aiheista elämässämme. Tai minä saatan puhua omistani, mies vaikenee aika tehokkaasti omistaan. Kaikesta muusta kyllä puhumme, tuntikausia. Arvostan erityisesti sitä, ettei mies manspleinaa ikinä, vaikka osaamisalueemme ovatkin niin täysin erilaisia. Kun sanon että tykkäisin tehdä työkseni esimerkiksi ruokastailausta, mies kertoo ettei ole koskaan edes ajatellut sellaisen asian olemassaoloa. Mies ei myöskään katso koskaan puhelintaan silloin, kun syömme neljän ruokalajin illallisia ja minä katson usein mekkoani ja ajattelen: no tää on vaan tää vähän vähemmän kulahtanut versio, miksei mulla oo enää rahaa ostaa mitään hyvälaatuista.
Olen pitkään suhteessa, joka ei oikeastaan ole mikään suhde. Näemme kerran tai pari viikossa, menemme syömään jonnekin kivaan ravintolaan pitkän kaavan kautta, sitten juomme toisaalla muutamia drinkkejä, otamme taksin miehen asunnolle, harrastamme seksiä, nukumme, syömme aamupalaa. Jos on viikonloppuaamu, vetelehdimme sängyssä ja katsomme Netflixiä tai menemme elokuviin.
Emme pidä tapaamisten välillä kovinkaan paljon yhteyttä, mitä nyt toisinaan viestittelemme jotain.
MUTTA MIKÄ SE SUHDE NYT OIKEIN ON, kaikki ympärilläni tivaavat. En ole itse määritellyt suhdetta miksikään, en edes suhteeksi. Eräs mies, jonka kanssa hengaan ja syön aina toisinaan, saatan sanoa. Minua ei erityisemmin vaivaa se, että tiedän ettei hommasta oikeasti tule koskaan mitään tätä kummempaa. Sen nimittäin tiedän jo tosi aikaisessa vaiheessa.
Viehätämme toisiamme ulkoisesti ja meillä on aina kivaa yhdessä. Mutta vain kivaa, ei mitään käsittämättömän mieletöntä. Kun näen miehen kauempaa, ajattelen aina että se näyttää kivalta, mutta ei, vatsassani ei ole perhosia enkä mieti mitä hänelle puhuisin tehdäkseni erityisen hyvän vaikutelman. Kaikki on aika helppoa, vaivatonta…
ja kivaa. On kivaa harrastaa säännöllisesti seksiä, jonkun sellaisen kanssa jonka tuntee. On kivaa testata uutuusravintoloita ja vertailla kahden kulttuurin eroja mielenkiintoisissa keskusteluissa. On aina kivaa, mutten silti koskaan ajattele, millaista olisi jos olisimme oikeasti yhdessä. Ja huomaan ettei mieskään ajattele sitä.
Jos eläisin maailmassa, jossa en koskaan puhuisi kenenkään kanssa, olisin tuossa suhteessa varmasti edelleen. Mutta noin puoli vuotta kestettyään, se päättyi eräänä tiistai-iltana hämyisessä sushibaarissa. Tai ei virallisesti siellä, mutta tiedän yhtäkkiä sillä hetkellä, ettemme luultavasti tule näkemään toisiamme enää.
Tämä epämääräinen suhde saa minut miettimään asioita, lähinnä niitä suhdeasioita hieman uudessa valossa. Vielä tänäkin päivänä ihmisiä arvotetaan hullun paljon suhdestatuksen mukaan. Avioliitto ja pitkä parisuhde ovat siellä arvoasteikon yläpäässä – aina – kaikki muut viritelmät sitten jollain alimmilla tasoilla. Ja niitä saa myös selitellä ihan koko ajan.
MIKSI hengaat tollasen tyypin kanssa? Koska meillä on kivaa. MIKSI et etsisi SITÄ OIKEAA, hukkaat aikaa! En tiedä uskonko että maailmassa on jokaiselle Se Yksi Oikea. Se käyttää sua hyväkseen! Hetkinen, onko kaksituhattakymmenluvulla edelleen voimassa se ajatus että nainen haluaa ennen kaikkea romanttista rakkautta ja mies vaan seksiä? Ehkä rakastut siihen vielä? En tiedä, en usko. Ei tossa ole MITÄÄN järkeä.
(Ja katseltuani monien ihmisten nihkeitä, kireitä ja vaikeita parisuhteita, en tiedä sanoisinko että nekään mitään järkiratkaisuita ovat).
En ole ollenkaan varma siitä, että pitkä parisuhde on se asia, jota kohti KAIKKIEN ihmisten pitäisi pyrkiä.
Se ei ole autuaaksi tekevä asia tässä maailmassa, jonkinlainen Ultimate Goal, jota ennen ihminen elää vain odottaen sitä suhdetta. Omasta mielestäni parempi Ultimate Goal on opetella olemaan onnellinen ihan yksin, itsensä kanssa. Se kun on ainoa suhde, joka tässä maailmassa satavarmasti kestää kuolemaan asti.
Olen oppinut hurjan paljon jokaisesta suhteesta, suhdeviritelmästä, erosta. Joskus mietin sitä elokuista yötä pienen yksiön keittiössä vuosikausia sitten kun silloinen poikaystäväni tarttui käteeni ja sanoi riidan päätteksi: Ehkä meidän pitäisi tehdä lapsi.
Ehkä paras ratkaisuni ikinä oli olla päätymättä yhteen sen miehen kanssa. Tai siitä seuraavan. Tai sen yhden, jonka perään haikailin vuosikausia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa elämänkokemusta, joka muokkautuu kaikesta ihmisen kokemasta. Enkä tietysti sano, että elämä jotenkin jää kokematta jos on pitkässä suhteessa, mutta usein se kuitenkin, varsinkin nuorena, vaikuttaa valintojen rohkeuteen.
Myös päivä päivältä enemmän ja vahvemmin uskon siihen, että minun kannattaa toimia juuri niinkuin omasta mielestäni tuntuu hyvältä, ei niinkään miten muut odottavat. Oli se sitten aikaa hukkaava seksisuhde tai ihan joku muu viritelmä. Tai ei mitään viritelmää eikä kiinnostusta niihin ollenkaan toisinaan.
—-
Lisää ihmissuhdejuttuja:
Näillä minua ei hurmattu treffeillä
Elämäni aakkoset JUURI NYT
44 Comments
Vierailija
Monesti nuo säännölliset deittailusuhteet on sellaisia, joista toinen haluaisi enemmän (siitä nuo “hyväksikäyttö”kommentit), mutta jos molemmat on samalla asenteella mukana niin sehän on vain hyvä. Suhde päättyy sitten, kun toinen haluaa jotain muuta ja suhteesta jää kiva muisto.
Ja minusta tuo on itse asiassa ihan tyypillistä, että joskus on tuollainen suhde, josta kumpikaan ei halua sen syvällisempää. Onhan ihmisillä eri tasoisia kaverisuhteitakin tai joitakin sukulaisia tapaa kerran vuodessa ja se on riittävää jne
saarah
Ihan totta, usein niissä käy niin että toinen haluaisi enemmän, mut ei tietty aina 🙂
Saana Väliheikki
Ihan täydellinen teksti. Olen myös yrittänyt purkaa tuon saman ajatuksen tekstiksi, mutten ole onnistunut. On niin todella ärsyttävää, että vähän kevytkenkäisemmät suhteet ovat sellaisia että ne saa tuomita ihan samantein tietämättä yksityiskohtia. Joskus se pelkkä juttelu ja paneminen ilman sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia on se mitä ihminen tarvitsee. Ja jos se tekee edes joksikin aikaa onnelliseksi, miksi se olisi ajan hukkaamista. Kiitos tästä kirjoituksesta, rohkean suoraa puhetta.
saarah
Ja jos se tekee edes joksikin aikaa onnelliseksi, miksi se olisi ajan hukkaamista
JUURI TÄÄ!
sula
Aamen.
ingis8
word.
Sea
Joo joskus tuntuu että sen oikean etsiminen ja ylipäätään romanttinen rakkaus on vähän yliarvostettua. Hyvään parisuhteeseen voi päätyä niinkin, että jotenkin jumahdetaan siihen tapailuun ja tulaan vaan tosi hyviksi ystäviksi ja lopulta vaan jäädään siihen, vaikka toinen ei oliskaan ikinä aiheuttanut mitään perhosia vatsaan.
saarah
Mitä vanhemmaksi tuun, sitä ennen alan ajatella noin. Omaan silmään monet parisuhteet on enemmän sopimuksia olla yhdessä kuin mieletöntä perhosia vatsassa ja hullu intohimo alusta hamaan tulevaisuuteen asti. Ja siinä ei ole mitään vikaa myöskään 🙂
Sherlock
No shit sherlock? En tiedä yhtään ainutta pitkää parisuhdetta (omani mukaanlukien) joka olisi vielä 7 vuoden jälkeen hullua intohimoa ja perhosia vatsassa. Ne tuppaa loppumaan suurimmalta osalta itseasiassa jo kahden vuoden jälkeen. Jotain muuta tosin tulee tilalle. Sun ei auta muuta kuin kokeilla niin tiedät. Sitten kun olet nähnyt kolikon molemmat puolet, seksisuhteet ja yli 10v kestäneen pitkän suhteen, niin odotan analyysiä! 🙂
Smookiekins
Vitsi mikä teksti. Itsekin olen tilanteessa, jossa tapailen erästä kivaa tyyppiä, jonka kanssa synkkaa pääosin hyvin. En oikein osaa kuitenkaan muodostaa mielipidettä hänestä ja ystävien kuittailut siitä kuinka vietän “parisuhdeaikaa” miehen kanssa saavat vereni hieman kiehahtamaan. Onko meidän pakko olla heti parisuhteessa jos vietämme aikaa paljon yhdessä? Olen ollut pitkään sinkkuna ja ihmissuhdeasioita sekä tätä miestä monesti ajatellessani mietin “mitä lisäarvoa parisuhteeseen sitoutuminen tämän ihmisen kanssa antaisi elämääni?”. Useimmiten vastaus on vain oksitosiini – se, että joku välillä koskettaa. Muuten kaikki on aika hyvin just näin ja musta on kiva piereskellä yksin kotisohvalla verkkareissa ja syödä eineslihapullia suoraan paketista.
saarah
Kiitos!
Just toi! Miksi on heti alettava kutsumaan suhteeksi ja seurusteluksi ja se jatkuva “milloin kutsut sen niihin ja niihin juhliin” ja “seurusteletteko te nyt ja HALUAISITKO seurustella sen kanssa” kysymystulva. Joo, tietty ymmärrän senkin, mutta muidenkin pitäisi ymmärtää että on myös normeista poikkeavia suhteita ja ne on ihan yhtä hyviä ja tärkeitä.
Ja se hiton oksitosiini muuten! Aaaargh, se aiheuttaa välillä just niin kummia tunnetiloja. Tietty vaan naisille 😀
Vierailija
Aina kun luen näitä juttuja (näitä samoja geneerisiä “itsenäinen nainen” juttuja), niin mietin että tekeeköhän naisilla joskus tiukkaa kun täytyy koko ajan valehdella sekä muille että itsellensä pitävänsä elämästä, josta puuttuu kunnollinen, oikea parisuhde.
Vierailija
Eikös miehillä ole ihan samaa oman sinkkuelämän glorifiointia, mutta oikeastaanhan se vain menee niin, että on elämäntilanteita, joissa ei sitä parisuhdetta kaipaa ja joskus taas kaipaa tai elämä on hyvää, mutta se parisuhdekin olisi kiva, jos SOPIVA henkilö sattuu tulemaan vastaan. Että näin.
Joitakin ilmeisesti nyppii se, jos ihminen viihtyy elämässään, vaikka siinä ei olisikaan kaikkia niitä asoita, joita “pitäisi” olla tai vaikka niitä siihen toivoisikin. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt eikä sitten kun. 🙂
Vierailija
Ei ole miesten kesken mitään sinkkuelämän glorifiointia. Ei miesten kesken juurikaan puhuta suhteista tai suhdetilanteista, tai siis puhutaan mutta hyvin vähän. Ja enimmäkseen läpällä.
Kyllä suurin osa miehistä tietää, ettei se ole kivaa kun ei ole kunnollista, oikeaa parisuhdetta. Siitä ei vain puhuta.
Naiset sen sijaan ovat kehittäneet mitä taitavimpia valheita sen selittämiseen, kuinka paljon oikeaa parisuhdetta kivempaa on olla satunnaissuhteessa jonkun miehen kanssa, joka ei ikipäivänä sitoutuisi uskolliseen suhteeseen kyseessä olevan naisen kanssa, tai harrastaa yhden yön juttuja miesten kanssa, joista ei ikipäivänä voisi tulla kyseiselle naiselle sopivaa parisuhdetta. Miesten kesken ei näistä puhuta ollenkaan niin paljon, koska ketään ei kiinnosta valehdella onnellisuudesta tms.
Tai epäilemättä joku tähän tulee kertomaan tuntevansa miehiä, jotka näistä paljon puhuvat. Voin kertoa yhden asian: ne miehet ei ole keskivertomiehiä nähneetkään.
hahhah
Mä mietin aina samaa lukiessani juttuja miehistä, jotka on tosi onnellisia ja tyytyväisiä parisuhteeseensa, että kuinka rankkaa niiden on valehdella itselleen ja muille pitävänsä elämästä missä ne ei pääse paneskelemaan kaikkia jatkuvasti.
Vierailija
En usko, että kovinkaan moni mies oikeasti haluaa päästä paneskelemaan jatkuvasti uusia naisia. Puhutaan ehkä jostain 10-20%:n vähemmistöstä miehissä (johon moni nainen toki törmää useasti, jos tämäntyyppisistä miehistä viehättyy).
Asiassa täytyy pystyä erottamaan miehinen läpänheitto (johon itsekin joskus syyllistyn miesporukassa, jos puhe liikkuu koko ajan sillä tasolla), ja todelliset tunteet. Läpänheitto on vaan läpänheittoa, ei se merkitse oikein mitään todellista. Kai sillä on lähinnä tarkoitus pitää yllä “äjiähenkeä”. Jos on joskus naisena kuullut tällaista miesten läpänheittoa, muttei ikinä miettinyt asiaa toiselta kannalta, niin voi olla melko väärä käsitys siitä mitä suurin osa miehistä haluaa.
hahhah
Kuten sarkastisesta heitostani huomasit, ei voida yleistää, että kaikki miehet haluaa vain seksiä ja samoin ei voida yleistää että kaikki naiset haluaa vain parisuhdetta.
Vierailija
Ja minä taas yritin ihan tosissani ja ilman sarkasmia vastata, että niitä ei voi verrata päittäin, koska siinä missä suurin osa naisista toivoo todellisuudessa kunnollista parisuhdetta, niin suurin osa miehistä ei toivo todellisuudessa panevansa jatkuvasti uusia ihmisiä.
hahhah
Minkä takia vain miehillä on lupa poiketa sosiaalisesti konstruoidusta sukupuolesta?
vuokkonen
Äh, en jotenkin jaksa lukea mun lempiblogin kommenteissa tällaista seksististä paskaa. Jospa menisit jonnekin muualle levittämään käsitystäsi eri sukupuolien toiminnasta? Me muut täällä tiedostamme, ettei sukupuoli juurikaan vaikuta siihen, mitä elämältään tai parisuhteeltaan haluaa.
babette
Niin masentavalta kuulostaa toi läpänheitto äijähengen yllä pitämiseksi. Mitä ideaa on ystävyyssuhteissa joissa todelliset tunteet täytyy peittää? Miksi on naisen vastuulla yrittää kaivaa miehen todelliset haaveet esiin läpänheiton alta? On väsyttävää tehdä suurin osa emotionaalisesta työstä kun miehet eivät ole oppineet sanomaan mitä tarkoittavat.
Vierailija
Mistä ihmeestä sinä voit noin päätellä?
Mikä ihme saa ajattelemaan ja sanomaan noin? Onnea vaan valitsemallasi tiellä.
saarah
Onneksi täällä on ihmisiä, jotka jaksaa vielä vastailla sulle. Mä en nimittäin enää jaksa 😀
Mari.A.
Joo ja koska sun mielestä kaikki hakevat elämäänsä kunnollista ja oikeaa parisuhdetta, niin se on absoluuttinen totuus. Kannattaisi varmaan etsiä elämään jotain muutakin sisältöä kun katkeroituminen “itsenäisiä naisia”kohtaan. Antaa ihmisten elää elämäänsä omalla tavallaan. Onneksi meillä on vapaus valita haluammeko sitoutua vai emme. Surullista jos mielestäsi elämän itseisarvo on pariutuminen. Toivottavasti et jää itse ilman paria, koska sillonhan olet omasta mielestäsi epäonnistunut. Kaikki eivät näin ajattele, koita hyväksyä se ja elä omaa elämääsi vuodattamatta pahaa oloasi ja katkeruutta elämäniloisen ja ihanan ihmisen blogin kommenttipalstalle.
saarah
Mä kans ihan mieluusti kävisin rakentavaa keskustelua täällä kommenttiboksissa miestenkin kanssa, mutta aina tänne eksyy vaan mies/miehet joiden katkeruus tunkee läpi jopa koneen ruudun välityksellä. Myös jatkuva kaikki miehet on tällaisia ja naiset tällaisia -argumentointi on vaan kauheen väsynyttä 🙁
Nettanen
Upea, rohkea teksti! Kiitos.
Vierailija
Hyvä teksti Saara! Olen itseasiassa kehittänyt termin suhteelle, joka ei ole kuitenkaan suhde: parisuhdelarppaus. Se kuvaa mielestäni tilannetta loistavasti!
saarah
Hyvä termi!
Mörri
Ihana juttu! Kiitos tästä <3
En haluaisi ajatella, että mikään suhde (tai ihminen) olisi ajanhaaskausta. Koen että jokainen yhteys on ainutlaatuinen ja arvokas, ihan sama millaisen leiman sille haluaa lyödä. Jos haluaa.
Haluaisin uskoa että maailmassa on monenlaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Eri tavoin.
Kaikkea hyvää sinulle Saara, olet inspiroiva. Joskus saat minulta kutsun viinille Turkuun <3
saarah
Kiitos! Viini Turussa ei kuulosta ollenkaan hullummalta 😀
Koen että jokainen yhteys on ainutlaatuinen ja arvokas, ihan sama millaisen leiman sille haluaa lyödä. Jos haluaa.
AH, just näin!
TrineH
Juuri näin ole opetellut ajattelemaan. Aiemmin kun elin siinä pitkä parisuhde – avioliitto – lapset – kunnes kuolema erottaa – ydinperhepsykoosissa, ajattelin, että se on se yksi merkittävä pitkä suhde ja sillä selvä. No, elämällä on joskus muita suunnittelmia eikä asiat todellakaan ole noin mustavalkoisia. Olen ajan kanssa oppinut, että jokainen ihminen, jonka kohtaan, on itsessään arvokas ja kohtaaminen on arvokas. Jos se johtaa johonkin enempään, so be it, mutta kohtaamisen pituus ei määrittele sen arvoa. Vasta jälkikäteen ehkä sitten tajuaa, mikä merkitys milläkin ihmisellä on omassa elämässä ollut.
Tämä aihe on kyllä kiinnostava! =)
Myrskynen
Osuva ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Suhde- ja eroasioissa sitä toivoisi, että lähipiiri kuuntelisi ja olisi tukena tarvittaessa eikä urkkisi tai antaisi neuvoja silloin, kun niitä ei ole pyydetty…
Minunkin kohdallani pitkä parisuhde on vaikuttanut valintojen rohkeuteen, mutta päinvastoin kuin tarkoitit: olen tehnyt rohkeampia ratkaisuja kuin aiemmin. Puolison tuki ja kannustus ovat auttaneet minua tavoittelemaan sellaista, mihin en aiemmin olisi uskonut pystyväni. Pitkän suhteemme aikana olemme molemmat mm. asuneet eri aikoihin ulkomailla, tavoitelleet uusia työpaikkoja ja vaihtaneet alaa. Mielestäni parisuhde tai -suhteettomuus ei sinällään vaikuta elämänkokemukseen tai sitä kartuttaviin tapahtumiin, elämä on niin monien sattumusten summa. On eri asia, jos parisuhteen antaa kahlita – ehkä se on joskus myös sopiva tekosyy, jos uskallus ei riitä?
saarah
On eri asia, jos parisuhteen antaa kahlita – ehkä se on joskus myös sopiva tekosyy, jos uskallus ei riitä?
Tää oli hyvin ilmaistu, just sitä mitä hain. Musta tuntuu että on niin helppo tuudittautua siihen että kyllä minäkin kaikkea rohkeaa tekisin mutta kun ei voi kun tuo Pertti ei halua. Siis pahimmillaan ja kärjistäen. Parhaillaanhan parisuhde on just tuota mitä sanoit: kannustusta ja tukea, ei mahdollisuuksien rajoittamista.
TrineH
Mahtava teksti, kiitos! Piti oikein tarkistaa välillä, että olinko kirjoittanut sen itse.. =DD Kyllä, juuri näin. Itse olin pitkään, siis piiiitkäään, n. 20 vuotta parisuhteessa lasteni isän kanssa. Siinä oli paljon hyvää enkä sitä antaisi pois. Mutta aika hirvittävä ajatus, jos mun elämän onnellisuuden päämäärä ja ultimate täyttymys olis ollu se suhde. Se päättyi, kun sen oli aika päättyä. Nyt jatkamme ystävinä ja lastemme vanhempina. Ajatus toisesta vastaavasta ei todellakaan houkuttele. Mun tavoite ei todellakaan ole pitkä parisuhde. Ei mulla mitään sitä vastaan ole, mutta ei se yksinään mitään onnea tuo. Voi tuoda hirvittävää onnettomuutta. Ihan yhtälailla kuin sinkkuna oleminen tai mikä tahansa muu suhde-kuvio tai viritys. Kaikki kuitenkin luullakseni lähtee siitä, miten hyvin viihdyn omissa nahoissani. Sen tunteen vien sitten mukanani, minne menenkin. Sitä ei pääse pakoon. Ei parisuhteeseen, ei sinkkuuteen, ei virityksiin, ei minnekään. Ja jos tunne itsestä on hyvä ja itsensä hyväksyy, niin se on itsessään jo kaikki. Muita juttuja voi sit tulla tai olla tulematta.
saarah
Siinä oli paljon hyvää enkä sitä antaisi pois. Mutta aika hirvittävä ajatus, jos mun elämän onnellisuuden päämäärä ja ultimate täyttymys olis ollu se suhde. Se päättyi, kun sen oli aika päättyä.
Ihanan terve ajattelutapa. Kiitos tästä kommentista!
MarttaKaroliina
Ihana kirjoitus! Uskon, että monella nuorella naisella parisuhde vaikuttaa kyllä roimasti valintojen rohkeuteen, kuten kirjoitit. Itsekin jäin asumaan toiselle paikkakunnalle ja jätin “villin opiskelijaelämän” väliin ollessani koko opiskeluajan suhteessa hieman vanhemman miehen kanssa. Joskus kaduttaa mutta pyrin tekemään rohkeampia ratkaisua nykyään varsinkin näin sinkkuna! 🙂
On jännä, miten jopa ystävät ikään kuin painostavat etsimään “sitä oikeaa” ja pohtimaan syvällisesti mitä mistäkin suhteesta saan ja täyttyvätkö toiveeni; voisinko kuvitella hankkivani lapsia ko. miehen kanssa. Harmi vain, että olen kertonut useampaan otteeseen etten edes haaveile lapsista tai halua toteuttaa elämässäni muitakaan asioita välttämättä niiden perinteisten normien mukaan.
Reilun vuoden olen ollut hieman kuvailemasi tapaisessa suhteessa ja nautin joka hetkestä! En stressaa, muuttuuko tilanne joskus niin että suhde etenee tai paljonko minuun sattuu kun se päättyy. Elän täysillä hetket yhdessä mutta nautin myös hetkistä yksin – itseni kanssa.
saarah
Kiitos!
Mä kans tajusin jossain vaiheessa et olin jo alle kaksikymppisenä jumiutumassa muka niin aikuiseen elämään, asuin poikaystävän kanssa, sisustin kotia enkä halunnut reissata ja saatettiin joskus puhua lapsistakin. Huh. En sano että ois jäänyt kaikki kokematta, mutta olisipna kokenut ihan erilaisen elämän kun nyt.
Parisuhde on hieno juttu, hyvin toimiessaan mutta ois musta aika myös huomioida ettei se ole kaikkien ihmisten suurin ja tärkein tavoite elämässä. Ja hyvä niin!
VilmaN
Tärkeä aihe! Olen aina ollut sinkku, koska tähän asti olen viihtynyt hyvin yksin enkä ole kokenut tarvetta parisuhteelle. Kuitenkin jopa paremmat ystäväni ovat vuosien varrella toistelleet useampaan kertaan, että “mitäs sitten kun haluaisit seurustella eikä kukaan enää huoli sua?” viitaten siihen, että minulla on silloin tällöin kevyempiä suhteita, ikään kuin “pilaisin” itseni kun en odota sitä oikeaa. Lisäksi läheinen ystäväni yllättyi silminnähden kun sanoin, että totta kai rakkaus on tärkeää seurustelusuhteessa. Hän oli aina ajatellut, että en ns. usko rakkauteen, koska en ole tietoisesti etsinyt parisuhdetta.
Monesti siis tuntuu, että ulkopuoliset olisivat tyytyväisempiä, mikäli olisin seurustelusuhteessa, vaikka en sitä itse haluakaan, kuin se että olen rehellisesti omasta tahdosta sinkku, ilman että se on mikään välivaihe.
saarah
Mitäs sitten kun haluaisit seurustella eikä kukaan enää huoli sua?
Äh, ärsyttävä ajattelutapa, mut uskon että myös yleinen!
Musta on myös ärsyttävää kuinka paljon seurustelevat yrittävät parittaa sinkkuja ihan kenen kanssa tahansa. Joo, ei riitä yhdistäväksi tekijäksi se että kumpikin on sinkku. Entä jos yhtä suurella innolla yrittäisin saada tuttuja pariskuntia eroamaan 😀 ? Siitä se haloo vasta syntyisikin. Voi kun annettais kaikkien enlää just niinkuin ne haluaa 🙂
Hertta-Viola
Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja tämä on mielenkiintoinen aihe. Olen seurustellut, ollut kihloissa, tapaillut miehiä. Mutta onnellisin olen ollut yksin. Viihdyn yksin. Ystävät sanovat, että kyllä sinäkin jonkun löydät rinnallesi. En halua! Miksi sitä on vaikea uskoa! Joku aika sitten olin ns. seksisuhteessa. Se oli ok. Läheisyyttä sai kun se kummallekin sopi. Ei turhia säätöjä ja kumpikaan ei sotkeutunut toisen elämään. Voihan parisuhteessa olla ideaakin, en vain ole tavannut tarpeeksi mielenkiintoista miestä, jotta innostuisin. Mielummin vietän aikaa itseni kanssa!
saarah
Kiitos kommentista! Just näin. Tästä(kin) pitäisi musta puhua enemmän ja avoimemmin. Aina kaikkien päätavoite ei ole löytää pitkää parisuhdetta ja se on täysin ok eikä silloin ole mikään outo hylkiö jossa on jotain vikaa ja jolle pitää yrittää parittaa kaikki mahdolliset sinkkumiehet.
Kävin just viimeksi Suomessa käydessäni keskustelun 90-v mummoni kanssa.
– No onkos sulla poikaystävä?
– Ei.
– Hyvä!
Sit siirryttiinkin puhumaan muista tärkeemmistä asioista. Kuten korvapuustien leipomisesta 🙂
Smp
Mahtava kirjoitus! Mä olen itse ollut yli kymmenen vuotta parisuhteessa, mutta tuntuu että edelleen vähän kipuilen asian kanssa. Olen suhteessa onnellinen ja rakastan miestäni, mutta toisaalta koen etten luonteeltani välttämättä oikein sovi parisuhteeseen tai ole paras mahdollinen kumppani. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ja kaivannut myös sitä omaa tilaa. Meillä tämä on sujunut ihan hyvin, sillä puolisokaan ei ole ripustautuvaa tyyppiä, mutta silti koen että se pieni vapaudenkaipuu aina syttyy toisinaan. Osittain tämä liittyy siihen, että kaipaan ihastumista ja uusien ihmisten tapailua ja sitä tunnetta, kun voi viehättyä täysin uuden ihmisen ajatuksista. En niinkään siis kaipaa seksiä jonkun toisen kanssa, vaan enemmän sellaista älyllistä ihastumista. En kuitenkaan voi keskustella asiasta puolisoni kanssa, sillä tiedän että hänelle kaikenlainen uskollisuus on todella tärkeää ja hän kokisi uhkaavaksi tällaisen kaipuuni. Minä siis olen tavallaan päinvastainen tilanteessa, sillä olen onnellisessa parisuhteessa, mutta luulen että salaa haluaisin olla sinkku. Tästä tuli kiireessä aika sekava sepustus, mutta tuntuu että tekstisi tavoitti juuri jotain sellaista, jota olen viime aikoina päässäni pyöritellyt.
TrineH
Hyvin sanottu. Toi on se, mitä mäkin kaipaan. Olin pitkässä parisuhteessa lasteni isän kanssa, n. 20 vuotta ja nyt kun olen ollut sinkkuna sen jälkeen useamman vuoden, niin tunnistan juuri tuon mistä puhuit. Sen(kään) vuoksi en hingu parisuhteeseen. En kaipaa sitä tiivistä nyhjäämistä, mitä meillä oli. Se lähinnä ahdistaa. En poissulje parisuhdetta ja nyt mulla on viritys meneillään, jossa on paljon hyvää. Kaipaan uusia ihmisiä, uusia tutustumisia, saan niistä voimaa tosi paljon. Toisaalta mulla kysymys on enemmän innostumisesta kuin ihastumisesta. Innostun uusista ihmissuhteista. Ne voivat yhtälailla olla naisia kuin miehiä eikä siihen liity ihastumista, saati seksiä. Vaan just sitä älyllistä ihastumista, haastetta ja uuden oppimista. Siitä en ole halua luopua. Eikä mun mielestä parisuhteessa tarvitsekaan. Aiemmin luovuin, koska luulin, että täytyy. Nyt taistelen sen eteen, että säilytän omani itseni sellaisena kuin olen enkä valu siihen nyhjäämiseen, jossa on vain me kaksi. Se on kamala ja ahdistava ajatus. Seksiä haluan paljon, mutta en halua siinä mielessä olla vapaassa suhteessa, vaan mieluummin kehityn seksissä siinä suhteessa, missä olen. Jos siis olen. Sen suhteen en kaipaa uusia ihmisiä, kunhan se kehittyy nykyisen kanssa.
iisis
Amen. Kirjoitit loistavasti ajatuksia elämästä, joihin pystyn vahvasti samaistumaan. You rock!