Note to self: Aina ei tarvitse olla sellainen kun on joskus ollut
Olen herännyt aikaisin ja torkuttanut vähän, sitten copy-pastennut lauseita neljä tuntia erääseen exceliin ja ajatellut: ei helvetti. Joskus työnteko on tätä.
Aurinko paistaa ja on karmiva nälkä eikä minulla ole mitään muuta syömistä kuin Mujin banaanikakkua sekä kaksi kanamunaa ja eiliseltä jäänyttä kylmää kahvia. Siinäpä lounas.
Puoli kahdelta päätän että nyt riittää. Puen päälle, kirjoitan karttasovellukseen kaupunginosan jossa en ole vielä käynyt, laitan metrokortin laukkuun ja tuhat yeniä takintaskuun (yksinmatkaajalla on aina oltava plan b ryöstömahdollisuuden vuoksi). Sitten kävelen metroasemalle ja tuijottelen onnellisena kauniita mustahiuksisia ihmisiä kaksikymmentäneljä minuuttia.
Ulkona on ihana ilma, minulla on harmaa hame ja kissakuosinen pellavapaita ja vaikka hiukseni ovat likaset ja ällöttävät, on ihana olla auringonpaisteessa ulkona (eikä copy-pastettamassa sisällä ihan koko päivää). Eksyn ensin vähän, sitten yhtäkkiä eteeni aukeaa pikkuputiikkeja rönsyilevä kaupunginosa, jota olinkin etsinyt. Ostan valkoisen pörröneuleen, koska olen koko syksyn ollut ostamatta yhtään mitään. Sen lisäksi tuhlaan rahaa kalenteriin, jonka kannessa lukee pienellä: Girls be ambitious. Juon ison kupillisen kahvia pienessä valkokaakelisessa kahvilassa, sitten kävelen eksymättä suosikkikaupunginosaani. Aurinko värjää taivaan vaaleanpunaiseksi ja yhtäkkiä iskee viiltävä ikävä Lissaboniin, mutta vain hetkeksi.
Pienen joen ympärillä olevat pikkuputiikit on valaistu kauniisti, aurinko laskee ja huomaan yhtäkkiä kutsuvan näköisen pienen meksikolaisravintolan. Otan ison lasin punaviiniä. Katkaraputempuralla koristellut mustat (hiili!) tacot ovat kuin pieniä taideteoksia. Kaikilla muilla on seuraa, minulla on seuranani vain puhelin, mutta ei se haittaa tänään yhtään.
Olen onnellinen siitä, miten kaukana kaikesta olen. On vaaleanpunainen auringonlasku, uusi neulepaita ja ensi vuotta varten kalenteri. Ostan kaupasta suosikkimysliäni, jossa on kuivattuja soijapapuja.
Jäätkö sinne Japaniin ikuisiksi ajoiksi, viestittää yhtäkkiä entinen heilani Lissabonista. Hopefully, vastaan kahdeksan huutomerkin kanssa. Tokio on kyllä ihan sun näköinen paikka, hän lisää. Illalla jatkan töitä. Sitten syön pussillisen popcornia ja katson Italiaan sijoittuvan elokuvan.
Koko päivän ajattelen sitä versiota itsestäni, joka oli ujo ja hiljainen eikä koskaan oikein uskaltanut tehdä mitään, koska ajatteli että kaikki olisi vähän liian pelottavaa ja miten sitä nyt pärjäisi.
Ei ole pakko jumahtaa sellaiseen olemiseen mitä on joskus ollut.
Voi lähteä, voi muuttua. Ja se on kai suurinta kasvamista.
Ja onnea.
—-
8 Comments
Sarajii
Kuulostaa ihanalta!
Minkä Italiaan sijoittuvan leffan katsoit?
saarah
All roads lead to Rome. Ei mikään huippu kyllä ollut 😀
miirakujalla
Hauskaa, mäkin havahduin just pari päivää sit miettimään, etten enää ole sellainen ujo ahdistunut sosiaalisesti (hirveän) kömpelö peruna, vaan aika välitön ja toisinaan rohkeakin. Mistä lie johtuu, mutta kiva näin. Vanhaan ei tarvitse jumittua 🙂
Löysin sun blogin vasta hiljattain mutta tästä tuli heti ihan lemppari, sen halusin vain sanoa. Ihanaa Japania sulle <3
saarah
Joo, toi on kyllä mahtava asia huomata! Ihmiselo kun on selkeästi jatkuvaa muuttumista ja kasvamista ja siksi kai niin kiinnostavaa 🙂
Kiva kun löysit tänne!
Tiina Kivelä
“Koko päivän ajattelen sitä versiota itsestäni, joka oli ujo ja hiljainen eikä koskaan oikein uskaltanut tehdä mitään, koska ajatteli että kaikki olisi vähän liian pelottavaa ja miten sitä nyt pärjäisi.”
Samaistuin. Jotenkin ulkomailla asuminen tuntuu helposti tuottavan tätä ja olen naureskellut usein tälle Mika Waltarin sitaatille:
“Suomalaiset tyttömmekin ovat vapautuneet. On ihastuttavaa seurata ulkomaiden synnyttämää prosessia heissä. He ovat olleet hiukan liian hyvin opetettuja, hiukan liian jäykkiä, heidät on kasvatettu määrättyjen periaatteiden mukaan, opetettu katsomaan asioita määrätystä näkökulmasta. Nyt alkaa heidän oma arvostelukykynsä herätä, – he alkavat katsella ihmisiä ja asioita uusin silmin, tehdä vertailuja ja johtua toisiin tuloksiin kuin ennen.”
saarah
Ah mikä mahtava sitaatti, kiitos! Tosta tuli myös mieleen Saara Turusen Rakkaudenhirviö-kirja, jossa juurikin mainitaan paljon tosta liian hyvin opetettuja, hiukan liian jäykkiä, heidät on kasvatettu määrättyjen periaatteiden mukaan, opetettu katsomaan asioita määrätystä näkökulmasta –asiasta 🙂
ivf clinic in montreal
Very Funny But Very Good
Visit Here
Very nice post… & helpful for every one …Gynaae Care could be a leading IVF Clinic in Bangalore that offers precise medical services of the best order for the treatment of physiological state.