Historiaa ja havaintoja

Eräällä viikolla

Suunnittelin kaksi kirjan kantta neljässä päivässä. 

Aloitin viisi kertaa yhtä tekstiä, joka ei ikinä valmistunut ja päätin jättää sen rauhaan ikuisiksi ajoiksi. 

Kirjoitin treffeistä joilla kävin kaksi vuotta sitten. Se tuntui samaan aikaan terapeuttiselta ja turhalta vanhan kaivelulta. 

Sitten muistin: Olin kerran juhlissa, joissa tapasin historiaa opettavan kiinnostavan miehen. En keksinyt mitään hauskaa sanottavaa hänelle, joten sanoin vain: joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Homma ei ikinä edennyt, tosi yllättävää. 

Olen aina sen jälkeen ajatellut että kaikki historianopettajat ovat huumorintajuttomia. Melkein yhtä huumorintajuttomia kuin graafikot, jotka eivät voi mennä kahvilaan, jonka markiisissa lukee Comic sansilla paikan nimi. (Ai niin kuka muka?)

Join liikaa kahvia.

Googlettelin sitä, mikä auttaisi kofeiiniövereihin, jolloin kädet tärisevät ja huimaa, mutten löytänyt mitään viisasta ratkaisua. 

Kirjoitin näköalakahvilassa Draken tahtiin niin nopeasti että ihmettelin sitä itsekin. Tai siis se oli varmaan myöskin sen kahvin ansiota. 

Samalla ärsyynnyin siitä, että ennen aina lähes tyhjä paikka oli yhtäkkiä täynnä ihmisiä. Mutta ehkä se oli vain aurinkoisen lauantai-iltapäivän syytä. 

Mietin sitä, miksi minua ärsyttää usein se, että muutkin ihmiset käyvät suosikkipaikoissani. 

Ja että mitähän paikkaa kaipaisin kaikkein eniten jos muuttaisin joskus Lissabonista pois. Niitä olisi niin monta, vaikka usein kyllästyksissäni huokailenkin, että kaikki mun suosikkipaikat on lopetettu turismin takia. 

Olin kaksi päivää juomatta kahvia vain todistaakseni itselleni etten ole riippuvainen mistään.

Löysin soittolistani siltä ajalta kun kävin paljon lenkillä ja kuuntelin sitä sängyssä maatessani pilkkopimeässä ja en saanut unta kuin vasta kolmelta. 

Klikkailin ihania neuleita ja kesätoppeja ostoskoriin. Loppujen lopuksi en tilannut niistä yhtään. 

Ne asiat mitä juuri nyt kaipaan eniten, eivät ole sellaisia joita rahalla saa.
Toisaalta pidettyäni rahapäiväkirjaa kaksi viikkoa, huomasin laittavani lähes kaikki tuhlaamani rahat kahviin ja Pastel de nata leivoksiin. 

Onnea kai sekin. 

—-