You and me and five bucks
On kuuma sunnuntaipäivä, kahdeskymmenes syyskuuta. Kolme kuukautta sitten minulla oli syntymäpäivä ja vähän ikäkriisi. Tänään mulla ei ole mitään asiaa, josta kirjoittaa blogiin, valitan aamupalapöydässä kämppikselleni.
Pakkaan kassiin viltin, kirjan ja vesipullon ja kävelen lähipuistoon. Yritän makoilla auringossa, mutta puisto on sunnuntaisin ihan ylikuormitettu.
(Rankkaa elämää).
Kuuntelen tunnin vilttini ympärillä käytävää jalkapallo-ottelua ja sitten päätän mennä kävelylle. Kävelen rantaan asti, pitkin suosikkikatuani, poikki ihanan aukion, jossa usein juon iltapäiväkahvia. Haluaisin juoda kahvia nyt jonkun kanssa, mutten keksi kelle soittaisin. On uudestaan kesä vähän viileämmän jakson jälkeen ja olen jostain syystä tosi hyvällä päällä.
(Muustakin kuin intiaanikesästä).
Rannalla kahvikioskin kohdalla jään jonoon. Edelläni olevalla miehellä on hieno mustavalkoinen kalaprinttipaita, jonka selkämystä tuijotan. Onpa miellyttävä ääni myös, ajattelen kun mies jutustelee kahvimyyjän kanssa. Sitten tilaan maitokahvin ja lohipitaleivän ja istun rantaan, siihen kohtaan mistä näkee sillan, Jeesuspatsaan ja mihin auringonpaiste ja tuuli osuvat sopivasti.
Tämä on suosikkipaikkani sunnuntaisin. Voi katsella aaltoja, joiden liike on vähän meditatiivista. Ja ajatella aina: onko tottakaan että asun täällä. Siihen ajatukseen on hyvä päättää viikko.
(Jossain vaiheessa viikkoa ajatukseni tosin on aina Mitä hittoa teen täällä?)
Sitten huomaan kalaprinttipaitaisen miehen, joka istuu kahden metrin päässä minusta ja käärii tupakkaa. Poltatko, hän kysyy minulta (sellaisella pehmeällä mainosmaisella äänellä, jolla voisi myydä kaikkea tonnin kasvovoiteista autoihin. Because you´re worth it).
Kieltäydyn tupakasta ja pyyhin leivänmuruja naamaltani. Kahvi on sillä aikaa kylmentynyt, mutta oikeastaan pidän siitä enemmän vähän viileänä.
Mies käärii tupakkansa ja polttaa sen. Yhtäkkiä kääntyy puoleeni uudestaan ja kysyy: Would you like to live here? Voi miten keksitkään kysyä tuota just nyt, ajattelen. Täällähän minä asun.
Istumme rannassa kolme tuntia. Minulla on sunnuntainuttura, vain vähän ripsiväriä ja aurinkolasit. Puhumme lapsuudesta, kulttuurieroista, deittailusta, pakolaistilanteesta ja alkoholin hinnasta. Välillä haemme kokikset (jota juon vain sunnuntaisin) ja istumme takaisin rantaan. Kun puhumme töistä, mies kysyy: Tiedätkö SuperBock –oluen? Minä olen sen mainosääni.
Ajattelinkin, että tuolla äänellä voisi myydä mitä vain, on pakko sanoa.
Yhtäkkiä huomaan että kello on seitsemän, aurinko alkaa jo kohta laskea. Kävelemme hetken samaa matkaa, kunnes tiemme erkanevat. Mies pussaa minua poskelle ja sanoo:
Seuraavan kerran kun haluat juoda yksin kahvia sunnuntaina, muista ettei kannata mennä rantaan istumaan. Nähdään vielä joskus, jossain, ehkä.
Minä kävelen kahdeksan korttelia kotiin ilta-auringossa joka on vielä normaaliakin ihanampi ja ajattelen:
Só neste país. Vain tässä maassa.
Ei pokailua, ei taka-ajatuksia (tai ehkä hyvin piilotettuja sellaisia). Kaksi kylmää kahvia, kolme tupakkaa ja kaksi kokista. Kolme tuntia ja
hassu olo siitä, miten yllättävät kohtaamiset ja täysin tuntemattomalle avautuminen ovat joskus parhaita.
Vähän niinkuin teini-iän suosikkileffassani:
This is all we need…
a couple of smokes, a cup of coffee…
And a little bit of conversation.
You and me and five bucks.
—-
Sometimes talking to a complete stranger is the best way to spend a day.
Sopeutumisprosessi
20 Comments
Nica
reality bites on ihana.
Helmi K
Hello, you’ve reached the winter of our discontent.
saarah
😀
Niin monta hyvää lainia tossa leffassa. Ja kaikkien tyylit vielä <3
saarah
Niin ON! Katon sen suunnilleen kerran vuodessa 🙂
miija
Miten on mahdollista että törmäät harva se päivä kuumiin miehiin jotka aloittaa spontaanisti vaan keskustelun 😀 Onko portugalilaiset miehet vaan jotenkin tosi aloitteellisia vai mitä ihmettä? Pitäisköhän itekin lähtee Lissabonissa käymään… ;D
saarah
Tiedätkö, oon miettinyt ihan samaa. (Ja itseasiassa tässähän ei missään mainittu sitä, oliko mies KUUMA. Mutta oli se itseasiassa vähän).
Kaksi teoriaa:
1) Portugalilaiset miehet on aloitteellisia ja aika puheliaita.
2) Kun itse muuttaa uuteen maahan ja elämään, on ihan erilailla aistit valppaana ja jotenkin ajautuukin paljon helpommin tällaisiin tilanteisiin. Suomessa olisin saattanut vaihtaa istumapaikkaa jos joku vieras mies ois alkanut jutusteleen 😀
Laura T.
Haluaisin kirjoittaa tähän nyt jotain todella pitkään pohdittua ja näpsäkkää, mutta huudan vaan kotona että SAAARAAAAA! Pus!
saarah
Joskus vaan toi on paras kommentti. PUS takas 🙂
Helmi K
Kuka ikinä oletkin on kuvasi mitä kaunein ja toivottavasti kirjoitat jossain toisaalla vaikket täällä niin hieno ja tarkka on kommenttisi.
saarah
Niin samaa mieltä. Vastasin kommentteihinkin ihan väärässä järjestyksessä, niin ihana olo tuli tuosta kauniista kommentista 🙂
Hiluna
Ääääh! Ei tuommoista tapahdu ikinä täällä Suomessa. Ota ilo irti!
saarah
No harvemmin tapahtuukaan, oon ihan samaa mieltä!
Eilisessä oli kyllä jotain erityistä 🙂
saarah
Kiitos! Lopun sitaatti alkoi pyöriä päässä heti kotimatkalla ja piti heti googlettaa että mitenkäs se menikään 🙂
saarah
sisa, suurkiitos tästä.
Istuin puistossa kahvilla, kun luin tän kommentin ja tuli sanoinkuvaamattoman jännä olo. Ihana ja hassu, sellainen että miten joku voikin ymmärtää ja pukea vielä sanoiksi noin hienosti.
Kiitos.
tiuhtiu
Olet ihana 🙂 iltaisin kun luen tekstejäsi, hymy hiipii huulille ja saat olon onnelliseksi. Kirjoitustyylisi on koruttomuudessaan niin täynnä elämää, ei siihen runsaita superlatiiveja tarvita tunteakseen Portugalin tuulen täällä Etelä-Helsingin syyssäässä. Ilta toisensa jälkeen tekstisi jättävät onnellisen haikeuden. Haikeus uuteen, mutta samalla tuttuun ja turvalliseen.
saarah
Kiitos <3
Aina joskus tuntuu tyhmältä pitää ns. julkista päiväkirjaa ja kirjoitella asioita omasta elämästään. Sitten kun saa tällaisia kommentteja joskus, muistaa miksi se kannattaa 🙂
Markka
Hei ihan mieletön sattumusten päivä sulla ollut 🙂 Hauskaa!
Mä löysin sun blogin vajaa kuukausi sitten ja tää on ihana 🙂 Hyvällä tavalla erilainen kuin muut, tosi aito, rehellinen ja hyväntuulinen. Seuraan varmasti tätä jatkossakin!
saarah
Kiitos ihanista sanoista 🙂
Kiva kun luet.
Markka
Tää oli hyvin kuvaava ja oon täysin samaa mieltä 🙂
Tiina / muitaihania
Ooh miten ihana kohtaaminen! <3 kirjoituksiasi on muutenkin kiva lukea, sulla on ihanasti aistit avoinna elämälle!