Yöllisiä oivalluksia

Eräänä kuumana kesäyönä skootterimatkalla läpi pimeän Lissabonin,

tajuan pari oleellista juttua yhtäkkiä tosi kirkkaasti. 

Kuten sen, kuinka erilaista elämäni on verrattuna entiseen. 

Se on erilaista niin hyvässä kuin pahassakin.

Koska minulla ei ole täällä tuttua ystäväpiiriä, on oltava ihan erilailla rohkea ja spontaani. Välillä se ärsyttää ihan hulluna: kun haluaisi vain istua tutussa kahvilassa valittamassa tutuille ihmisille tuttuja valituksenaiheita. Niitä samoja vuodesta toiseen.

Mutta en voi. Usein kaipaan vanhoja helppoja ystävyyssuhteita, joissa tiedetään jo kaikki toisten jutut eikä tarvitse aloittaa alusta ja kysellä läpi kaikkia perusjuttuja. 

Minulla ei ole täällä myöskään päivätyön tuomaa tuttua rytmiä: aamulla töihin, illalla kotiin ja ennen kaikkea sitä oloa, että olinpa tänään tehokas ja jes ollaan aikataulussa. Eikä joka kuukausi tilille kilahtavaa kiitosta siitä, että hoidan hommani.

Minulla on loppukuusta aina viikko, jolloin on syötävä kotona puuroa ja kajottava säästötiliin. Niihin rahoihin, joilla kuvittelin joskus remontoivani jotain valkoista helsinkiläisasuntoa.

Nyt makselen niillä rahoilla kahvikupillisia, oluita ja tietulleja, koska myös muilla ihmisillä on vähän rahaa. Sinä samaisena sunnuntaina kivoimmille biitseille vievällä sillalla ei ole normaalia ruuhkaa. Kuulemma siksi että loppukuusta ihmisillä ei ole enää bensarahaa.

Täällä sanotaan tosi usein We are poor, but we are happy. Eikä ihmisiä nolota sanoa, että he tienaavat vähän ja syövät Ikea-lautasilta. Olisihan sellainen designkoti kiva, mutta meillä on kuitenkin aurinko, biitsit ja muuta ihanaa, sanotaan joskus.

Siihen minä sanon päätäni nyökytellen: Si, si.

Elämäni on erilaista myös hyvässä: teen paljon sellaisia asioita, joita en tehnyt ennen. Elän myös ihan erilaisessa rytmissä, koska en joudu heräämään aamuisin aikaisin. Se tuntuu edelleen vähän kapinalliselta ja aika ihanalta. Valvon usein kolmeen ihan ilman syytä ja herään sitten kun huvittaa. En ole se reipas tyttö, joka käy lenkillä raikkaassa aamusäässä, mutta en oikeastaan koskaan ollutkaan.

Kun eräs mies toteaa, että naiset ovat usein laiskempia urheilemaan kun miehet, tekee mieli kolauttaa sitä sen surffilaudalla päähän. Idiootti. Mutta sitten vain totean: Inhoan tuota yleistämistä: naiset sitä ja miehet tätä, mutta juuri nyt voi myöntää olevani vähän laiska. Juuri nyt elän tällaista vaihetta ja nyt se tuntuu just sopivalta.

Samaisella viikolla vien kassillisen vaatteita kierrätyslaatikkoon, koska en ole käyttänyt niistä suurinta osaa lähes vuoteen. Siellä on hame, joka on ihana, mutta joka päällä en tunne näyttäväni ihanalta ja kengät, joita en voi liukkaan pohjan vuoksi täällä käyttää. Vaatekassi odottaa ensin ulko-oven suussa viikon, koska en ole varma pystynkö luopumaan niistä vanhoista rytkyistä sittenkään. Osahan on kuitenkin ulkomaanreissuilta ja kalliista putiikeista ostettuja. Mutta kun vihdoin heivaan pussin sinne kierrätyslaatikkoon, en enää edes muista sen sisältöä. Miksi minä pitäisin kiinni jostain sellaisesta, joka ei tunnu hyvältä?

Antaa mennä. Ehkä ne on jollekkin muulle hyvät.

Elämäni on myös erittäin vähän suorituskeskeistä nykyisin. En kuvittelekaan että teen jonkun mielettömän innovaatiogradun, kirjoitan suositun kirjan ja muutun ihmisenä joksikin elämäntaitoguruksi. Juu ei.

Mahdollisesti ne asiat, joita täällä olen oppinut, katoavat marraskuiseen räntäsateeseen, kun palaan Suomeen. Sitähän en voi tietää.

Sillä yöllisellä skootterimatkalla en kuitenkaan voi olla ajattelematta erästä totuutta:

Halusin elää hetken täysin erilaista elämää. Nyt elän hetken täysin erilaista elämää. 

Siitä on pakko olla kiitollinen. 

—-

One of the main reasons I wanted to move abroad was that I wanted to have a different life for a while.

It truly is that right now. In good and in bad.