Muu työ & raha,  Sisustus,  Työ

Voiko työelämässä elää omien periaatteidensa mukaisesti?

finn.jpg

Olin aiemmin töissä mainosalalla ja kysyinkin kerran esimieheltäni tätä:

Voisinko periaatteessa kieltäytyä tekemästä esimerkiksi lihateollisuuden brändin mainontaa näin ei-lihaa-syövänä-ihmisenä.

Hän oli pitkään hiljaa ja sanoi: Voisit, mutta ei kannata.

—–

Finlayson teki vähän samalla lailla tässä viime viikolla. Päätti lopettaa yhteistyön tavaratalon kanssa, jolla oli hyvin eriäviä mielipiteitä heidän kanssaan.  Lue: rasistisia ja vanhoillisia.

Kuuntelin tänä aamuna Finlaysonin uudehkon (mainosalalta tulleen) toimitusjohtajan Jukka Kurttilan haastattelua Radio Helsingistä ja firman tämänhetkinen meno alkoi sen myötä kuulostaa vain entistä paremmalta:

Tom of Finland -mallisto (joka voittikin Vuoden Markkinointiteko-palkinnon ja on kasvattanut kansainvälistä myyntiä paljon), tuotannon siirtäminen Eurooppaan ja tulevaisuudessa vielä selkeämpi ja läpinäkyvämpi tuotantoketju, jonka kuluttajakin näkee. Lisäksi se, että firma uskoo tähän:

“Haluamme, että suomalaisissa kodeissa sallitaan enemmän kuin tuomitaan ja erilaisuus nähdään rikkautena, ei rikoksena. Suurin osa suomalaisista on kanssamme samaa mieltä tässä asiassa. Kannustamme myös muita yrityksiä osoittamaan selvästi vastuunsa myös käytännön teoilla”

—–

Viime viikolla kehuin Marimekkoa, nyt täytyy sanoa: Hiton hyvä veto, Finlayson!

(ps. Voitais tehdä joku bloggarimallisto. Mulla on paljon hienoja kuoseja pöytälaatikossa).

—–

Go Finlayson!

19 Comments

  • MinnaM

    Todella hieno veto Finlaysonilta. Mahtavaa, että vielä löytyy firmoja joilla on oikeasti munaa tehdä tällaisia päätöksiä, että arvot menevät taloudellisen hyödyn edelle. Hyvä esimerkki myös muille yrityksille. Lisäksi tässä annetaan vahva viesti myös kuluttajalle että häntä arvostetaan eikä pidetä tyhmänä. 

    • saarah

      Ihan samaa mieltä: tässä annetaan vahva viesti myös kuluttajalle että häntä arvostetaan eikä pidetä tyhmänä!

  • Jenniii

    Moni yritys yrittää epätoivoissaan välit lämpiminä joka suuntaan siten, ettei ota kantaa oikein mihinkään. Ihan mielettömän hieno veto Finlaysonilta ihan jo alun perin tuo Tom of Finland -mallisto, mutta vielä hienompaa, että uskaltavat seisoa rohkeasti filosofiansa takana siitäkin huolimatta, että se karsisi joitakin yhteistyökumppaneita pois. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä, joka takuuvarmasti pidemmällä tähtäimellä on myös parempi markkinointivaltti kuin kantaaottamattomuus ja pyrkimys miellyttää kaikkia.

  • Piipo79

    On hieno teko joo, just puhuttiin kotosalla sitä samaa. Joskin totesin et Kärkkäisen myynti ei ole varmaankaan niin suurta et se hetkauttais suuntaan tai toiseen et olisikohan näin ollut jos kyseessä olis ollut S-ryhmä tms. Epäilen.

      • Piipo79

        On hieno teko tosiaan ja näitä saisi nähdä muidenkin toimesta lisää. Näin se maailma muuttuu. Pienin askelin.

      • Hertta

        Luin “jostakin netistä” että kyseessä olisi noin 100.000€ vuosimyynti. Mistähän tuon jonkin lähteen nyt sitten löytäisi, mutta siis talsa/kauppalehti/marmai, joku näistä vakkareista.

    • MinnaM

      Radio Helsingin haastattelussa toimitusjohtaja puhui ainakin sadan tonnin tappioista. Luulisi sellaisen summan jossakin tuntuvan. 

      • Piipo79

        No ei se suuryrityksen näkökulmasta mikään maata mullistava summa ole. Ison ketjun myynti on varmasti kymmeniä kertoja isompi.

  • Renja

    Itsekin olen miettinyt paljon tuota kysymystä periaatteista ja kieltäytymisestä parin viime vuoden aikana. Sillä lukion lopulla ja jälkeen on pitänyt miettiä tulevaisuutta ja sitä, mitä taidoillaan haluaa työkseen tehdä. Graafinen suunnittelu ja mainosala kiinnostavat edelleen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että moraalini ja erityisesti kulutuskriittisyyteni ovat sille alalle aivan liian korkeat. Kranttu saisi vähän heikosti töitä. Suuntasin siis kohti kuvajournalismia. Mutta, mitä piti alun perin sanomani, niin on mielettömän hienoa, että Finlayson uskaltaa laittaa vastaan eriävien mielipiteiden takia! Joidenkin silmissä tämä ehkä laskee Finlaysonin arvostusta, mutta omissa silmissäni arvostus vain kasvaa.

    • saarah

      Omat mielipiteet ja realiteetit ovat muuttuneet moneen kertaan sitten esim. sen iän kun ammattia piti valita. Ja näin tapahtuu varmaan jatkossakin. Onneksi ainakin juuri nyt pystyn allekirjoittamaan työnantajani arvot 🙂

       

  • UnnaNanna

    Vanha skeptikko ei oikeastaan osaa ajatella, kuin että tämä oli vain Finlaysonin mainoskikka… Kuten sanottua, laivan uusi kapteeni tulee mainosalalta. Toki myös mahtava kannanotto, mutta oliko se vasta toissijaista näkyvyyden jälkeen? Ja kuten edellä joku kommentoikin, Kärkkäisen myynti ei varmasti niin paljon tulosta hetkauta etteikö taktiikka olisi kannattava. On se kauhiaa kun sitä on elämässään tullut näin epäluuloiseksi, että aina ensimmäisenä kyseenalaistaa hyvien ajatusten tarkoitusperät… Kuvastaa aikaa jota elämme!

    • Jenniii

      Ei kai noiden asioiden tarvitse automaattisesti sulkea toisiaan pois? Vaikka tämän päätöksen takana olisi myös markkinoinnillista taktikointia, samalla Finlayson lähettää silti selkeän viestin ja toimii suunnannäyttäjänä yritysarvojen saralla (sekä niistä viestimisessä) muille firmoille. Olisi naiivia ajatella, että yritykseen liittyvien päätösten tekeminen perustuisi pelkästään humaanille tunnepohjalle – bisnes on bisnestä. En silti itse jaksa olla niin kyyninen, ettenkö uskoisi näidenkin päätösten takana olisi ajattelevia ja tuntevia ihmisiä, joilla on bisneksen lisäksi halu tehdä maailmasta parempi paikka.

      Mitä sitten, vaikka yritys myös hyötyisi siitä jollain tapaa imagollisesti, jos se saa samalla myös hyvää aikaan? Kysehän on win-win-tilanteesta. Miksi sen pitäisi vesittää hyvät tarkoitusperät, jos taustalla on myös fiksua markkinointipolitiikkaa? Rohkea veto tämä oli joka tapauksessa – kuvittelisi, että kyynisimmätkin ymmärtäisivät sen viimeviikkoisten vaalitulosten valossa. Markkinoinnillisesti Finlayson on ottanut aikamoisen riskin Tom of Finland -malliston kautta. Tällä kertaa riski selvästi on kannattanut, mutta riski se on ollut yhtä kaikki ainakin bisnesnäkökulmasta.

      Suoranaista rahallista hyötyähän Finlaysonille ei tästä Kärkkäistä koskevasta päätöksestä tässä vaiheessa ainakaan ole ollut, päinvastoin. Ja voi hyvin olla, että Kärkkäisen hylkäämisen lisäksi ylipäänsä valinta tehdä tuo Tom of Finland -mallisto on karsinut muitakin vanhoillisempia ja konservatiivisempia yhteistyökumppaneita pois, mutta ainakin he ovat ottaneet selkeän linjan yrityksensä arvojen suhteen. Väitän, että aika harvalla perinteikkäällä yrityksellä olisi munaa (pun intended) tehdä vastaava mallisto eli hatunnosto rohkeudesta, fiksusta bisnesajattelusta sekä konkreettisista askeleista kohti suvaitsevampaa maailmaa.

  • annn

    Hieno veto Finlaysonilta! Tässä kohtaa omien arvojen mukainen toiminta myös työssä vaikuttaa loistoajatukselta. Ja niin toki itsekin haluaisin tehdä vain omien arvojeni mukaisia töitä (suunnitelmia).
    Mutta entäs vaikka terveydenhuollossa? Viimeaikoina on puhuttu, että (jonkun mukaan) terveydenhuollon henkilöstön pitäisi voida toimia työssään omien periaatteidensa mukaan. Voisi esim kieltäytyä tekemästä abortteja. Mikä on mielestäni pöyristyttävää! Ei terveydenhoidon ammattilaisen työtehtävä ole moralisoida ja todentaa arvomaailmaansa, vaan tehdä asianmukaiset toimenpiteet niitä tarvitseville. Eli tässä kohtaa näen ongelmallisena, jos työelämässä voisi elää omien arvojensa mukaan.

  • annushka

    Työelämässä voi elää periaatteidensa mukaan, mutta kiihkoileminen ei kuulu työpaikalle. Kettutytön ei kannata hakeutua turkistuotantoon yhtään sen enempää kuin skinin maahanmuuttajien kanssa toimimaan.

    Useimmat joutuu jossain vaiheessa työuraansa ummistamaan silmänsä asioilta, jotka ei ihan omaan arvomaailmaan istu. Jokaisesta asiasta ei kannata ruveta meteliä pitämään tai kaikkea muuttamaan. Elämä on helpompaa, kun ei ota kaikkea henkilökohtaisesti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *