Yleinen

Viime aikoina olen…


 

Viime aikoina 

olen valvonut vahingossa kolmeen, sitten taas mennyt nukkumaan joinain iltoina yhdeksältä ja herännyt eräänä aamuna kello kuusi. Katsellessani nousevaa aurinkoa, tuli mieleen etten ole kovinkaan montaa kertaa nähnyt sitä tässä kaupungissa. 

olen googlettanut sitä, miksi auringonlaskut taas ovat joskus vaaleanpunaisia. Yksi vastaus kertoi sen ennakoivan hyviä kelejä lähipäiviksi ja se oli mielestäni jotenkin ihana vastaus. 

olen myös saanut ihan vääriä vastauksia esimerkiksi sellaisiin please go get dinner with me right now extempore-viesteihin. 

olen surrut erään lissabonilaiskissan kuolemaa.

sitten olen muistellut sitä aikaa kun minulla on aina vessan oven takana odotteleva kissaa ja tuntuu että se oli ikuisuus sitten ja toisessa elämässä. 

 

 

olen oppinut että puhelinta pitäisi pitää tosi paljon useammin äänettömällä

(esimerkiksi töitä tehdessä ja ottaessa kuvaa jokapäiväisestä kahvikupista puiston penkillä). 

olen antanut paljon tippiä kahvikioskeihin, koska olen ollut hyvällä päällä aamupäivisin. 

(olen alkanut uskoa urheilun tuomaan hyvään oloon). 

olen myös (kipeine jalkoineni) alkanut uskoa juoksukoulun tarpeellisuuteen ajateltuani koko ikäni tähän tyyliin: osaan kävellä, enköhän osaa myös juosta.

olen ollut iloinen siitä, että minulla on hyvät välit (ainakin) yhteen ex-heilaan tässä maassa. 

olen raivostunut yhdelle toiselle aiheesta ja sitten vähän sen ulkopuolelta. 

olen kadehtinut ranskaa puhuvaa kämppistäni ja hänen heleän tarttuvaa nauruaan. 

 

 

olen oppinut että geelikynsistä tulee jotenkin kivan huoliteltu olo. Sitten niiden itse poistamisesta (kynsisaksien kärjellä raaputtaen) sitten taas sellainen olo, että miksi kaikki asiat pitää AINA yrittää hoitaa itse?

olen sanonut paljon sellaisia asioita ääneen, joista puhuminen ei ole helppoa

olen myös ollut aika paljon sanomatta mitää, omassa huoneessa ovi kiinni ja peiton alla. 

olen yrittänyt muistella sellaista totuutta kun balanssi kaikessa. 

 
 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *