Uusia tuulia (jotka eivät tuoksu homeelle)
Kaikki kolmekymppisten suomalaisten kodit näyttävät samalta,
ajattelen, kun luen suosikkiblogiani. Tai no eivät samalta mutta niissä on aina niitä samoja elementtejä.
Kaikilla on kaunista. Sirot kirjahyllyt ja tosi tosi paljon kirjoja. Kevään tullen tulppaaneita maljakossa sellaisessa hullun kirkkaassa Suomen kevään valossa, keskellä pöytää. Valkoisia pöytiä, pinnatuoleja, siroja lamppuja. Aina verhot ikkunoissa.
Minun kuudessa eri Lissabon-kodissani ei ole ollut verhoja ollenkaan, ei edes verhotankoja. Eikun olipa yhdessä keittiössäni verhot, jotka olivat reunoista homeessa, enkä ylettynyt ottamaan niitä pois ja tunkemaan pesukoneeseen, koska oli niin korkea huonekorkeus enkä minä kuitenkaan ystävystynyt naapurigallerian miehen kanssa sillälailla että olisin voinut hakea sieltä tikkaat lainaksi.
Sen sijaan minä muutin siitä asunnosta pois.
Kuukausi sitten eräänä lauantaina, ihan hetki sitten.
Minulla oli sellainen samanlainen siro lamppu, se minkä johdon päässä roikkuu vaan iso polttimo ja muuttoapumieheni yritti sitoa sohvaa kiinni takapenkkiin sen lampun johdolla. Ei, minä parahdin, se lamppu on kallis, älä.
Sitä lauantaipäivää edeltävät kaksi kuukautta minulla ihottuma silmien alla, sellainen punottava ja kutiseva, johon ei auttanut mikään. Makasin eräänä iltana parvellani köntti e-vitamiinivoidetta molempien silmien alla ja nauroin hysteerisesti ystävälleni, joka oli lukenut jostain että punasipulista saa avun sellaisiin ihokohtiin, jotka tummuvat auringossa. Minulla oli valkoiset rasvasilmänaluset, hänella vaaleanpunaiset punasipuliviikset.
Silloin tajusin, että asunnon vuokraaminen hänen kanssaan tulisi olemaan hyvä juttu.
Sen jälkeen minä ja google translator kirjoitimme portugalinkielisen viestin, jossa kerrottiin siitä, että ei, ei home lähde tuulettamalla ja että minä muutan tästä asunnosta pois.
Nykyisin aloitan aamuni jonottamalla suihkuun, keittämällä teetä ja laulelemalla kissalleni englanniksi. Se on kuitenkin kotoisaa ja kivaa.
Vaikka samaan aikaan ajattelenkin: Tässä iässä, tässä tilassa. Patja lattialla, kiinakaupasta ostettu tanko vaatteille, julisteet teipattuina seinässä. Mutta ei se mitään. Aikuiselämää yksin yksiössä ehdin vielä elää.
Viime aikoina olen miettinytkin paljon sitä, miten hyvä on, että elämässä on hyvinkin erilaisia kausia.
—-
New home starting to look like home.
5 Comments
Sanph
Onneksi pääsit homeloukosta pois! Itse muutin myös päivää ennen vappua pois homeisesta kämpästä ja löin kimpsut ja kampsut yhteen kahden ystäväni kanssa. En ollut ajatellut enää asuvani kimppakämpässä, kun muutin homeisesta kahden hengen kimpasta pois, mutta voi juku, osaan jo nyt sanoa, että tämä viimeisin muutto kolmen kimppaan on ollut viime aikaisista päätöksistäni paras!
Meillä on nyt valtavasti tilaa, kaupungin parhaalla paikalla sijaitseva upea kämppä mahtavien ystävien kanssa. Meillä ei kenelläkään tule olemaan opettajan palkoilla varaa asua tuollaisessa kämpässä varmaan enää koskaan, niin nautitaan nyt sitten opiskelija-aikana tästä! 🙂
saarah
Ohoh, ollaan niin synkassa 😀 Mä muutin kans kahden ystävän kans yhteen ja sellaiselle alueelle, johon ei ois muuten varaa kun kimppakämpässä! Huh, ei ikinä enää homekämppää, edes hetkeksi. UGHHH.
Anna Vihervaarasta
Musta teidän koti on ihana.
Mullakin on patja lattialla ja julisteet teipattu seinille täällä kaksiossa, jossa asun yksin (+koirat). Kirjojakin on kamalasti, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi vintillä, koska en ole saanut aikaan hommattua sitä kirjahyllyä…
Elämänkausia, todellakin.;)
<3
saarah
No kyllä mäkin yleensä ajattelen et just ne elämänkaudet 🙂
<3
siniW
Hei, olen lukenut juttujasi jo pari vuotta mutta en ikinä kommentoi. Ensiksi: kiitos että kirjoitat blogiasi. Toiseksi tuo silmäihottuma kuullostaa hirveän tutulta ja siksi oli nyt pakko kommentoida jos vaikka hyödyt mun näpyistä. Minulla on samankaltainen ihottuma noussut kolmesti. Ekalla kerralla se kesti kuukausia välillä pahempana välillä parempana ennenkuin tajusin lähteä ihotautilääkäriin. Laitoin itse siihen hydrokortisonia (koska niin Suomessa ihottumalle tehdään) mutta myöhemmin selvisi että se oikeasti pahentaa ihottumaa vaikka ensin se näyttää vähän auttavan. Kyseessä oli perioraalidermatiitti (mutta kivasti ei siis suun vaan silmien ympärillä). Ekalla kerralla sain lääkehoidon. Toisellakin kerralla mokasin ja laitoin hydrokortisonia monta viikkoa (olin unohtanut mistä oli kyse) ja vaiva paheni ja sain lääkehoidon. Kolmannella kerralla muistin ja taputtelin ihoa ihan vaan valkoviinietikkaan kastetulla vanulapulla illalla ja aamulla. Parissa viikossa näpyt hävisi kokonaan.