Uudessa arjessa (ja vähän paniikissa)

Kun menen ensimmäisen kerran kouluun, olen viikon etuajassa.
Olen myös pahimman painajaiseni äärellä:

Nimeäni ei ole missään.

(Vitsialin tästä kesällä moneen otteeseen: entä jos koulua ei olekaan olemassa, tai en ole listalla? Joudunko maitojunalla takaisin Suomeen vai jäisinkö ja menisin töihin? Mihin pääsisi töihin ilman paikallista kieltä? Hah, onneksi tätä ei tarvitse miettiä).EIPÄ.

Yes, S a a r a. Masters degree. Design and Visual Culture. Mestrado em Design e Cultura Visual. Sim. Yes. Yes.

Ei, minua ei ole olemassa, ei listalla. Ei numerokoodina, jollainen kaikilla muilla on.
Henkilö, joka hoiti hakuprosessin, ei tee sitä hommaa enää. Hänelle soitetaan, ei vastausta. Huokailua. Sisäistä panikointia.

Onneksi minulla on sähköpostissa hyväksymislappu, jota sitten syynätään puhelimen näytöltä.

Lopuksi saan opiskelijanumeron, mutta vielä ei ole tietoa, pääsenkö päivävuoroon, johon olen jo helmikuussa ilmoittanut haluavani, vaiko yövuoroon, 18-24. Hyvästit kaikki vähäinenkin sosiaalinen elämä, ajattelen kun mietin yövuoron tunteja.

Suomessa tekemäni kandi on myös älyttömän laaja, sitä ihmetellään seuraavaksi. Lisäksi nostan automaatista kahdeksansataa euroa käteistä kaiken maailman maksuja varten, koska korttimaksut voi hoitaa vain paikallisella kortilla.

Better get used to this, kommentoi paikallinen kaverini asiaan.

Kahden tunnin säätämisen jälkeen väsyttää niin, että menen kahville tunniksi (See, you are a bit Portuguese already, kommentoi sama tyyppi tähän). Sitten vietän vielä kolme lomapäivää. Menen junalla biitsille, makaan siellä tuntitolkulla ja katselen taivasta. Rantabaarista ostan muovimukillisen viiniä ja skoolaan itselleni siksi että tajusin pitää lomaa ennen uutta arkea. 

Kun koulu tutustumispäivän jälkeen seuraavalla viikolla alkaa oikeasti,
olen kahden päivän päästä jo aivan väsynyt ja stressaantunut. Luokallani on onneksi todella sympaattinen poika, joka haluaa tehdä ryhmätehtävät kanssani, koska hän haluaa treenata (jo valmiiksi täydellistä) englantiaan. Ensimmäisen kurssin opettaja on myös ihana. Ottaa tuolinsa ja istuu viereeni ja toivottaa tervetulleeksi tähän maahan. Täsmällisyys ei ole vahvin alamme, hän toteaa koska puolet luokasta on myöhässä, mutta muuten olemme hyviä tyyppejä. Hah, senhän minä olenkin oppinut jo kesän aikana. (30/30 sääntö, muistattehan).

Avaan muistikirjani, kirjoitan siihen suunnitelman seuraavalle kahdelle vuodelle:

Mestrado em Design e Cultura Visual. Sitten tilaan kahvin, mustana, ja päätän:

Nyt otan kaiken irti tästä. (Ja opettelen juomaan kahvia näin paikallisella tavalla).

Tervetuloa, uusi arki.

—-

Plans for the next two years:
Study hard and learn to drink coffee BLACK.