Oma elämä

Uuden elämän rutiinit

IMG_0606.JPG

Odotin erityisen innolla uudesta elämästä yhtä asiaa:

Sitä, että ei ole rutiineita.

Kuinka väärässä olinkaan. Ihan sama minne kauas ihminen muuttaa ja kuinka ison elämänmuutoksen tekee,

rutiinit kyllä löytävät sinut, lopulta.

Teen mitä vaan, milloin vaan. Valvon yöt, nukun päivät, syön aamupalaa illalla ja käyn baarissa maanantaisin. Ei. Vaikka minulla ei ole nykyisin juurikaan aikatauluja, rutiineita on.

Aina alkuviikosta ajan metrolla isoon kauppakeskukseen. Maleksin ympäriinsä hankkimatta mitään erityistä, mutta tykkään jotenkin kovasti paeta ilmastoituun ja neutraaliin ympäristöön. Kauppakeskukset kun ovat joka paikassa ihan samanlaisia: alakerrassa meikkiosasto ja laukut, sitten naisten muoti, sitten miesten ja ylimmässä sisustustavarat. Ostan ruokaosastolta ruisleipää (sitä ulkomaalaisversiota, fitness –leipää, niin kuin paketissa lukee) soijajugurttia ja usein metroasemalta vielä kukkakimpun. (Tai pelkkiä eucalyptuksen oksia).

IMG_0607.JPG

Maanantaisin muutenkin kirjoitan listaa siitä, mitä asioita pitää hoitaa. Teen jotain terveellistä ruokaa, pesen pyykkiä ja tyhjennän vaatetuolin viikonlopun vaatekriisien jäljiltä. Luen blogeja ja nettihesaria, skypetän siskon ja kummipojan kanssa.

Tiistaina jätän jo leivänmurut pyyhkimättä, koska keskiviikkona tulee siivooja.

IMG_0609.JPG

Usein keskiviikkoisin menen ulos ainakin yhdelle lasilliselle. Onhan pikkulauantai.

Torstaisin iskee olenko tehnyt tällä viikolla mitään viisasta –olo ja käyn yleensä jossain uudessa paikassa. Uudella näköalapaikalla tai kaupunginosassa, joka ei vielä ole tuttu.

Perjantai-aamuna pesen aina hiukset. Viikonloppua varten. Siivoilen vähän kotona.

Jos jollekin illalle pitää sopia menoja, tekee ne automaattisesti viikonlopulle, vaikka olisikin lomalla.

Sunnuntaisin käyn melkein aina pitkällä kävelyllä rannassa. Illalla keitän teetä ja puran kuvia kamerasta. Kirjoitan yleensä pitkiä blogitekstejä juuri sunnuntaisin, haudottuani ideoita ensin päässäni koko viikon.

—–

Olen myös hankkinut rutiinin käydä suunnilleen joka toinen ilta pienessä sorbettipaikassa. Se on auki myöhään ja kauniit valomainokset hohkaavat jo kauas. Paikassa on ihana sisustus, mutta istun ulkoikkunalaudalle syömään annostani: pieni sorbetti, puolet sitruunaa ja puolet vadelmaa.

Ja aina kun kävelen kotiin, näen sen yhden kivannäköisen pikkubaarin, joka on kadulle asti täynnä jopa maanantai-iltaisin ja ajattelen: hitto, miks en oo vieläkään käynyt tuolla!

Pitäisi ehkä lisätä rutiineihin:

yksi uusi baari joka viikolle.

—–

Wake up and smell the routine, even on holiday.

Always on Mondays: healthy food, shopping for the week, just wondering around a big department store, skype sessions. On Tuesdays: not cleaning, since the cleaning lady comes on Wednesdays. Wednesdays: have a drink, ´cause in Finland we call it “Little-Saturday”. On Thursdays: to do something new or go to a place you´ve never been before. On Fridays: wash your hair for the weekend. And even on holiday, I always make all the plans for the weekend. And on Sunday: write all the stuff down for blog posts for next week.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *