Tammikuisia asioita

Pitäisi taas kirjoittaa joka päivä mutta sitä vastoin makaan peiton alla joka päivä ja katson kaksi tuntia Seinfeldiä. Eräänä yönä teen viisikymmentä kysymystä Seinfeld-sarjasta testin ja saan siitä 48/50 pistettä. En ole ehkä ikinä pärjännyt missään testissä näin hyvin?

Piti myös tehdä uudenvuodenlupauksia. Lupasitko mitään, kysyy ystäväni minulta kahdentenatoista päivänä ja sanon että unohdin muut mutta lupasin itselleni että tästä vuodesta lähtien noudatan uutta tapaa: kun syön, syön aina lautasen tyhjäksi jokaista murua myöten sillä vihaan niiden noukkimista sitten vettyneenä tiskialtaasta. Vihaan sitä ehkä eniten kaikesta.

Olohuoneeni seinällä kiipeää eräänä aamuna pienenpieni hämähäkki ja katsellessani sen kiipeilyä muistelen kuinka hysteerisesti pelkäsin lapsena hämähäkkejä (myös sammakoita). Annan hämähäkin kävellä seinällä ja viiden päivän päästä huomaan sen selvästi asettuneen taloksi joten annan sille nimen. Olkoon vaikka… Georgie. (Olen selvästi katsonut aivan liikaa Seinfeldiä).

Eräänä lauantaina kävelen kotini läheisyydessä oleville lauantaimarkkinoille joissa en koskaan käy ja ostan pussillisen lehtikaalia. Mietin kuinka olen viimeiset seitsemän vuotta valittanut siitä miten lehtikaalia ei saa tavallisesta ruokakaupasta ja kaikki ovat tarjonneet siihen vastaukseksi lauantaisia markkinoita ja olen vastannut aina että sinne expatmarkkinoille en mitään ylihinnoiteltua mene ostamaan. Lehtikaalipussi maksaa viisikymmentä senttiä. Huokaan itse itselleni. Teen sitä usein.

Aamuisin on niin kylmä ettei huvita mennä lenkille. Avaan kattoikkunan raolleen ja menen takaisin paksun peiton alle. Teen montaa kirjan kantta kerrallaan. Laitan taustavärin yhteen, sitten hypähdän toiseen ikkunaan jossa etsin fonttia toiseen. Menen keskellä päivää kävelylle, on tauko sateessa ja aurinko paistaa hetken lämpimästi. Hei Saara, mitä kuuluu, kysyy kahvikioskin Francisco. Onko tämä hyvä vai haluatko enemmän, Saara, hän kysyy valuttaessaan isoa kahviani jonka voi ottaa joko vahvempana tai enemmällä vesimäärällä. Yleensä hän ei kysy, koska tietää minun haluavansa sen meio, eli puoleen väliin kuppia. Istun alas kahvin kanssa ja yritän miettiä teoriaa siihen miksi Suomessa juuri koskaan ketään ei puhutella heidän nimillään.

Menen eräänä iltana viinille. Kävelen kaupungin halki ja edessä on vielä niin korkea ylämäki että turvaudun ruokakaupan yhteydessä olevaan näköalahissiin. Hyvää iltaa, toivottaa joku mies joka tulee hissiin samaan aikaan. Sekin tuntuu kivalta, koska miksi ei sanoisi jotain seistessään pienessä kopissa jonkun ihmisen kanssa. Viinilasillisen hinta on kohonnut paikassa edellisvuodesta mutta laskun tullessa huomaan että meille on laskettu yhteissumma viime vuoden hintojen mukaisesti. Se tuntuu ihanalta.

Seuraavalla viikolla lasken jo elämäni seuraavien kuukauden budjetin erään tulevan työprojektin mukaan joka sitten peruuntuukin. Huokaan itse itselleni taas.

Mutta kaikki on silti ihan hyvin. Olen tosin siinä tavallisessa kummallisessa tammikuutilassa jolloin kaikki on ihan hyvin muttei oikeastaan huvita tehdä oikein mitään. Makaan peiton alla sohvalla ja sängyssä, juon viimeiset jouluteet ja odotan kevättä.