Muu suhteet

Syvällinen keskustelu – kortein!

 

Näyttökuva 2017-02-06 kohteessa 23.44.31.png

 

Elämässä mieleenpainuvimmat keskustelut on usein tullut käytyä hieman kummallisissa olosuhteissa. 

Ymmärsin kerran firman pikkujoulujen jatkoilla, miksi miessuhteeni menevät usein mönkään. Siihen johti hyvin kummallinen ja syvällinen keskustelu. Sitten eräänä kesäpäivänä taas puhuin erään täysin vieraan ihmisen kanssa kaksi tuntia ihan kaikesta hullun avoimesti, enkä koskaan kysynyt hänen nimeään. Joskus paras keskustelu taas alkaa kadunkulmassa juuri sen jälkeen kun on sanottu heipat.

 

Näyttökuva 2017-02-06 kohteessa 23.43.59.png

 

Yleensä hyvä keskustelu alkaa kysymyksestä, mutta se kysymys voi olla kaikkea mitä kuuluu ja mikä on sun suurin unelma tässä maailmassa väliltä. Tosin olen vihdoin oppinut, että aika monessa kulttuurissa mitä kuuluu -kysymykseen ei vastata ihan rehellisesti pitkällä monologilla, ainakaan koko luokan edessä. 

Anyway, tässä peli, jota haluaisin pelata aika monenkin tyypin kanssa. Esimerkiksi uusien tuttavuuksien ja sitten niiden ikivanhojen kanssa. Ja ehkä sellaisen tyypinkin kanssa, jonka kanssa keskustelu ei oikein koskaan lähde kunnolla käyntiin. 

 

 

Näyttökuva 2017-02-06 kohteessa 23.43.45.png

Näyttökuva 2017-02-06 kohteessa 23.43.35.png

 

100 questions on peli, joka on nyt PAKKO SAADA. Pakkauskaan kun ei näytä pahalta. 
Ja koska elämässä ihan parasta on hyvä keskustelu. Alkoi se sitten korteista, viinistä, kaatumisesta, facebookin chätistä, ihan mistä tahansa. 

(Ja haluaisin pelata ehkä myös tätä toista peliä nimeltään Confessions Game.
Tosin se olisi vähän pelottavampaa).

—-

 

Game I really, really want to play: 100 questions

 

 

 

11 Comments

  • Tuuli Maria

    Oi! Olin Kuala Lumpurissa poikaystavan kanssa ja olimme vasyneita, eika kumpaakaan oikein kiinnostanut jutella toistemme kanssa (reissuvasymys, heh). Baarin poydalla oli kuitenkin vastaavanlaisia kortteja, ja meilla syntyikin ihan mielettoman kiinnostavia keskusteluja vaikka aluksi olisi vain vasyttanyt. Siita asti metsastin vastaavia kortteja, ja viime viikonloppuna loysin Tukholmasta. Ei ollut tuo sama, mutta aivan vastaavia kysymyksia. Pelattiin tuota pelia ystavani kanssa hotellihuoneessa viinipullon kanssa tuntitolkulla. 

  • Saana Väliheikki

    Huomenta! Toivottavasti Portugalissa on tänään aurinkoista 🙂 Suomessa ainakin on. Tollainen peli tulisi kyllä välillä niin tarpeeseen ihan läheistenkin ihmisten kanssa. Hyvin usein sitä vain puhuu niistä arkisista asioista ja tuollaiset syvällisemmät kysymykset jäävät kysymättä. Noista korteista saisi varmasti myös hyviä postausideoita!

    • saarah

      Joo, tosiaankin, noilla ois hyvä viritellä normaalista poikkeavaa keskustelua, erilaisissa seurueissa. 

      Lissabonissa on ollut tänään tosi outo sää, välillä aurinkoista ja sit päälle KAATOSADE 😀 

  • Elinakoo

    Öh, siihen miessuhteiden mönkään menemiseen ei varmaan ole mitään yksinkertaista vastausta? Vaiko? 😀 Haluaisin kovasti valaistua!

    • saarah

      No ei kyllä tosiaan oo 😀 Toi keskustelu oli mulle henkilökohtaisella tasolla silmä avaava, mut jätän sen sisällön nyt salaisuudeksi 🙂

  • saarah

    Hahahhahaa, ihan loistavat 😀 

    Totta muuten, korttipakkoja on alkanut näkyä entistä enemmän. Se on hyvä juttu!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *