Sopeutumisprosessi
Se, millaista ajattelin uuden elämäni olevan ja totuus
ovat yhtä kaukana toisistaan kuin uusi ja vanha kotikaupunkini. Sellainen kolmisentuhattaviisisataa kilometriä.
Kuvittelin, että teen koko ajan uusia asioita: etsin uuden kuntosalin, käyn joogassa, lenkkeilen, alan taas maalata vesiväreillä, suunnittelen kuoseja, istun ystäväni kanssa baareissa aamuyöhön asti puhumassa elämästä, tutustun heti ihmisiin joiden kanssa voin viettää biitsipäiviä ja sunnuntai-illallisia. Otan haltuun koko kaupungin, yksi kaupunginosa kerrallaan, syön joka päivä lounasta eri paikassa ja pian minulla on jo kantabaari ja suosikkikahvila, moikkailen alakerran kaupan setää ja lempileipomon täti tietää mistä kekseistä tykkään eniten. Kokkaan uusia ruokia ja testaan vihdoin kaikki ne viidentoista aineksen salaattireseptit, joita olen säilönyt Pinterest –boardilleni vuosikausia.
Joo ei.
Elän tällä hetkellä vaihetta, joka on ehkä nimeltään
en enää oikein jaksa –vaihe. Olen uupunut kaikesta uudesta, jota elämässäni on.
Pidän kiinni tutusta ja turvallisesta. Kävelen mielummin tuttuja katuja kuin lähden seikkailemaan uusille. Hengailen tosi paljon kotini lähialueilla. Käyn samassa ruokakaupassa ja teen samoja ruokia joita tein Helsinkikotona; soijarouhepastakastiketta (jonne täällä tosin lorautan aina punaviiniä sekaan), tosi tavallisia salaatteja ja keittoja. Ostan kaupasta samat asiat joka viikko: hedelmiä, soijajugurttia, leipää, voita, juustoa ja kissanruokaa. Olen paljon kotona. Juon teetä, kirjoitan, piirrän ja katson hömppää.
On päiviä, kun en vain JAK SA TEH DÄ mitään hienoa ja jännittävää. Tai mitään.
Uusiin ihmisiin tutustuminenkin tuntuu välillä ylivoimaisen uuvuttavalta. En jaksa kertoa samoja asioita itsestäni: sitä miten jätin entisen elämän ja muutin tänne kahdeksi vuodeksi. En jaksa kääntää hauskimpia juttujani englanniksi. Istun usein mielummin kotisohvalla kuin testaan uusia baareja tai näen jokaisen vaaleanpunaisen auringonlaskun näköalapaikalta.
En ole varma olenko uupunut vai vaan yksinkertaisesti kotiutunut. Elämä ei tunnu enää vain lomalta. On tavallisia asioita: vuokranmaksupäiviä, lääkärikäyntejä, vähän sydänsuruja, äänekkäitä naapureita, tylsiä päiviä. Sitä kun raahaa kaupasta painavan kassillisen helteessä ja unohtaa ostaa vessapaperia.
On ihan tavallinen elämä, vaan vähän eri osoitteessa.
Ja myös, en ole edelleenkään alkanut käyttää sivujakausta enkä oppinut tekemään täydellisiä silmänrajauksia. En opetellut pukeutumaan kokovalkoiseen tai käyttämään turbaania. Näytän edelleen aika samalta kuin vanhassa elämässä.
Mutta koska uusi elämänasenteeni on armollisempi kuin entinen:
Se ei haittaa hitto yhtään.
—-
Moving to a foreign country, phase 3: Being boring is the new black.
9 Comments
marikaxoxo
Ihanaa. Kiitos että jaoit tämän(kin). Tekstissäsi piilee suuri, vapauttava elämänviisaus – loppujen lopuksi arki on aina sitä arkea (=positiivinen asia) ja minä olen minä, enkä muutu joksikin muuksi (eikä tarvitsekaan) vaikka paikka muuttuisikin. Jotenkin äärimmäisen lohdullinen ajatus.
Seuraan blogiasi lähes päivittäin, tää on niin hauska ja monipuolinen!
saarah
Kiitos paljon, tästä kommentista tuli jotenkin hyvä mieli (ja myös mulle lohdullinen olo) 🙂
HennaJohanna
Ihana kuulla totuus! Olen muuttamassa Lissaboniin ihme ajatuksia päässäni, juuri tuollaisia että siellä sitten teen sitä ja tätä. Ehkä lähtö vaatii sen; ajatuksen uudesta alusta ja minästä. Huippua,että löysin sun blogin, pitää lukea lisää Portugalijuttuja!
saarah
Oh, mahtava ajoitus! Paljon tsemppiä muuttoon ja varsinkin sitä edeltävään stressiaikaan 🙂
HennaJohanna
Kiitos! 🙂
Anksa
Hah, samaistun todellakin! Reilu viikko takana vuoden kestävää irtiottoa ja olen täällä Berliinissä pyöritellyt ajatusta kuinka varmaan pitäisi tehdä paljon enemmän, olla aktiivisempi ja nähdä ja kokea koko ajan 110 % vähintään. Sitten muistin, että nimenomaan siitä pitäisi-ajattelusta olen oppimassa päästää irti. Näin on ihan hyvä!
saarah
Juuri näin! Mulle oli tosi tärkeää tajuta jossain vaiheessa että se että mulla on nyt pitkä kesäloma, ei tarkoita sitä että pitäisi koko ajan tehdä jotain mieletöntä. Uuteen maahan ja elämään sopeutuminen on itsessään jo iso projekti ja riittänee aktiviteetiksi toisinaan.
Huippua irtiottovuotta Berliiniin 🙂
hennariikka
Samoja ajatuksia, vaikka olen ollut asunnossani vasta viikon, mutta on ollut mukavaa kun on päässyt suht. normaaliin arkeen, arki on kivaa. 😀
saarah
Arjessa on hyvät puolensa 🙂