Sisko
En voisi ikinä hankkia vain yhtä lasta, koska sitten sillä ei olisi siskoa, tai siis sisarusta. Ainoat lapset, miten IHMEESSÄ ne pärjää?
Siskoni ja minä olemme monessa asiassa kuin yö ja päivä. Minä olen kaupunkilaisneito henkeen ja vereen. Siskon suurin unelma on aina ollut asua mahdollisimman keskellä ei mitään. Minä voin maata puolet sunnuntaista sohvalla, siskolla on aina sata projektia meneillään. Ja kun laitetaan ruokaa, minusta sinne voi laittaa vähän kaikkea, sisko taas on perinteiden nainen: kasvisruoka alkaa aina kahdesta raaka-aineesta: paprika ja sipuli. Ja kun on laittanut voita ja juustoa leivälle, ne laitetaan saman tien jääkaappiin.
Tällä hetkellä asun suurkaupungissa ja täältä katsoen sisko asuu, no juuri siellä keskellä ei mitään. (Ja silti valittaa naapureiden äänistä, hullu maalainen).
Kun me olimme lapsia, sisko sai kepulikonstein haalittua aina puolet minun karkeistani, huijasi Uno –pelissä joka kerta ja löi minua kerran My Little Ponyjen tallilla päähän. Kun kasvoin vähän, tuli kosto: löin häntä haarukalla käteen ruokapöydässä ja vedin kerran maton jalkojen alta.
Tytöt! Nyt riitti, huusi äiti aina keittiön pöydän äärestä, jossa lakkasi kynsiään. Nykyisin äiti tosin aina muistelee kuinka sopuisasti leikimme kahdestaan ja hän teki vain kotitöitä tyytyväisenä.
Yläasteella oli mahtavaa kun oli vanhempi sisko. Sain jopa olla mukana hänen kahdeksantoistavuotisjuhlissaan. Oksensin mökin terassin kaiteen välistä.
Lapsuudenkodin jälkeen olemme asuneet samalla kadulla, eri puolilla kaupunkia, eri miesten kanssa, yksin ja eri kaupungeissa. Silti olemme nähneet vähintään kerran kuussa, yleensä paljon useamminkin. Nyt välimatkaa on sellainen 3500 kilometriä.
Kun sisko sai lapsen, olin vähän helpottunut: nyt ei ole pakko tehdä itse samanmoista, kun tuota voi vähän niin kuin pitää omana. Vauvana se oli aina rauhallinen lähistölläni ja hymyili. Liekö siksi että meillä on kuulemma täysin sama ääni ja puhetapa.
Nykyisin sisko lähettää minulle salmiakkia ja Kusmi –teetä kun olen nyyhkinyt ikävääni niitä kohtaan. Kertoo sopivasti lapsijuttuja ja väliin koirajuttuja (lapseton kissaihminen ja äiti koiraihminen, yö ja päivä siis).
Eniten Suomivierailullani odotan sitä, että saan istua siskon keittiön pöydän ääreen. Hän tietää mitä teetä kuuluu keittää päiväsaikaan ja mistä kupeista se juodaan. Sitten on leivottu kakkua ja illalla tehdään savulohta tai katkarapuleipiä. Ehkä jopa molempia.
Yleensä sisko muistaa myös ostaa manteleita tai kurpitsansiemeniä, koska heti kun juon lasillisen viiniä, alan himoita niitä.
Kauan sitten pelatessamme sananselityspeliä voitimme aina. Me kun näemme jo toisen naamasta mitä sanaa tarkoitetaan, ilman että tarvitsee alkaa selittää sitä.
On paljon asioita, joita ei myös tarvitse sanoa ääneen tai kertoa. Sisko kyllä tietää.
—–
I miss my sister.
Broadly
22 Comments
Sanph
Mä olen usein toivonut, että olispa mulla sisko. Ei ole. On veli. Isoveli, joka muutti juuri Kanadaan. Laitoin whatsappissa matkaviestin, johon tuli vastauksena tackar. Että mennään vähän eri leveleillä kuin sinä ja siskosi. Ehkä me lähennytään taas, kun ollaan eri puolilla palloa, silloin yleensä maili alkaa laulaa.
saarah
Pakko myöntää että mä toivoin aina teininä että mulla ois isoveli 🙂 Se ois ollu niin coolia!
possumunkki
Ihana teksti. Siskot on parhaita ja teillä tuntuu olevan tosi erityinen sisarussuhde.
saarah
Kiitos! Siskot on kyllä parhaita 🙂
paulahelena
Mä oon ainoo lapsi ja toivoin aina pikkusiskoa mut ainoaksi jäin, vaikka lisää lapsia ois ollut vanhemmillakin toiveissa. Toisaalta mulla on superläheiset välit mun vanhempiin ja oon saanut nauttia aina omasta huoneesta, ulkomaanmatkoista ym. asioista, jotka sisarusten kanssa ei ois välttämättä ollut yhtä itsestäänselviä. Yks asia, mikä ainoudessa harmittaa, on se, että oma poika ei välttämättä tuu ikinä saamaan serkkuja. Meidän serkusparvella kun oli aina tosi hauskaa sukujuhlissa ja muissa kinkereissä.
Ite oon aina ajatellut haluavani kolme lasta. Esikoinen on nyt 2-vuotias mutta pikkusisaruksia ei ole tulossa vielä ainakaan ihan heti – sen verran rankkaa on meidän perheen alkutaival ollut. Haluaisin kuitenkin, että poika saisi vielä sisaruksia, sellaisia tyyppejä, joiden kanssa pidetään yhteyttä aina ja ollaan läheisempiä kuin kenenkään muun kanssa.
saarah
Aivan, näin se menee. Meillä ei ollut koskaan omia huoneita, samassa asuttiin koko lapsuus ja nuoruus eikä ulkomaillakaan paljon käyty. Mutta ehkäpä siks tultiinkin läheisiksi kun oli vähän pakko 🙂
sula
Sisarukset on kyllä suuri lahja!
Oletko saanut paljon uusia lukijoita Lissaboniin muuton jälkeen? Tuntuu että blogisi on saanut ihan uuden vaihteen päälle!
saarah
Niin ovat!
Ja blogista vielä, olen kyllä muuttanut blogin suuntaa osittain ihan tarkoituksellakin ja aika luontevasti se kävikin näin uuden elämän mukana. Lukijamäärät on kylä tainneet tuplaantua tässä kesän aikana, mikä on tietty ihan huippua 🙂
ida365 xxx
Voi miten ihana teksti! :’-) Pitääpä lähettää siskolle viesti, hänkin on paras.
saarah
Kiitti Ida. Siskot on kyllä <3
Vierailija
Huokaus. Niin kaunis teksti. Oodi siskoille ja niin totta!!! Ihan sydän lämpesi!!!
halit Nannalta
saarah
Kiitos Nanna!
riik
mullakin on ikävä <3
saarah
Ihan pian nähdään, jeeeeeee 🙂
noooora
Pakko tarttua tohon “siskon lapsi”-juttuun. Mulla ja mun pikkusiskolla on ikäeroa kahdeksan vuotta ja oikeastaan nyt kun itse olen yli kolmenkymmenen aletaan olla samassa vaiheessa elämää. Oon aina ajatellut, että ollaan tosi erilaisia, mutta nyt vasta kun toinen ei ole enää teini-ikäinen sitä alkaa huomata, että on meissä samoja piirteitä. Mulla ei ole lapsia, mutta pikkusiskoni sai vauvan viime marraskuussa. Kesällä kotipaikkakunnalla käydessä oli hassua huomata, miten vauva vierastaa kaikkia muita aikuisia, mutta mun syliin joutuessaan ei ole moksiskaan. Varsinkin jos onnistun pitämään häntä niin, että katsotaan yhdessä koiraa tai jotain muuta, ettei omat kasvot ole ihan heti siinä parin sentin päässä. Kukaan muu ei tähän pysty. Ei edes vauvan mummi (eli meidän äiti). Joten näköjään tätinä muistutan sitten hänen äitiään niin paljon, että huijaus onnistuu lähes täydellisesti. Kelpaan vaikken oikea tyyppi olekaan. 🙂
noooora
ps: tykkään tästä sun blogista ihan höpönä. Säästän tän aina viimeiseksi, koska tää on takuuvarmasti mieleen. 🙂 Oon roikkunut mukana jo aika pitkään, mutta ollut superlaiska, enkä aiemmin kun oot kommentteja kysellyt oo saanu suutani auki. Nyt saan. Hyvä sinä! 🙂
saarah
Kiitos <3
saarah
Oh, aivan samanlaisia kokemuksia siis 🙂
Mulla ja siskolla on ikäeroa vaan vuosi ja kymmenen kuukautta. Tietysti se on ihan eri juttu kun isompi ikäero.
Hanna Maria
Siskot on <3
saarah
Niinpä <3
n.i.a
Mulla on kaksi isosiskoa, 9 ja 7 v vanhemmat. Ikäerosta huolimatta ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta todella läheisiä. Asuttu yhdessä toisen kanssa, asuttu samalla kadulla toisen kanssa, vietetty arkea ja juhlaa ja nyt ollaan kaikki samassa pikkulapsiarjessa ja asutaan alle 10km päässä toisistamme. Puhutaan vähintään päivittäin puhelimessa ja nähdään about joka toinen päivä.. On helpottavaa kun on joku joka tajuaa puolesta sanasta mitä tarkoitat eikä suutu vaikka vähä rouskut. Mies on ainoa lapsi ja siitä luultavasti siitä syystä super sosiaalinen. Tulevaisuuttakin ajatellen sisarukset on luojan lykky kun vanhemmat vanhenee ei tarvi kantaa sitä taakkaa kokonaan yksin!
saarah
Kuulostaa tosi ihanalta teidän siskossuhde 🙂 Yksi sisko on ihana mut oispa tuplasti ihanampaa jos ois kaksi!