(Pelottava) ajankuva
Kun Black Mirror -sarja alkoi, yritin katsoa sitä koska kaikki puhuivat sarjasta niin paljon. Katsoin, tykkäsin vähän ja sitten ahdistuin, tosi paljon.
Olen sellainen ihminen, jolle teeveen Netflixin katsominen on ennenkaikkea rentoutumiskeino. Välttelen usein kauhuleffoja ja ahdistavia sarjoja, koska ne piinaavat minua viikkokausia. Black Mirrorista jäi ikuisiksi ajoiksi kummittelemaan mieleen esimerkiksi se jakso, jossa koko elämä oli vähän kuin uber-rating: oli oltava kiltti ja hyväkäytöksinen, koska kaikki pisteyttivät sinua ja toimintaasi KOKO AJAN ja kaikkeen mitä halusit tehdä, vaikuttivat nuo pisteytykset.
Ajatus ahdistaa vieläkin.
Uskon aika vahvasti että aika jota elämme nyt, tulee olemaan tulevaisuudessa kauhistelun tai ainakin ihmettelyn kohde:
kuinka liimautuneita olimmekaan älypuhelimiimme, aina tavoitettavissa. Kuinka normaalia vielä oli, että puhuessasi jostain ystäväsi kanssa, sama asia ilmestyi facebook-feediisi sinulle kaupattavaksi. Ja kuinka jaksoimme dokumentoida jokaisen juomamme skumppalasin instagramiin.
(Ja kirjoitella blogeja omasta elämästämme).
Vaikka teen itse kaikkea tuota koko ajan, olen silti aina huvittunut tällaisista tätä aikaa ironisoivista kamppiksista, kuten tämä ylläoleva, jonka tekijöinä ovat Scott Kelly and Ben Polkinghorne.
—-
Loving this clever idea by Scott Kelly and Ben Polkinghorne.
4 Comments
Vierailija
Epäilen vahvasti että tätä aikaa muistellaan kauhulla vaan että vielä pahemmaksi menee 😀 PS. Kommentointi ja toi uus robovarmennus tökkii tosi pahasti mobiilissa 🙁
saarah
No se on kyllä mahdollista myös! Mutta ehkä tätä ainakin muistellaan aikana jolloin “kaikki tuo hulluus alkoi” 😀
Välitän kommentin varmennuksesta eteenpäin, ei tosiaan toimi kunnolla 🙁
Jenniiiiiiiiii
Joskus järkytyn siitä, kuinka koukussa olen puhelimeeni. Saatan miettä, että olisi kiva lukea enemmän kirjoja (ja tehdä muitakin asioita), mutta saatan jäädä katselemaan Netflixiä tai selaamaan puhelinta. En edes ole kovin aktiivinen missään somessa, mutta selaan instagramia aamulla bussissa, töissä tauolla, kotimatkalla bussissa, kotona jne… Kun olin reppureissaamassa, paras muisto mulle jäi niistä paikoista, joissa toimiva wifi oli pelkkä haave. Harmitti, etten ladannut etukäteen enemmän e-kirjoja tai pakannut enemmän pokkareita mukaan, mutta silti. Reissun jälkeen myös mietin, että olisko pitänyt ottaa enemmän kuvia. Ja otin kuitenkin satoja. Mulla saattoi myös olla mielessä, millaisia (?!) kuvia mun pitäis tietyissä paikoissa ottaa. Vesiputouksella tuli heti mieleen joku kliseinen ig-kuva, jossa poseerataan biksuissa kädet ilmassa. Ei, en ottanut itse tälläisiä kuvia, tavallaan vaan harmitti, että a) miks mietin tuollaisia asioita b) otanko kuvia itseäni (ja läheisiäni) varten vai somea…
Juttu lähti vähän rönsyilemään 🙂
saarah
Huomaan ihan samoja asioita itsessäni ja ne on pelottavia. Joskun just kaduttaa ettei ottanut enempää kuvia jostain illasta eli luultavasti on keskittynyt ehkä kerrankin elämään, eikä vaan kuvaamaan. Tai että miettii jo etukäteen millaisia kuvia ottaa, ihan samaa teen!
Haluaisin tehdä jonkun offline-haasteen itselleni, mut sit toisaalta en uskalla, koska huomaisin todellakin sen miten koukussa oon kaikkiin laitteisiin…