Oma elämä

Karmaa ja kadonneita lintuja

Pidän itseäni sellaisena normaalin hyvänä ihmisenä. Luotan karman lakiin, eli yritän tehdä hyviä asioita, jotta ne tulisivat takaisin minulle, jossain muodossa sitten joskus. 

Esimerkiksi: 

– on tietty koditon koiranomistaja, jolle annan aina kolikoita taskujeni pohjalta

– jos näen mummon tuskailevan kauppakassien kanssa, yritän auttaa vaikkei yhteistä kieltä ehkä olisikaan (kerran tällaisessa tilanteessa eräs mummo tosin sanoi täydellisellä englannilla: thank you very much young lady). 

– kun maailmassa sattuu katastrofeja, lahjoitan yleensä vähän rahaa kriisikeräykseen

– jos näen eksyneen näköisiä turisteja, hymyilen heille, jolloin he yleensä uskaltautuvat kysymään neuvoa

– jos naapurini vieraat soittavat vahingossa summeriani, avaan oven

– jos minulla on kosmetiikkatuote, joka ei sovi itselleni, annan sen aina eteenpäin

– kun kämppikseni unohtaa ruokansa hellalle, laitan sen jääkaappiin

– kun näen kadonnut kissa -ilmoituksia kaupungilla, otan niistä aina kuvan, jotta voin mahdollisesti
bongata kadonneet kissat ja soittaa omistajalle

IMG_4044.JPG

Tämänkin ilmoituksen kohdalla otin tunnollisesti kuvan. Sitten jäin miettimään

kuinka saada kiinni karannut papukaija? Sitä en tiedä.

Ja vaikka en oikeastaan ole sen kannalla että lintuja pidetään lemmikkeinä, toivon silti että Paulo on myös ollut hyvä ihminen ja universumi palauttaa Alexin kotiin. 

Ja että 2016 olisi Hyvän Karman Vuosi, ihan kaikille. 

—-

I´m hoping for good Karma in 2016. 

6 Comments

  • Sanph

    Hassua, puhuttiin nimittäin eilen illalla poikaystäväni kanssa ennen nukkumaan menoa, että linnut ei kyllä kuulu lemmikeiksi. Silti minäkin toivon Paulon löytävän kotiin.

    • saarah

      Musta lintujen pitäminen lemmikkinä on tosi outoa enkä kyllä itsekään sellaista lemmikiksi ottaisi. Mutta silti, toivotaan että tyyppi löytää takaisin kotiin, tuskin osaa enää asua itsekseen 🙁

  • paulahelena

    Meiän naapureil oli papukaijoja ku olin lapsi ja joskus ne lenteli ulkona vapaana, kai ne aina palas kotiin kuitenki.

  • Kaima

    Ihana postaus <3 Itse uskon tähän myös sataprosenttisesti, ja aina voi auttaa muita, edes pienesti 🙂
    Itse opin muuten Portugalissa asuessani, että "Posso?" (vähän niin kuin "May I..?") on hyvä ja kohtelias kysymys melkeinpä missä tilanteessa tahansa, jos yrittää kielimuurista huolimatta olla jollekulle avuksi. 🙂 Ja toki myös kaikissa muissakin tilanteissa 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *