Oma elämä

Lokkien kaa

IMG_4490.JPG

IMG_4489.JPG

IMG_4488.JPG

IMG_4487.JPG

Erään lukijani yllyttämänä: tässä lisää kuvia valoisasta talvesta. 

Join eräänä päivänä yksin kahvia näköalapaikalla. Tai no en ihan yksin, paikalla oli myös aika tuttavallinen lokki. 

Täällä ihmisiä saa jatkuvasti ihmetyttää kertomalla Helsingin lokkiongelmasta. Tarinat jäätelöä ja pizzaa varastelevista jättilokeista laitetaan varmaankin lähinnä mun outouden piikkiin. Olen kertonut toki tarinoita myös siitä, miten joskus on vaan niin saakelin kylmä, että on juostava baarista kotiin. 

Ja sitten myös niitä tarinoita, kun ei todellakaan juosta baarista kotiin, koska kello neljältä aurinko paistaa, linnut laulavat ja on Suomen kesä

(Tähän joku nostalgiaemoji)

—-

Seagulls & sun. 

6 Comments

  • Suvi55

    Oispa jo toi aika, että aamuyöllä on hämärän valoisaa, linnut laulaa ja ympärillä on vaan kesä kaikkine tuoksuineen.

  • Kiti

    Ihanat kuvat, oi mikä taivas..

    Kesän ajatteleminen tekee samaan aikaan hyvää ja kipeää.

    Täällä pyryttää lunta, ja ihan kohta mun pitää pukea tuhat kerrosta vaatetta päälle ja lähteä kaivamaan auto esiin lumihangesta.

    Toisaalta tämä valkoisuus tuntuu taas hyvältä muutaman päivän loskan ja sateen jälkeen. Lumi tekee kaikesta niin hiljaista ja puhdasta.

    • saarah

      Olin Suomessa asuessani aina vähän lumenvihaaja, mutta nyt kun katselee instagramin täydeltä niitä valkoisia kuvia niin tulee vähän ikävä just sitä kaunista hetkeä kun koko kaupunki on peittynyt lumeen ja on ihan hiljaista ja valkoista. 

      Mutta silti: kevät saisi tulla ÄKKIÄ 🙂

  • nansk

    Oi toi Portugalin taivas on jotenkin niin paljon makeemman näköinen ku täällä kotosuomessa. Sitä kaipailen ihan hulluna (suvulla on ns. kesämökkikämppä etelärannikolla), kun katselen vanhoja valokuvia! Mikä liukuvärjäys…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *