Kukkumistaipumus
On asioista, joissa olen ihan surkea. Ja sitten niitä joissa olen tosi hyvä.
Valvomisessa olen aina ollut ihan erityisen hyvä. Kun olin seitsemäntoistavuotiaana festareilla, en nukkunut kahteen päivään ollenkaan. (Sen jälkeen tosin nukuin 20 tuntia putkeen, yhdellä vessakäynnillä).
Asuessani vielä kotona, äitini kielsi minua keittämästä teetä keittiössä viideltä aamulla, koska muu perhe ei halua herätä niin aikaisin. Minä kun en siihen aikaan ollut vielä edes mennyt nukkumaan. Yksi parhaita teinimuistojani on se, kun katsoin kerran koko yön Woodstock –dokumentteja, jotka lähetettiin aikavälillä iltayhdeksän aamuyhdeksän.
Valvomisessa on aina ollut jotain kiehtovaa.
Kukkumistaipumukseeni vaikuttaa myös se, että olen aika harvoin väsynyt: yleensä vain silloin, kun herätyskelloni soi. Sitä kestää yleensä vartin. Silloin kun olin töissä, sain usein iltapäiväkooman, mutta syytän siitä lähinnä työpöytäni paperikasojen alle piilotettua suklaalevyä.
Iltaisin minua ei väsytä juuri koskaan. En muista lähteneeni ikinä baarista siksi aiemmin kotiin, että olisin väsynyt. Tykkään vielä tässäkin iässä jatkoista: kello neljä on ihan hyvä aika lähteä vielä muualle jatkamaan juhlia. Varsinkin kesäaikaan aamukahdeksainen kotiinpaluu auringonpaisteessa on vaan mahtavaa.
Kun hemoglobiini teki äkkidroppauksen viime keväänä, en ollut tuntenut itseäni erityisen väsyneeksi silloinkaan. Lääkäri ei tätä uskonut. ”Ei aina tarvitse yrittää olla niin vahva ja pirteä, saa sanoa jos on väsynyt”. Mutta en erityisemmin ollut.
En tiedä mistä luontainen haluni valvomiseen on peräisin. Olin vuosikausia normaalissa 9-17 työssä, mutta sekään ei saanut minua normirytmin kannattajaksi. Nykyiseen elämänrytmiini kukkuminen sopii erityisen hyvin. Tuntini yliopistolla sijoittuvat päivisin 13-20 välille, eli voin valvoa öisin ja nukkua aamuisin. Normaali rytmini nykyisin on se, että menen nukkumaan kahden maissa ja herään puoli yhdeksän aikoihin. Tulen arkena toimeen aika vähillä yöunilla, mutta viikonloppuisin tosin nukun usein edelleen 12 tuntia putkeen, ihan kuin teininä.
Tuntuu myös vahvasti siltä, että aivoni toimivat paremmin yöaikaan. Päivällä en saa välttämättä asioita hoidettua ja varsinkaan niitä luovempia pulmia ratkaistua. Mutta iltakymmenen ja kolmen välillä on sellainen hyvä flow tehdä asioita. Kirjoitan lähes kaikki blogitekstini puolen yön jälkeen ja silloin vielä kun omistin ompelukoneen, surruutin sitä surutta kerrostalossa vielä kahden aikaan yöllä.
Tähän maahan kukkumisrytmini sopii myös hyvin. Joo, mun pitää olla 9.30 töissä huomenna, ei tarkoita täällä sitä että on oltava kotona kymmeneltä illalla. Ihmiset käyvät täällä ulkona arkisin. Keskiviikkona voi mennä illalliselle yhdeksältä, juoda puoliksi pullon viiniä ja käydä sen jälkeen vielä muutamilla drinkeilläkin. Ajattelutapa on vähän sellainen että no jos huomenna väsyttää, juon sitten pari espressoa enemmän, who cares.
Luokkani Facebook –ryhmässä on myös aina auttavia käsiä tarjolla siinä yhden aikaan yöllä, kun en löydä esimerkiksi portugalin kielisestä koulun sähköisestä järjestelmästä arvosanojani. Ihmiset valvovat täällä yksinkertaisesti pidempään. Varmasti väsymyksen aste riippu paljolti myös olosuhteista. Kun on enemmän valoa, ei väsytä niin paljon, senhän huomaa Suomessakin joka ikinen kevät. Viime kesänä olin täällä myös festareilla, jossa suosikkiartistini keikka alkoi kello 3.30. Mikäs siinä. Sinä yönä kävelin vielä 6 kilometriä kotiin, kello seitsemältä aamulla. Hullu (ja kärsimätön taksinjonottaja) kun olen.
Onko muita, joista valvomisessa on vielä aikuisenakin jotenkin jännää hohtoa?
Kukkuminen on suomen kielen sanana mahtava, kunhan sitä ei sekoita erääseen toiseen termiin. Muistan edelleen hyvin elävästi kuinka kiskaisin aamuteeni väärään kurkkuun kun erään poikaystäväni äiti kysyi meiltä aamupalapöydässä kirkkain silmin:
Mihinkäs asti te kuksitte viime yönä?
—-
Staying up as late is possible is always the best.
16 Comments
HeidiS-
Same same! Olen ollut kyllä vuosia yötyössä, josta pääsee viimeistään klo 04 pois, siinä sitten on kukkunut yleensä johonkin vähintään aamu kuuteen töitten jälkeen. Aamulla on niin paljon kivempikin herätä kun on valoisaa. Talvella suomessa vaan saattaa vahingossa nukkua sen valoisan ohi.
Toisaalta olisi hienoa jos pystyisin heräämään pirteänä aamulla seiskalta, välillä ne aamuherätykset on vaan niin kauheita.
Nyt kun en ole ollut töissä, niin olen huomannut että joskus 23 aikaan alkaa jo tulla fiilis että voisi mennä nukkumaan ja luonnollisesti herään suurin piirtein yhdelkältä aamulla. Tästä päättelin että en ikinä voisi mennä töihin joka alkaa jo ennen aamu kymmentä! 😀
saarah
Kuulostaa aika samalta! Oon kans joskus miettinyt että musta ois tullut hyvä yötyön tekijä. Varsinkin jos juon kahvia illalla niin voin valvoa ihan niin pitkään kuin on tarvis 😀
JoYlimys
Sun tekstit on niin ihania – älä vaan lopeta valvomista!
saarah
Oi kiitos! Lupaan etten lopeta yöisin kukkumista ja kirjoittelemista, varmaan koskaan 🙂
ida365 xxx
Oi jes miten samaistuttava teksti! Musta tuntuu myös, että olen tehokkaimmillani ja luovimmillani iltakympin jälkeen; saatan olla ihan poikki kasilta, mutta kymmenen aikaan piristyn ja voisin tykittää töitä ja hoitaa asioita (ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä; siivoamisesta kirjanpitoon) just sinne kahteen kolmeen ihan ongelmitta.
Mulle olis ihanteellisinta heräillä ysin aikaan, mutta se ei ole fiksuin valinta nykyisessä työssäni, kun sähköposti alkaa laulaa jo 8 aikaan ja on fiksua olla tavoitettavissa se perinteinen toimistoaika.
Valvominen, ah. Siinä on kyllä jotain tosi kiehtovaa. Yhäkin.
saarah
Niin sama! Kymmenen aikaan tulee usein just se piristymishetki ja sitten voikin puuhastella yömyöhään 😀
somewhere
Amen! Täällä yksi kukkuja lisää, tosin nykyään 12 tunnin työpäivien jälkeen uni vie voiton. Viikonloppuisin ja lomilla ehtii onneksi kukkua!
Woodstock-dokumenttien katsominen läpi yön kuulostaa ihan loistavalta. Mun parhaimpia teinimuistoja on kun luin Virgin Suicidesin yhtenä kesänä aina öisin ja kesäyön hämärässä kuuntelin Simon & Garfunkelia ja katsoin elokuvia. Öisin tuli myös katsottua Frendejä, Sinkkuelämää ja Dawsons Creekiä. Ah nuo muistot!
Öisin on jotenkin ihan oma maailmansa, ja se taika raukeaa vasta auringon noustua.
saarah
Todellakin, öisin on kyllä jotenkin oma maailmansa. Täällä toinen joka teininä kuunteli Simon&Garfunkelia öisin 🙂
medde
Kukkuu kukkuu, täälläkin yksi kukkuja lisää! 🙂
Olen hullu, kun yhä edelleen kukun yöt kuin pahainenkin teini vaikka tiedän, että vauva herää järjestään aamulla 7-8 aikoihin, joskus jopa kuudelta. Hullu vauva 😀 Eikö se ymmärrä, että äiti menee nukkumaan vasta 2-3 aikoihin?!
Meidän iskä aina sano, että mitä enemmän kello on sitä korkeammalle mun jalka nousee – ja totta edelleen. Öisin tulee aina semmosia tekemisen puuskia, harmi vaan että kaikkea ei vaan voi öisin tehdä, kuten vaikka imurointi vois olla aika no no naapureiden mielestä.
saarah
Kukkuuu! Ihmeellinen vauva kun ei tajua äidin luontaista rytmiä 😀
Mahtava määritelmä myös tuo kellon ja jalan nousu 😀
lottadoesnotcare
Luulen että se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että luovat hommat luistaa erinomaisesti ilta-aikaan! Mun ainakin on täytynyt saada se siivu päivän energiasta käytettyä, joka on urheilulle ja ruokaostoksille, ennen kuin kykenen kirjoittamaan mitään mielekästä. Sama pätee kyllä opiskeluun.
Epäluovan työn tekijänä mulle sopisi yhdeksästä viiteen -elo hyvin, ellei sitten olisi sitä toista puolta, joka alkaa innovoida nukkumaanmenoaikaan.
saarah
Juuri näin! Aivoissa menee selkeesti sellainen innovointi-moodi päälle tuossa yhdentoista maissa 😀
Suvi K.
Ja mä kun just ajattelin, että hitto kun täällä Etelä-Euroopassa on vaikea osata mennä ajoissa nukkumaan, kun kämppiksetkin kokkailee illallista vielä yhdeltätoista. Kiitos tästä postauksesta; nyt vähän eri asenteella eteenpäin. 😀
saarah
Joo, kummasti sitä on oppinut ton myöhäisen illallistamisen rytminkin 😀 Vieläkään en tosin pysty juomaan kahvia kymmenen-yhdentoista aikaan niinkuin normi-ihmiset täällä… tai siis pystyn, mut sit se kukkuminen menee ihan överiksi 😀
jennajohannasi
Oi kyllä! Pienestä asti aamurytminen maailman on aiheuttanut tuskaa. Paitsi, jos herää muuten vaan aamuyöllä ilman että on mitään menoa – niistä aamuista pidän. Onneksi nykyään (lähihoitajana) voin tehdä yötyötä 🙂
Kerrostalossa asuessa haaveilin aina omakotitalon rauhasta, jotta voisin vaikka soittaa pianoa tai imuroida keskellä yötä, juuri silloin kun siltä tuntuu. Nyt on omakotitalo, mutta perkele kun en asukaan enää yksin, päivätyössä oleva avokki ei ehkä arvostaisi yöllisiä konsertteja 😀
saarah
Eikä, hitto mikä tuuri 😀
Mä huomasin viimeisimmässä asunnossani Suomessa et siellä oli ihan superpaksut seinät, se oli tosi vanha talo. Sen jälkeen ihan surutta vaihdoin esim järjestystä ja imuroin yöllä. Ihan putkeen meni, naapurin rouva nimittäin sanoi joskus vuosia siinä asuttuani ettei se oo koskaan kuullut mun asunnosta mitään 😀