Kuinka pysyä avoimena kaikelle? (Ei sisällä vastausta)
Eräänä perjantaiyönä olen elävien kirjoissa vasta puolenyön aikaan. Ei, en krapulassa, hirvittävän migreenin kourissa vain. Sitten kun kuuma suihku, nukkuminen ja lääke vihdoin alkavat auttaa, voi syödä. Juon vettä, syön kaksi appelsiinia, jugurttia ja salmiakkia. On liian myöhä tehdä enää mitään oikeaa, suljen ikkunaluukut, huomaan samalla vastapäisen baarin edustalla joukon iloisia ihmisiä. Äh. Minä menen nyt vaan nukkumaan. Antaa olla.
Sitten klikkaan jostain syystä itseni vuoteen 2015. Mitä mulle kuuluikaan kaksi vuotta sitten?
Teen sitä aina joskus. Omat vanhat tekstit kun herättävät muistoja ja erinäisiä tunnetiloja niin vahvasti. Ai niin tuosta kirjoitin, tuollaista oli, tuota OIKEASTI ajattelin ja niin edelleen.
Tämän tekstin kohdalla pysähdyn.
Luen sen ja tajuan: en ole enää samalla tapaa avoin kaikelle uudelle. En ajattele enää olevani uusi ja väliaikainen tässä kaupungissa ja kulttuurissa ja ole ihanasti aistit avoinna valmiina kohtaamaan kaikkea uutta ja jännää. Yhä useammin olen kiukustunut vähän kaikesta: huonosta palvelusta, turisteista, sateesta, lämmittämättömistä taloista, siitä että mikään ei toimi… ihan mistä vain nyt voi kiukustua.
Kovin monikaan asia ei tunnu enää eksoottiselta ja jännältä. Lähinnä vaan ärsyttävältä.
Ja huomaan valittavani kaikesta paljon enemmän, oikeastaan lähes koko ajan.
Samalla viikolla istun ystäväni luona kauniin keltaisessa nojatuolissa ja levitän maapähkinävoita paahtoleivän päälle. Joo, mä kirjoitin mun tavoitelistaan että haluan tavata uusia ihmisiä tänä vuonna. Mutta tiiätkö, mua on alkanut ärsyttää kaikki expatit viime aikoina. Ja sit portugalilaiset, niihin tutustuminen on niin mysteerisen vaikeaa. Että keneen mä sitten tutustuisinkaan?
Aaaah, muakin niin ärsyttää expatit, ystävä sanoo ja kaataa lisää kahvia. Tietysti tiedostamme olevamme itsekin expatteja. Niin, itseasiassa mä ärsytän itseäni just nyt eniten, ystävä sanoo. NIIN TOTTA, huudahdan. Mua ärsyttää ja kyllästyttää MINÄ just eniten! Musta on tullut ihan tylsä ja laimea taas.
Kirjaan tavoitelistaani siis toisen asian: yritä olla enemmän avoinna kaikelle uudelle. Tai vanhalle.
Seuraavana päivänä joku random portugalilaismies pyytää kaveriksi facebookissa. Yleensä klikkaan samantien ignorea, mutta tällä kertaa kysäisen ensin tunnetaanko me jostain. Ei vielä, mies vastaa. Ensimmäinen ajatukseni on vastata, etten haluakaan tuntea creepyjä tuntemattomia, jotka pokailevat naisia facebook-kuvien perusteella.
En sano sitä. Päädymmekin juttelemaan tuntikausiksi.
Aina joskus: vähemmän ennakkoluuloja ja kiukkua toimii.
Ei aina, aina joskus vaan.
—-
8 Comments
Mirva Kaarina
Moi Saara! En ole aikasemmin kommentoinut vaikka blogia on tullut luettua jo pidemmän aikaa, mutta nyt kyllä kolahti tää teksti ihan täysin. Itse yli 3,5 vuotta Barcelonassa asuneena olen kamppaillut tän tunteen kanssa viime aikoina hyvin paljon.. Aluksi kaikki oli niin uutta ja jännittävää, jokainen ulkona juotu kahvikin tuntui kuin eläisi jossain elokuvassa ja mielenkiintoisia ihmisiä tapasi lakkaamatta. Viime aikoina on tullut hengailtua enemmän kotona kuin ulkona kaduilla, julkisessa yliopistossa opiskelevana tutustunut pikkukylistä kotoisin oleviin katalaaneihin, jotka tuntee Barcelonaa vähemmän kuin minä ja tuntuu, että edes niitä vanhoja ystäviä ei ehdi nähdä puhumattakaan jostain spontaaneista uusista tuttavuuksista. Toisaalta onhan siinä oma viehätyksensä huomata että vitsit, mä oon asunu yhdessä Euroopan kivoimmista kaupungeista jo niin kauan, että tää ei enää tunnu mitenkään spesiaalilta vaan “normielämältä”. Ja kyllä niitä hetkiä silti vielä tulee, kun kävelee kadulla ja tajuaa, miten onnekas on että saa asua tällaisessa paikassa.
Haluan tässä samalla muuten kiittää ihan mahtavasta blogista! Blogin löytämiseen liittyy myös hauska tarina, luulen että oisko se ollut juuri keväällä 2015 kun yksi mun portugalilainen miespuolinen kaveri meni käymään muutamaksi päiväksi kotiin Lissaboniin ja tullessaan takaisin Barcelonaan selitti että “olipa hauska, tapasin kaksi tosi mukavaa suomalaista tyttöä”. Muutamaa viikkoa myöhemmin tämä blogi sattui jossain silmään ja tämän mun kaverin kertomuksen muistettuani mietin, että olisipa hauska alkaa lukemaan jonkun suomalaisen expatin blogia ja sitten kävikin ilmi että olit juuri toinen näistä tytöistä, jotka mun kaveri oli tavannut. En tiedä onko kyseinen tyyppi jäänyt sulle mieleen, mutta häntä on tosiaan kiittäminen että olen saanut viettää monia mukavia hetkiä sun blogia lukien. Terkkuja Barcelonasta! <3
saarah
Just tää: Aluksi kaikki oli niin uutta ja jännittävää, jokainen ulkona juotu kahvikin tuntui kuin eläisi jossain elokuvassa ja mielenkiintoisia ihmisiä tapasi lakkaamatta. Oon puhunut tästä niin paljon viimeaikoina! Noin se JUST MENEE. Ja se että aluksi tapasi koko ajan uusia mielenkiintoisia tyyppejä ja nyt tuntuu et on ihan jumiutunut samoihin kuvioihin eikä todellakaan kulje tuolla mieli avoimena tapaamaan uusia ihmisiä 😀
Ja hitto miten hauska yhteensattuma-tarina 😀 Mä mietin koko aamun et mitä hittoa, kuka tää mies on kunnes vihdoin tajusin 😀 Muistan todellakin ton illan ja viime kesänä otettiin reunion lähes samalla porukalla 😀
Emsku
Harmi, ettei omaa elämää voi aika ajoin vaihtaa päikseen jonkun kanssa, edes tilapäisesti. Olis kiva saada välillä kunnolla lomaa omasta arjesta, niin kauan että siihen olis taas jo kiva palata. Mä voisin mielelläni tulla sinne Lissaboniin ärtymään vähäksi aikaa. Itse asiassa elän nykyäänkin lähinnä sen voimin, että ajattelen tulevani sinne munkin lempikaupunkiin kesällä vähän pidemmäksi aikaa. Mutta nykyään siitäkin on vähän huono omatunto, koska olisin taas yksi turisti lisää ja pilaisin koko kaupungin ihan jo airbnb:ssä lojuessani…
saarah
Mutta nykyään siitäkin on vähän huono omatunto, koska olisin taas yksi turisti lisää ja pilaisin koko kaupungin ihan jo airbnb:ssä lojuessani…
En ole ihan varma oliko tää heitto tarkoitettu ilkeilyksi mulle, kun olen kirjoittanut siitä miten Air bnb on nostanut Lissabonin (ja toki monen muukin kaupungin) vuokratasoa paikallisille sietämättömäksi monilla alueilla. Olen vahvasti sitä mieltä että Air bnb:tä pitäisi rajoittaa ja sen olisi oltava alkuperäisen tarkoituksen mukainen, eli saisi vuokrata omaa asuntoaan satunnaisesti, ei hankkia pelkästään turisteille vuokrattavaksi tarkoitettua asuntoa, joka on myös naapureille ihan suoraa tuskaa ja vittuilua. En silti sano että Airbnb-kämpän vuokraaminen tarkottaisi mielestäni samaa kuin “kaupungin pilaaminen” 🙂
Emsku
Jaiks, ei todellakaan ollut tarkoitettu sulle ilkeilyksi. Tuosta aiheesta on ollut eri lehdissä lukemattomia juttuja ja tunnen piston aina sydämessäni koska airbnb on ollut mulle just ainoa mahdollisuus olla Lissabonissa pidempään lomalla. Ongelmahan on sama muuallakin mutta Lissabon on varmaan nyt mainittu niin usein kun se on tällainen nouseva turistikohde. Ja sitten on kamalaa kun haluaa itsekin olla ja tulla, ja samaan aikaan ei tietenkään haluaisi olla osa ongelmaa. Haudon tätä asiaa jotenkin yllättävänkin paljon…
Mutta pahoittelut huonosti muotoilusta kommentista. Tää sun blogi on ihan mun lemppari ollut jo kauan. 🙂
saarah
Ei mitään, ehkä mä luin sen näköjään jotkut loukkaantumislasit päässä 😀 😀 😀
Tää on kyllä hankala ongelma, täällä ja monessa muussakin kaupungissa. Mä kans mietin tätä samaa joka kerta kun tuttuja tulee kylään…
Hihihh
Mulla on nyt käynyt toi sama asia sinkkuuden kanssa. Aluksi kaikki oli niin uutta ja jännittävää, kaikki avoinna, kaikki mahdollisuudet, kaikki asiat kiinnosti. Jotakin mitä ei koskaan ennen aikuisiällä kokenut, toisin kuin vaikka monet ystävät.
Nyt 3 vuotta sinkkuna. Olen todella kyllästynyt. Mikään ei kiinnosta enkä jaksa tehdä mitään. En jaksa tutustua kehenkään uuteen tai ruveta tekemään mitään uutta. Elämä on töihin – kotiin – nukkumaan -töihin.
Ja en mä ole edes ettinyt suhdetta, että ei oo siitä kiinni että oisin jotenkin katkeroitunut kun en löydä suhdetta. Mä olin vaan ekat vuodet niin innoissani sinkkuelämästä et en halunnu mitään muuta. Nyt koko homma on lätsähtänyt kuin pannukakku.
saarah
NIIN tiedän ton tunteen!
En jaksa tutustua kehenkään uuteen tai ruveta tekemään mitään uutta.
Ehkä kevät auttaa tähän tunteeseen edes vähän. Keväällä ja kesällä kun tulee vahingossakin oltua enemmän ulkona ja menossa 🙂