Kaikki (ihan tarpeeksi) hyvin

Oli sellainen päivä,

jolloin tunsin itseni erityisen yksinäiseksi ja surkeaksi.

Peilistä katsoivat väsyneet silmät ja näin ryppyjä, joita en ollut koskaan ennen edes huomannut.

Vihasin kylmää sisäilmaa joka kuivattaa ihoani. Vihasin sitä, että sisällä on oltava kahdet sukat ja villapaita ja silti on jäässä. 

Aamupuurosta tuli pahaa ja kaadoin teetä lattialle. 

Yritin saada selkoa ryhmätyöpresentaatioon, jota piti valmistella, mutta muita se ei tuntunut kiinnostavan. Lähettelin ihan turhia viestejä.

Puoli päivää yritin tehdä kaikenlaista tärkeää, mutta mikään ei sujunut. Laitoin aurinkolasit päähän vaikkei aurinko juuri paistanutkaan ja kävelin tuntikausia pitkin katuja.

Mietin paljon ihmistä, johon ehdin ihastua vaikka ei olisi missään nimessä pitänyt. Mietin kaikkia epäonnistumisia elämässäni

ja sitä, miksi ne pitääkin muistaa ikuisesti.

Kävelin surullisena pitkin kaunista kaupunkia, joka ei juuri sinä hetkenä tuntunut pastellitaivaalta. Oli liikaa kaikkea: turisteja, meteliä, jouluvaloja ja selfietikkuja.

Tulin kotiin, join teetä ja söin keksejä, vaikka juuri päätin yrittää syödä iltaisin jotain järkevämpää.

Kuuntelin surkeudenmaksimoimislevyjä koneeltani, kunnes se yhtäkkiä pimeni eikä enää käynnistynyt.

Siinä vaiheessa itku oli lähellä. Annoin koneen olla tunnin

ja viestittelin äidin kanssa joululeivonnaisista sen aikaa.

Mietin keittiössä olevaa punaviinipulloa,

ja kokeilin avata koneen vielä kerran. Se aukesi ja varmuuskopioin samalla minuutilla kaiken.

Sitten sattumalta, siltä samalta näytöltä, luin tämän jutun.

Seuraavaksi pyyhin kyyneleitä näppikseltä. Viis tietokoneesta, poikaystäväehdokkaista, iho-ongelmista, kouluprojekteista, ja ihan kaikesta,

minulla on kaikki hyvin.

Tai ei todellakaan kaikki, mutta tarpeeksi monta asiaa ihan tarpeeksi hyvin. 

—-

Good old reality check is sometimes the best thing you can get.