Juuri täällä, juuri näin

Seison aina toisinaan yöllä jossain kadunkulmassa ja kirjoitan puhelimen muistiin pitkiä pätkiä
miltä juuri nyt tuntuu -tekstejä. Usein ne ovat vain pieniä, yksittäisiä lauseita tai tapahtumia, joista haluan muistaa tietyn yksityiskohdan, koska aion kirjoittaa niistä joskus myöhemmin.

Sitten joskus taas siihen pieneen näpyttelyyn kiteytyy enemmän kuin pitkään blogitekstiin.

3. toukokuuta 2017.

On päiviä, jolloin vihaan Lissabonia. Niitä turistimassoja jotka tukkivat tiet ja joiden takia suosikkikirpparistani tulikin hostelli ja suosikkigalleriani lopetetaan. Ja sitä että jätehuollossa ei ole logiikkaa ja vähän sitä että elelen kädestä suuhun enkä voi ostaa uusia kesämekkoja silloin kun vanhoissa olo on nuhjuinen. Mutta sitten on niitä iltoja kun päätyy kauppareissulla italialaisen pizzabaarin avajaisiin, kävelemään auringonlaskun aikaan kapeita pikkukujia, olo ja valo on kuin elokuvalavasteissa ja vahingossa löytää vielä uuden suosikkiravintolan, jossa tietenkään ei voi maksaa kortilla, mutta kolikot riittävät juuri ja juuri kustantamaan viinit ja oliivit ja yrttivoin ja portviinissä haudutetut uunimunakoisot.

Silloin tulee sellainen olo että haluankin olla juuri täällä, juuri näin.

—-

Lisbon light. My favorite thing in the whole world.