Oma elämä,  Rakkaus & suhteet

Ärsyttävä ihana typerä kahvimies

 

IMG_5394.JPG

 

Olen ollut ihastunut erääseen kahvikioskin mieheen nyt kuukausikaupalla. Voi jeesus. 
Olen siis juonut ihan liikaa kahvia. Onni onnettomuudessa: mies tekee kahvikioskivuoroja vain viikonloppuisin. 

Ensin se oli ihan kivaa. Olihan nyt kiva nähdä miehen komea naama ennen aamukahvia. Ja koska lauantaisin muutenkin hengailin yleensä sillä suunnalla missä mies oli töissä, en siis mennyt paikalle vaan stalkkausmielessä. Ehen. Kerran se kysyi minulta, ihan selkeällä englannin kielellä, haluanko kahviini kannen ja hymyili kauniisti. 
Ei, emmää tartte. (Tarttisin jotain ihan muuta nyt). 

SE MIES, sanoin kämppikselleni keittiössä samana päivänä. Se niin-pitkä-etten-näe-kun-sen-keskivartalon sieltä kioskista. Ymmärrän, kämppis huokaa. Musta tuntuu et aina kun mä näen täällä jonkun pitkän miehen, oon valmis muuttaan sen kanssa yhteen samantien. Korkokenkiä meistä kumpikaan (satakuusikymmentäviisisenttinen) ei ole käyttänyt nyt pariin vuoteen täällä. 
Sitten mies siirsi viikonloppuiset työvuoronsa kotini lähellä sijaitsevaan kioskiin. DESTINY, huokasin kämppikselleni eräänä lauantai-iltapäivänä. MÄ NÄÄN SEN NYT OLKKARIN IKKUNASTA. SELKEE DESTINY!
Voi jeesus, tuleeko tästä nyt samanlainen juttu kun siitä baarimikosta. Paljastus: en ikinä kertonut eräälle baarimikolle tunteistani. Kämppikseni kertoi, koska ei jaksanut enää kuunnella horinoitani. Yritimme baarimikon kanssa hetken ajan säätää jotain, mutta nykyisin olemme tasolla kas-vain-puhelimeni-soikin-juuri-kun-näen-sinut-kadulla. Ikävöin erään baarin itsetehtyä kirpeää sangriaa siis kovin. 

Kahvimiehelle yritin keksiä jotain kivaa sanottavaa vaikka kuinka kauan. Eräänä lauantaina huomasin, että hän oli ajanut muhkean partansa pois. Nyt sanon: oho, mihin sun parta hävis. Niin hyvä laini. Sitten menin Suomeen kahdeksi viikoksi ja palatessani takaisin, olin tukehtua ihmetykseen ja kahviin kun tyyppi oli täysin samannäköinen kun ennen parran ajelua.
(Kuinka hemmetin nopeasti voi kasvattaa muhkean kokoparran??!!)

 

IMG_5478.JPG

 

En siis sanonut mitään. Helvetti soikoon.
Mutta ei se ollut pahinta. Pahinta on se, että kahvimies on alkanut puhua minulle portugalia. PELKKÄÄ PORTUGALIA. 
Osaan tietysti tilata kahvia portugaliksi, en vaan laiskuuttani tee sitä aina. Ilmeisesti hän on huomannut, että hengaan täällä ihan lokaalina ja päättänyt vaihtaa kielen. Sehän on hyvä ja mulle just oikein. 
Ja tän tarinan loppu. 

Minä kun smalltalkkaan juuri ja juuri englannilla, en edes suomella. 
Saati sitten portugalilla. 

Lopetan kahvin juonnin. Ja ihastumisen. 

 

—-

 

 

 

 

 

 

 

One Comment

  • Naumau

    Voi luoja, tiiän tän tunteen niin hyvin. 😀 Mun lähikaupassa täällä on sellanen pitkä parrakas “luojamitenkomeajapitkä”-mies töissä ja en sitten osaa käyttäytyä lähellekään hienostuneesti. Ihanaa, etten ole yksin tämän hösäämisen kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *