Vuosi uutta elämää
Viime keväänä kuuntelin kaksi kuukautta joka aamu työmatkalla erästä biisiä.
Pian täällä ei ole ketään, paetaan ennen kesää. Samat naamat, vähän aikaa, liian pieni tupa. Mullon kaikkea liikaa ja tv-lupa.
Muistan osuvista sanoista ikuisesti kevään, jolloin olin samaan aikaan ihan hullun peloissani ja sitten niin innoissani, että harvemmin olen ollut. Minulla oli tarkkoja kuvitelmia siitä, millaista elämäni Lissabonissa tulisi olemaan.
Jos olen nyt ihan rehellinen, niistä ei ole toteutunut yksikään.
Minulla ei ole edelleenkään portugalilaista poikaystävää. Ei sellaista, jolla olisi parta, surffilauta ja auto roadtrippejä varten. Tai sellaista poikaystävää, jolla ei olisi näistä mitään. Sanoisin että deittailun ja suhteiden ongelmat ovat täällä ihan samanlaisia kun missä tahansa muuallakin.
Minulla ei ole ystäväpiiriä. Minulla on muutama ystävä, mutta ensimmäiseen puoleen vuoteen en tutustunut yhteenkään ihmiseen, jota olisin voinut nimittää ystäväkseni. Olen ollut helvetin yksinäinen viimeisen vuoden aikana. Nyt olen onnellinen niistä kolmesta ihmisestä tässä kaupungissa, joiden kanssa voin tehdä asioita. Ihan hurjan onnellinen.
Minulla ei ole unelmakotia. En asu kaakelein koristetussa asunnossa, jonka parvekkeella joisin aamukahvia. En omista edelleenkään espressopannua ja kotini julkisivu näyttää siltä, että Suomessa tällainen tönö olisi purettu jo aikapäiviä sitten.
Minulla on maisteriopinnot puolessa välissä, mutta… En ole löytänyt opiskellessa itsestäni intohimoista tutkijaluonnetta. Olen edelleen opiskelija, joka tekee kyllä kaiken hyvin ja suht aikataulussa, mutta olen myös laiska ja kunnianhimoton sellaisilla kursseilla, joista ymmärrän heti ettei tästä ole minulle mitään hyötyä.
En ole timmissä kunnossa, vaikka minulla olisi aikaa käydä aamulenkillä joka ikinen aamu. Olisi mahdollisuudet surffaamisen opetteluun, joogaamiseen ja mihin tahansa. En vain tee niitä.
En ole oppinut portugalia. Ymmärrän sitä jotenkuten, jos minulle puhutaan hitaasti, mutta jos minun täytyy puhua sitä itse, menen aivan lukkoon. Jos olisin tilanteessa kuole tai puhu, ehkä pystyisin.
Näytän ihan samalta. Vuoden ympäri taivaalla killottava aurinko ei ratkaissut ulkonäkökriisejäni. Kalkkipitoinen vesi tekee tukastani ällöttävän tuntoisen, aurinko on tuonut minulle lisää ryppyjä enkä ole edelleenkään opetellut meikkaamaan uusin tavoin. Säilytän vaatteitani nykyisin matkalaukussa, koska asuntoni kaapit haisevat epäilyttävältä. Siksi pukeudunkin suunnilleen joka päivä samoihin vaatteisiin, koska en jaksa kaivaa sieltä matkalaukusta uusia.
En ole nähnyt ja kokenut kaikkea. En ole vieläkään mennyt yöjunalla Madridiin ja eksyn edelleen aina Alfaman pikkukujilla. Olen sentään käynyt pohjoisessa ja etelässä näkemässä muutakin kuin Lissabonia.
Onko uusi elämä ollut siis pettymys? Ei, mutta hyvin erilaista kuin kuvitelmissa.
Se, että muuttaa uuteen maahan ja elämään ei automaattisesti tee sinusta uutta ja erilaista ihmistä. Tai ei tehnyt ainakaan minusta. Se ei myöskään tehnyt elämästäni aivan mieletöntä ja käsittämättömän ihanaa.
Ensimmäisten kuukausien aikana kaikki energia menee siihen, että kaikki on uutta. Se, että löytää hyvän teekaupan, kotoisan kahvilan ja oikeat reitit. Rankinta ei ole se uusien asioiden löytäminen, vaan se että kaikki entinen, tuttu ja turvallinen on poissa. Se syö energiaa ihan hulluna.
Täytyy myös löytää uusi tapa elää arkea, koska ihan sama minne elämänsä siirtää, arki tulee vastaan. Se on ihan samanlaista suorittamista, vaikka istuskelenkin entistä elämää enemmän puistokahviloissa kahvilla.
Kulunut vuosi on ollut sellainen tunteiden vuoristorata, etten ollut ollenkaan valmistautunut siihen. Olen särkenyt sydämeni kolmesti ja näistä toipuminen on ollut sata kertaa rankempaa täällä muilla mailla kun se olisi ollut kotona.
Viime kesänä yritin kovasti rakentaa suhdetta, jonka tajusin analysoida vasta jälkeenpäin: olin lähinnä ihastunut ajatukseen siitä miten helpolla olisin päässyt jos viidennellä Lissabon -viikolla tapaamastani miehestä olisi tullut poikaystäväni. Olisin säästynyt paljolta. Mutta sitten toisaalta: Ehkä en ole halunnut säästyä.
Olen myös kamppaillut vuoden aikana kaikennäköisten pinnallisten ulkonäkökriisien kanssa, jotka ehkä tuntuvat vähäpätöisiltä, mutta eivät auta jo ennestään huonoon oloon ollenkaan.
Olen yrittänyt olla tosi urhea ja rohkea, enkä ole kertonut paskoista fiiliksistä koko ajan kaikille. En ole halunnut että muut murehtivat minusta.
Helvetti, älä vatvo asioita. Yritä nyt pärjätä ja nauttia, olen hokenut itselleni.
Olen ollut tosi onnellinen ja sitten ihan helvetin onneton. Välillä syystä ja välillä ihan ilman syytä.
Olo on ollut välillä epäkotoisa, inhottava, ahdistunut ja surkea. Olen itkenyt, mutta olen myös alkanut hymyillä tosi paljon enemmän, sen olen kuullut moneen otteeseen. Olen kokenut outoja onnellisuuspuuskia, jotka ovat toisinaan kestäneet tunnin, toisinaan kaksi viikkoa. Sitten taas on ollut niitä hetkiä, jolloin olen ollut onnellinen siitä, että aurinkolasien takaa ei näy valuneet ripsivärit.
Olen viettänyt ihania iltoja, öitä ja päiviä. Pussaillut riippukeinussa keskellä ei mitään, uinut aalloissa, humaltunut näköaloista ja seurasta, rakastunut, pettynyt, reissannut yksin ja yhdessä, itkenyt keskellä katua, kokenut elokuvamaisia kohtaamisia, viettänyt hetkiä jotka muistan ikuisesti, salamarakastunut, oppinut niin paljon uutta että välillä pää on ollut ylikuumentunut. Olen kirjoittanut monta sataa sivua siitä, millaista on ollut, koska haluan muistaa kaikki ne hetket, ehkä myös ne kamalimmat. Olen myös puhunut ihmisten kanssa asioista, joista en yleensä ikinä puhu. Olen tavannut ihmisiä, joita en olisi ilman tätä irtiottoa todellakaan tavannut. Olen myös ollut epämukavuusalueella VUODEN ajan. Oppinut käymään yksin kahviloissa, lounaalla ja juomassa viiniä puistokahviloissa. Ja sanomaan hei tarvin apua, en ymmärrä, en osaa hoitaa tätä.
Uskallan nykyisin myös sanoa joo kirjoitustöille ja olen sen lisäksi sanonut kaksi kertaa ääneen sen, että haluaisin ehkä joskus vielä kirjoittaa novellikokoelman.
Vuodessa ehtii rakentaa uuden elämän uuteen kaupunkiin. Täydellinen se elämä ei todellakaan ole. Toisinaan se on ihana, toisinaan ihan puuduttava ja tylsä.< /strong>
Ihan niin kuin entinenkin elämäni oli.
—-
I´ve lived in Lisbon for a year now. It has been the best of times, and the worst of times.
58 Comments
Pax
Erilaiset irtiotot, pidemmät ja lyhyemmät, ovat aina houkutelleet minua. Meni vuosia oppia ymmärtämään, että elämä pysyy aika samanlaisena sitten kuitenkin, ettei uusi kaupunki tekisi minusta yhtäkkiä hillittömän ekstroverttiä, ja että todennäköisesti ahdistuisin aika lailla, mikäli sellaista roolia joutuisin esittämään.
(Rupesin seuraamaan blogiasi muuton aikoihin, apua, onko siitä jo vuosi?)
Yritän siis sanoa kiitos, että kirjoitat myös epävarmuudesta, jota uuteen elämään liittyy. Koska elämä voi olla hyvää monessakin eri paikassa. Ja sitten se tosiaan on välillä puuduttavaa ja tylsää. Missä tahansa.
saarah
Niinpä. Miten vuosi voikin mennä näin nopeasti! Kiva kun oot messissä 🙂
Musta on oikeesti tärkeä kirjoittaa epävarmuudesta. Oon niin lopen kyllästynyt blogeihin, joissa ei oikein kerrota mistään oikeasta. En jaksa sellaista muiden blogeissa enkä omassakaan. Siksi kai kirjoitan, vähän liiankin rehellisesti toisinaan.
Helmi K
Vitsi kun olet ihana! Ja tarkkakatseinen ja oman, kauniin kielentajun omaava.
Kiitos kun kirjoitat. Ja totta helvetissä kirjoitat myös sen novellikokoelman. Mikään muu ei ole vaihtoehto.
saarah
Kiitos kun luet ja kiitos kun sanot
TOTTA HELVETISSÄ TEET SEN 🙂
<3
Marjorie of LOVE
Hurraa sä, Lissabon & elämä!
saarah
Ja hurraa eka vuosipäivä Lissabonin kanssa 🙂
Anjuska
Todella hieno ja suora kirjoitus siitä kuinka asiat ja elämä ei välttämättä muutu mihinkään vaikka maata muuttaisi. Saattaa vaikka olla yksinäisempi kuin täällä yms. Kiitos kun kirjoitat, kirjoitat kyllä taitavasti! 🙂
saarah
Kiitos kun luet ja kommentoit!
Tiiaanna
Tässä kiteytyy hyvin kaikki ajatukset ja kokemukset elämästä ulkomailla. Mullakin oli kovat odotukset muuttaessani Köpikseen, mutta mikään niistä ei ole oikeastaan toteutunut. Toisaalta täällä on myös tapahtunut asioita, joita en olisi ikinä edes osannut kuvitella.
Ehkä se on se ongelma, ei pitäisi maalailla valmiita tulevaisuudenkuvia, vaan mennä yksi pensselinveto kerrallaan. Varsinkin ihmissuhteiden kohdalla. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin kun vatvoo, miettii ja ajattelee asioita ja ihmisiä koko ajan.
Mutta kuten kirjoitit, ulkomailla asuminen on mielettömän ihanaa ja samalla helvetin rankkaa. Se myös kasvattaa paljon ihmisenä, myös silloin kun elämä tuntuu nyrkiniskulta vasten kasvoja.
Ps. Pahoittelut todella sekavasta kommentista, laitetaan eilisillan viinilasillisten piikkiin.
saarah
Tajusin kyllä hyvin sun pointit tästä 🙂 Samoilla linjoilla ollaan: Mielettömän ihanaa ja helvetin rankkaa, JUURI näin!
pikkukyläntyttö
Hei Saara,
Kiitos tästä kirjoituksesta. Asun itsekin ulkomailla ja tässä kirjoituksessa oli todella monta samaistuttavaa kohtaa. Tärkeimpänä ehkä, että arki on arkea kaikkialla ja alkuinnostuksen tai alkujärkytyksen jälkeen, se saapuu vääjäämättä. Arki on välillä puuduttavan tylsää ja välillä taas ihanan turvallista, etenkin kun huomaa muutaman vuoden aikana on löytäneensä ne itselle sopivat rutiinit kaiken sen aluksi niin vieraan keskellä.
En vieläkään hallitse tämän maan kieltä täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin, että toisinaan unohdan olevani ulkomailla. Silloin tällöin arkifiltteri rävähtää pois silmiltä ja kaiken näkee hetken aikaa niin kovin selvästi. Viimeksi noin kuukausi sitten, kun täällä oli ensimmäiset helteet ja olin menossa töistä kotiin. Aurinko lämmitti ja iloitsin, että tänne kesä saapuu aina hiukan Suomea aikaisemmin.
saarah
Kiva kun luet ja kerrot omista kokemuksista. On aina kiva lukea muiden vastaavista tilanteista.
On muuten jännä miten vaihtelevasti on arkifiltteri päällä ja sitten toisinaan näkee taas kaiken kun turistina täällä ekan kerran. Välillä vituttaa kaikki: helle, ylämäet, ratikat ja rähjäisyys, vaikka kuitenkin ne just luo tän kaupungin fiiliksen 😀
CougarWoman
Mulla oli kanssa semmoiset harhakuvitelmat, että ulkomailla voisi jotenkin aloittaa alusta ja arki olisi yhtä yksisarvista, sateenkaarta ja hattaraa. Haaveilin yhteen aikaan kovasti siitä, että voisimme muuttaa Englantiin; olinhan siellä vaihtarivuoden viettänyt aikoinani ja hitsinvitsi kun oli mageeta!
Mun mies on kanssa oleskellut työnsä puolesta Englannissa aika paljonkin yhdessä vaiheessa, joten tuumin että ei kun sinne vaan, pakoon arjesta!
Kun esitin innokkaana tämän suunnitelman miehelleni, mies katsoi minua pitkään ja totesi:
“Luuletko sä oikeesti, että Englantiin muutto ja siellä töissä käyminen – aikuisena – sen sijaan, että bilettäisi opiskelijana, jotenkin rakentavasti eroaisi siitä, mitä meidän arki on nyt?”
Juuei muutettu. Arki on alkuhuuman jälkeen arkea joka paikassa, eikä tämä meidän arki ole oikeastaan yhtään hullumpaa, vaikka ei Englannissa edelleenkään asutakaan. 🙂
Mulla tuo alkuaikojen ystävien puute vaivasi sitäpaitsi jo muuttaessani mieheni paikkakunnalle…
saarah
Aivan, just näin!
Jotenkin sitä kuvittelee että KAIKKI muuttuu, kun lennättää itsensä asumaan jonnekkin muualle, mutta ei se niin vaan mee 😀
Vierailija
Poikaystävä: ei niitä hyviä tyyppejä taivaasta noin vaan putkahtele, mutta oletpa saanut treenata kolmen tyypin kanssa – ei todellakaan huono saldo vuodelle!
Ystäväpiiri: ottaisin koska tahansa 3 hyvää tyyppiä ennemmin kuin yhden ison ystäväpiirin jossa on semikivaa.
Unelmakoti: kuviesi perusteella siellä Lissabonissa on niin kaunista (ja vietät paljon aikaa mualla kuin kotona) että ei väliä jos oma koti ei ole kaunein. Sitä paitsi, voithan muuttaa unelmakotiin kun sen löydät!
Maisteriopinnot: näin se menee, kaikesta ei voi kiinnostua sata lasissa. Mutta oot silti tehnyt makeita juttuja – ei ole väärin innostua joistain asioista enemmän kuin toisista!!! Laiskottelu on jees!!!
Timmi kunto: häiritseekö sinua että et lenkkeile / joogaa / surffaa? Tulisiko siitä parempi olo? On turha ajatella että susta tulee urheilun supersuorittaja yhdessä yössä – jos tuntuu siltä että esim. jooga voisi olla kivaa, niin ala joogaamaan vähän ja katso innostutko?
Portugalin kieli: jos pääsisit johonkin toiseen ympäristöön vähäksi aikaa, hoksaisit miten etevä olet portugalissa. Huomasin itse saman kun muutin 9 kuukauden jälkeen ulkomailta kotiin – uudessa maassa asuessani en mielestäni osannut mitään… Pitäisi vaan uskaltaa puhua, jos haaveilee kehittyvänsä kielessä. Onko siellä jotain Arbis-tyyppistä juttua mistä saisi harjoittelukaverin? Tai yliopistolla on jotain ryhmiä varmasti!
Samalta näyttäminen: who the fuck cares. Jos se ärsyttäisi tarpeeksi, tekisit asialle jotain. Ja jos samat vaatteet ärsyttää päivästä toiseen, ripusta mekkoja seinille ja vedä sieltä päälle, jos et halua säilyttää niitä hajukaapissa 🙂
Näkeminen ja kokeminen: olet tehnyt vaikka mitä ja ajattele miten onnekas olet kun on kaikkea huippua vielä tekemättä, kuten se Madrid <3
Se sun kirja voisi kyllä kertoa nämä kaikki sun vuoden aikana keräämän tarinat omasta elämästäsi! Tykkään tästä blogista niiiiiiin paljon enkä malta odottaa että kirjoitat lisää.
PUSUJA!
saarah
Hah, tää oli mahtava kommentti. Tuntui siltä kun olisi hyvän ja SUORAPUHEISEN ystävän kanssa viinillä 😀
Kiitos, pusuja takas!
Freudkin sen myönsi...
Miksi naisilla täytyy olla aina niin isot ennakko-odotukset ja paikoilleen juntatut fantasiat joka asiasta?
Olen huomannut tämän olevan ainakin omalla kohdallani suurin este nettideittailulle. Mitä ikinä kirjoitankin ennen tapaamista, niin nainen aina luo jotain omia ajatuksiaan ja sitten pettyy. En ymmärrä mitä järkeä siinä on, että jos kirjoittelen jonkun Tavallisen Tiinan kanssa ja kerron olevani itsekin varsin glamouriton,miljoonaton ja sixpackitön, niin aina, joka kerta nainen onnistuu ilmeisesti silti kuvittelemaan minulle jotain ominaisuuksia ja omaisuuksia, joita minulla ei ole.
Tästä syystä en ole nettideittaillut enää moneen vuoteen. Tinderiä en edes ladannut, siinä on mielestäni muutakin pielessä tuon edelliskappaleen lisäksi. Mutta en vain voi käsittää tätä. Ja blogin omistajalle: tämä ei siis ollut syytös sinua kohtaan, samaahan tekevät käytännössä kaikki naiset. Olisi vain kiva tietää, että miksi.
(Onkohan kukaan mies ikinä ymmärtänyt naisten psykologiaa tällaisissa jutuissa)
Ettei nyt mene ihan negailuksi, niin sanottakoon myös, että blogiasi on kiva lukea, kirjoitat taitavasti ja miellyttävästi. Saattaisin hyvinkin lukea novellikokoelmasi, vaikka en kirjoja nykyään luekaan lähes koskaan.
saarah
Mä en mitenkään jaksa uskoa että ennakko-odotukset olisi vain naisten juttu. Eiköhän kaikilla ihmisillä ole aina jonkinlaisia ennakko-odotuksia sukupuolesta riippumatta, oli sitten kyseessä ulkomaan reissu, muualle muutto, deitit, uusi työpaikka tai joku muu asia? Muutenkin ärsyttää sellainen yleistys että kaikki naiset sitä ja kaikki miehet tätä. Harva asia ihmisen käytöksessä on kiinni siitä mitä jalkojen välissä on.
En myöskään tarkoittanut että olen etsinyt hampaat irvessä miestä jonka olisi PAKKO olla parrakas, surffaava ja autoileva sekä vielä portugalilainen. Mutta jos muutan Portugaliin, on todennäköisintä että tapaan portugalilaisen parrakkaan surffaavan miehen jolla on auto, koska sellaisia täällä on 90% miehistä, sen tiesin jo ennen muuttoa.
Freudkin sen myönsi...
En kyllä tunne yhtäkään miestä, joka asettaisi jatkuvasti isoja odotuksia kaikelle. Esimerkiksi jos treffailusta puhutaan, niin tunnen kyllä Tinderiä käyttäviä miehiä vaikken sitä itse käytäkään, ja ainoat “treffipettymykset” mitä olen heiltä kuullut, ovat liittyneet siihen, että nainen on tahallaan kuvannut itsensä niin ettei läskit näy, tai että nainen on jättänyt kertomatta ennen treffejä, että on yh. Nämähän ovat molemmat käytännössä valehtelua; nainen on niissä itse vääristänyt tahallisesti todellisuutta. Sen sijaan kertaakaan, yhden yhtä kertaa, en ole kuullut kenenkään miehen sanovan, että meni treffeille, ja oli kuvitellut naisen ihan erilaiseksi kuin mitä se oli oikeasti, ja nyt on ihan pettynyt.
Ilana
Tunnistan tästä paljon, vaikka asuinmaamme ja muuttosyymme ja ennakko-odotuksemme ovat hyvin erilaiset.
Musta on hyvä, että tuot näitä asioita julki. Niin moni tuntuu kuvittelevan, että ulkomailla asuminen on vähän kuin olisi koko ajan lomalla, vaikka todellisuudessa se voi välillä olla tosi paljon enemmän perseestä kuin lähtömaassa, jossa on läheiset ihmiset, turvaverkot ja kaikki muu tuttu ja turvallinen. Arki on arkea ihan kaikkialla, mutta se voi olla lisäksi tosi yksinäistä uudessa maassa. Kolme ystävää vuodessa on musta muuten tosi hyvä saldo! Jokainen ystävä on kullanarvoinen <3
Totta kai niitä hienojakin juttuja on. Vaatii kuitenkin suunnitelmallisuutta, että esimerkiksi lähtee kotikaupungin ulkopuolelle katselemaan paikkoja (nimim. 4,5 vuotta Hollannissa enkä käynyt kertaakaan Saksassa). Eniten itselläni tulee kierreltyä erilaisia paikkoja, kun meille tulee vieraita. Toisaalta sitten vieraatkaan eivät ihan aina tunnu tajuavan, ettei me välttämättä olla lomalla, kun he tulevat tänne…
saarah
Juuri näin!
On ollut ihanaa elää erilaista arkea, olla iltapainotteisessa koulussa ja ihan eri rytmissä kun entisessä elämässä ja Lissabon on edelleen vaan maailman kaunein kaupunki, mut musta on kans tarpeellista sanoa rehellisesti että EI, kaikki ei muutu täydelliseksi kunhan Suomi jää taakse. Loma on aina loma ja arki arkea. Näin se menee.
Rosa R
En olis osannut paremmin sanoa! Ihana lukea, että joku kelailee ihan samoja asioita. <3
saarah
Kiitos!
Amandariinini
Hui, miten upea teksti kokonaisuudessaan. Täällä ilmoittautuu yksi tulevan novellikokoelman ennakkovaraaja, ehdottomasti. Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta jotenkin osaat siirtää sen visuaalisen tajun ja esteettisen silmän myös sun kirjoitettuihin teksteihin; ne on selkeästi jäsenneltyjä, sopivan tiiviitä ja erittäin miellyttäviä lukea. Plus vielä a-i-v-a-n ihanan symppis itseironinen lähestymistapa. Mä tykästyisin suhun ihan varmasti persoonana ja ihmisenä noin muutenkin! Jatka samaan malliin.
saarah
mutta jotenkin osaat siirtää sen visuaalisen tajun ja esteettisen silmän myös sun kirjoitettuihin teksteihin; ne on selkeästi jäsenneltyjä, sopivan tiiviitä ja erittäin miellyttäviä lukea.
Ihanaa ja hassua että asia välittyyä näin sinne ruudun toiselle puolelle 🙂
Vierailija
Ja näin se on. Olen huomannut, etta kestää kaksi vuotta, ennen kuin kaikki alkaa tuntua tosi normaalilta: tietää mistä ostaa sitä ja tätä, on löytänyt itselle sopivat kampaajat ja lääkärit ja muut tarvittavat palvelus tyypit, on omia mielipaikkoja ravintoloista kahviloihin ja puistoihin ja on löytänyt “omat” ihmiset. Se on aika pitkä aika eikä niitä oikoteitä juuri ole. Sanoisin, että olet varsin hyvässä alussa, kun noin monet jutut on kuitenkin kohdallaan.
Ja rakkaus asiat….on hankalia aina ja joka paikassa maasta riippumatta. Se vain on.
Sitten jossain vaiheessa tulee aika, jossa voi pysähtyä miettimään, että jäädäkö vai ei….miten plussat ja miinukset laskeutuu paperille ja mikä on tärkeää sillä hetkellä elämässä.
Ja kirjoittaminen….juu jatka….tosi fantastista luettavaa.
halit Nannalta Santa Monicasta
saarah
Kiitti Nanna!
Muistan kans kuulleeni monesti että uuteen maahan/paikkaan sopeutunut vaatii sen kaksi vuotta. Eli vasta puolessa välissä ollaan siis :O Oon aiemmin muuttanut Suomen sisällä ja vaatihan se uuteen kaupunkiinkin sopeutuminen aina yllättävän paljon aikaa. Tai ehkä se meni niin että usein koki jo sopeutuneensa ihan täysin kunnes sit huomasi et no ei ehkä sittenkään. Ihmisten jotka on asunut aina samassa paikassa on ehkä vaikea ymmärtää just sitä, miten paljon enemmän energiaa vie se, et pitää rakentaa ihan kaikki uudestaan uuteen paikkaan.
Kyllä tää vuosi plussan puolella kuitenkin on vahvasti 🙂
Sea
Ihana teksti! Ja blogi. Aloin seurata joskus vuosi sitten, on ollut ajankohtainen tässä oman muuton tohinassa. Kirjoitat niin kivasti (jos näin voi sanoa) kurjistakin jutuista, että oon jopa vähän kade tuosta vuoristoradasta, mutta ehkä ei kannata. (Ja noista maisemista!) Mulla ei ollut ulkomaille muuton suhteen oikein mitään odotuksia ja harmaalta arjeltahan tää tuntui heti alusta, paitsi että kaikki kaupassakäynnistä alkaen vei ja vie vieläkin hirveästi energiaa. Keskeneräisyyteen tottuminen, siihen että kaikki ei oo aina niin justiinsa, sekalaiset rumat astiat ja uusien lakanoiden ostaminen kun ei jaksa raahata edellisiä pesulaan. Ja jatkuva vaate- ja ulkonäkökriisi täällä tyylikkäiden ihmisten (hipsteri)kaupungissa. Sellaista välitilassa elämistä. Oikeasti varmaan kanavoin jotain syvempiä sisäisiä fiiliksiä näihin materia-ahdistuksiin 🙂 Pitää munkin opetella käymään yksin kahvilla! Ja niissä paikallisissa ravintoloissa eikä vain tutuissa ketjupaikoissa. Palkitsevaa on kuitenkin välillä huomata, että suoriutuukin suhteellisen tyynesti sellaisista asioista mitä on ennakkoon panikoinut, tai että vaan on täällä ja kävelee kadulla auringossa ja kaikki on kevyttä.
saarah
Kiitos, kiva kun luet ja kommentoit.
Mun henkilökohtainen mietelause on aina ollut vähän tää: parempi että on draamaa ja vuoristorataa, kun se ettei ole mitään. Ja sitä tänä vuonna on kyllä todella ollut. Tietty myös sitä (harmaata) arkea aika paljon.
Ihan samoja fiiliksiä muutenkin: just toi välitilassa eläminen on tuttua! Väliaikaisia kämppiä, ei oikein tietoa siitä missä asuu parin kuukauden päästä, kaikki on vähän sinnepäin, mikään ei oikein täydellistä ja valmista. Mutta sellaista elämä taitaa ollakin. Ja ehtiihän sitä sit taas Suomessa elää sitä tavallista ja turvallista elämää!
mystery
Kirjotin itsekin ulkomailta tullessani lähes vastaavan tekstin, keskittyen lähinnä siihen miten äärirajoilla ja epämukavuusalueella revittely ei välttämättä opeta mitään eikä muuta ihmistä mitenkään. Mua ei ainakaan muuttanut, aiheutti lähinnä harmaita hiuksia päähän 😀 silti olen kokemuksesta hyvin kiitollinen, koska se opetti loppujen lopuksi niin paljon elämästä ja unelmista. Olisin aina valmis tekemään saman uudelleen, ja luultavasti teenkin.
saarah
Hitto, pitääkin tsekata toi harmaiden hiusten tila, ryppyjä on ainakin tullut stressaamisesta (vaiko auringosta) 😀 😀
Oon samaa mieltä jo nyt: HELVETIN opettavaista on ollut! (Juuri) mitään en kadu.
Vierailija
Tää blogi on jotain niin muuta kun tosi monet muut blogit.
En kaipaa pukeutumisvinkkejä, smoothiebowl-ohjeita enkä tarinoita siitä miten on ihan ok juoda välillä lasi viiniä ja syödä pala suklaata. Haluan lukea tällaisia oikeita elämänkokemuksia.
KIITOS!
saarah
KIITOS!
Hahaaa, luettelemasi tyyliset postaukset on kyllä juuri niitä mitkä itsekin aina skippaan. Olkoon tulevaisuuden blogimaailma vähän enemmän tekstipainotteinen sekä myös tosielämän opit-painotteinen 😀
Pamsu
Epämukavuusalueelle itsensä änkeäminen on aina hyvä asia, vaikka siitä aina seuraakin sekä hyvää että huonoa. Hurraa! Vaikka mystery tuossa sanoi, ettei se välttämättä opeta mitään, niin juu ei ehkä sillä hetkellä, mutta kyllä minä ainakin omien ulkomailta ja kotimaasta kertyneiden (mikä on oikea sana: epämukavien? haastavien? mutta kuitenkin ehdottomasti tarpeellisten ja sellaisten, joiden suhteen voi olla itsestään jälkikäteen ylpeä) kokemusten jälkeen pystyn arvostamaan toisessakin ihmisessä sitä viisautta, joka tarttuu silloin, kun kaikki ei ole ihan supersiistiä tai tasaisen täydellistä aina ja koko ajan.
Ja semmoisen nautittavan melankolian tunteminen eri maisemissa on kuitenkin vähän kivempaa kuin vähemmän eksoottisessa räntäsateessa, muuten.
Ja sitten osaa huomata tässä suomiarjessa niitä ihania pikku pilkahduksia, joita on kokenut jossain muualla. Niinkun vaikka äsken, kun kävin koululaista saattamassa ja kävelin takaisin kotiin töitä tekemään (…), hellelukemia ja aurinkoa ja kukkivia puita ja ihanat hiljaiset pikkukadut: nyt tiedän, ettei paikalla ole niin väliä, vaan sillä, että osaa olla hetkessä.
Anteeksi coelhoisuuteni 😀
saarah
Ja semmoisen nautittavan melankolian tunteminen eri maisemissa on kuitenkin vähän kivempaa kuin vähemmän eksoottisessa räntäsateessa, muuten.
Niin totta! Kuten jo ylempänäkin sanoin, mielummin draamaa ja vähän tragediaakin, kun ei yhtään mitään ja tylsää vaan. Ja uskon ihan samaan, että kaikki nää kokemukset todellakin vahvistaa entisestään ja jatkossa sitä ehkä ei pelkää enää juuri mitään 😀
anonyymiäö
Nuo KAIKKI asiat mistä valitat on ihan itsestäsi kiinni. Jos et ole timmissä kunnossa VAIKKA olisi mahdollisuus vaikka mihin urheiluaktiviteettiin, mutta et vain mene, et voi siitä myöskään valittaa. Kavereita saat varmasti kun vain liikut ulkona ja juttelet ihmisille, vaatii oma-aloitteisuutta. Löytyykö? Nyt vain itseäsi niskasta kiinni ja loppuu se valittaminen.
Pamsu
Miksei joskus saa sanoa, jos ei kaikki olekaan täydellistä? Onko se aina automaattisesti valittamista? (Sulla on pointti kyllä, jokainen on oman onnensa seppä, mutta ei sitä aina vaan jaksa. Eikä tarvi.)
Vierailija
Kaikki nuo asiat voivat oikeasti olla todella hankalia ja monimutkaisia. Kun muuttaa uuteen maahan, pääsevät ihan pikkujututkin yllättämään. Todella paljon energiaa menee siihen, että saa sen perusarjen pyörimään. Ja pitkänkin ajan jälkeen voi olla sormi suussa, kun ei tiedä mistä tai miten jotain tarvitsemaansa tuotetta/palvelua saa. Suomessa kun astuu ruokakauppaan niin tietää etukäteen suunnilleen mitä sieltä voi olettaa saavansa. Ulkomailla joutuu aloittamaan alusta, ravaamaan useammassa kaupassa ja ihmettelemään omituisia pakkauksia, eikä silti löydä toivomaansa.
Siinä vaiheessa, kun arki on auttavasti paketissa, on enemmän aikaa ja energiaa etsiä ystäviä. Se vasta onkin vaikeaa. Hyvänpäiväntuttuja kyllä löytyy, mutta oikeat ihmissuhteet ovat kiven alla. Kaikilla muilla on jo joku ystävä. Paikallisilla on lapsuuden kaverit, opiskelukavereita, entisen ja nykyisen työpaikan kaverit, eikä varsinaista tarvetta löytää uusia ihmisiä elämänsä. Muihin ulkosuomalaisiin saattaa saada suht helposti kontaktia, mutta hekin ovat jo ehtineet ryhmäytymään ennen saapumistasi. Joudut jatkuvasti “myymään” itseäsi ja seuraasi ihmisille, jotka eivät tarvitse sinua. Jos tuuri käy, pääset lopulta solahtamaan johonkin porukkaan.
Itselleni sosiaalisen elämän virkistyminen kävi lapsen saannin kautta. Oli paikallinen vauvaryhmä ja muiden suomalaisten äitien porukka, joilla on suunnilleen samanikäisiä lapsia. Ilman lasta minulla tuskin olisi yhtään oikeasti ystäväksi laskettavaa henkilöä kahden vuoden maassa asumisen jälkeen. Siis sellaista, jonka kanssa voi puhua kaikesta ja jonka kanssa vietetään mielellään aikaa sen alkuperäisen kontekstin lisäksi.
Edes paikallinen puoliso ei ole mikään oikotie onneen. On melko ankeata, kun oma sosiaalinen piiri kostuu ainoastaan puolison kavereista. Se ensimmäinen OMA kaveri on ihan mieletön juhlan paikka.
Eli ei siis ole kovin reilua syytellä turhan valittelusta. Vaikka kuinka olisi reipas ja sosiaalinen, niin pitää olla todella aktiivinen, pitkäjänteinen ja lannistumaton löytääkseen ystäviä. Se on yllättävän kovaa työtä. Kolme ystävää on upea saldo. Minulla on kaksi todellista ystävää uudessa kotimaastani, sekä muutama muu tuttu, joita tapaan edes jotenkin säännöllisesti.
Vierailija
Kaksi vuotta ulkomailla asuneena voin allekirjoittaa tästä ihan jokaisen kohdan! En ole opiskelija vaan käyn töissä, joten uusien ystävien löytäminen on oikeasti aika hankalaa, varsinkin kun paikallinen kieli ei suju ihan täydellisesti. Työkavereista yhden kanssa tulee vietettyä silloin tällöin aikaa myös vapaalla, mutta muut asuu kauempana ja he ovat niin eri elämäntilanteessa, että yhteistä vapaa-ajan tekemistä ei oikeasti pysty kovin helpolla järjestämään. Ja juuri tuo, että kaikilla paikallisilla on jo omat kaverit eikä kukaan “tarvitse” sinua tekee ystävyyssuhteiden solmimisesta aika vaikeaa. Tuntuu että harrastuksissakin suurin osa porukasta tulee paikalle valmiiksi kavereiden kanssa, joten on hankala päästä osaksi porukkaa. Ei ketään kuitenkaan voi pakottaa, että nyt ollaan ystäviä.
Onneksi yksi hyvä kaveri Suomesta asuu nykyään samassa maassa, ja olen saanut muutamia tuttuja joiden kanssa tulee välillä vietettyä aikaa. Ehkä voisin myös etsiä paikallisen Suomi/expat-ryhmän josta saattaisi löytää uusia kavereita 🙂
saarah
AIVAN! Ja nää on musta vähän sellaisia asioita, joista on hyvä huudella ja syytellä ennenkun on itse kokenut samaa.
Olen todellakin ylpeä ystäväsaldostani ja kaikesta kokemastani. Mielummin se, kun se että nyhjäisin yksinäisyyden pelossa edelleen sen saman miehen kanssa, joka alkoi jo kuukauden päästä tapaamisesta vähän kyllästyttää 😀
saarah
Haha. Ei oo varmaan ihan valjennut tää bloggaamisen idea sinne 😀 Omassa henkilökohtaisessa blogissani kerron omasta elämästäni, kaikkine ongelmineen. Jos tätä “valitusta” ei kiinnosta lukea, suosittelen siirtymään jonnekkin ihan muualle.
saarah
Ja tämä siis sinulle anonyymiäö 🙂
Kunpa vielä joskus tää vastaa kommenttiin -toiminto toimis kunnolla…
caty
well, moving to Lisbon can be really stressful especially when you pop here with all kinds of expectations like endless summer, getting lost in alfama, getting to drink fancy wines in all the cool spots everybody else seems to go to for happy hour, finding a guy with a cute beard and surfboard who takes you on a loving trip down south. It just doesn’t quite happen… not like that at least.
Lisbon is full of surprises and can give you the best and the worst of times. It can make you ridiculously anxious for not being able to cover all the information, it can make you feel lonely when your flatmate ditches you for a tinder date when all you wanted was a nice evening at home talking shit and making sense of life. It can also break your heart when you finally realize that love is not around the corner and that all of those evening drinks, sexy nights and romantic brunches rarely grow to become something serious. But Lisbon can also be magical and make you fall in love with the little things in life like amazing sunsets, colorful neighborhoods, warm nights and cute strangers who cross your path.
you’re halfway to becoming a Lisboeta. It’ll get better. And sometimes worse. And you’ll be just fine.
and when you go back to reading these same lines you’ll remember that moving here was the best decision of your life and that once you open the Lisboa door, there’s no going back.
ps- do something unexpectable, invite someone for a coffee, even if it’s someone you don’t know. Put yourself in a challenging mode and life will make sure to surprise in ways you had no idea could be possible. It worked for me. It took me 5 years to getting used to the dynamics of the city and only when i decided to say fuck it to my comfort zone things started to happen. They will happen! 🙂
saarah
So true! And such a nice surprise to see that I have a local reader. I just feel sorry for the Google translating, I´ve heard from my foreign friends reading my blog that it´s awful 😀
It’ll get better. And sometimes worse. And you’ll be just fine.
That´s the thing in life. It gets better and it gets worse. But I guess that´s kind of the point. To experience different things.
Ps. Maybe I should invite you for a coffee 🙂 ?
liinuw
Kolahti. Ihan jokainen kohta.
Mutta varsinkin toi “Olen ollut tosi onnellinen ja sitten ihan helvetin onneton.”
Jotenkin koko minuus tuntuu välillä romahtavan päälle niin kovalla voimalla täällä ulkomailla ollessa. On ollut tosi kasvattavaa huomata, että minä pärjään myös täällä aivan sairaan kaukana omalta mukavuusalueelta. Niin kaukana siitä omasta turvallisesta boksista. Ja myönnän, koti-ikävissäni ja sydänsuruissani piti itkeä sun tekstiä lukiessa. Kaikki oli vaan aivan suoraan myös mun elämästä ja päästä.
Maisteriopintojen kanssa sama juttu… hommat hanskassa kielellä, joka ei ole äidinkieli, eikä edes toiseksi vahvin kieli vaan jotain i h a n muuta. Terkkuja sportin opiskelijalta joka painii tällä hetkellä saksan verotuslain kanssa…. relevanttius huipussaan.
Tsemppiä toiselle voimamimmille sinne!
saarah
Ja takas sinne <3
On ollut tosi kasvattavaa huomata, että minä pärjään myös täällä aivan sairaan kaukana omalta mukavuusalueelta.
Tää on oikeesti NIIN totta ja tosta voi kiskoa hyviä fiiliksiä nyt ja vielä tulevaisuudessa tän seikkailun jälkeenkin. Oon ainakin huomannut itsessäni sellaisen ison muutoksen et juuri mikään asia ei enää kauheesti pelota. Kaikesta selviää!
Elppi
Välillä iskee aivan hillitön Suomi-angsti ja julistan muuttavani ulkomaille heti kun valmistun, mutta jollain tapaa tuntuu tosi lohdulliselta kuulla että kyllä kotimaassa asumisessa on puolensa. Ja toisaalta sitten kun muuttaa niin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä vaikka välillä katuisikin eikä olisikaan ihanaa. Kiitos Saara kun olet niin aito!
saarah
Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, niinhän se menee. Missään nimessä en lähtemistä kuitenkaan kadu 🙂
Ja aitous kunniaan, kaikessa!
annaliina
“Vuodessa ehtii rakentaa uuden elämän uuteen kaupunkiin. Täydellinen se elämä ei todellakaan ole. Toisinaan se on ihana, toisinaan ihan puuduttava ja tylsä.”
Tää on niin totta. Minä olen muuttanut vain Suomen sisällä tosin, mutta ihan uuteen paikkaan, ja ihan yllättäen. Vaikka se on ihanaa itsessään, se vie myös voimia. Myös uusi duuni jonka piti olla sellanen täydellinen onkin ollut välillä ihan kurjaa, varsinkin kaamosaikaan aamukahdeksalta kun kukaan toimistolla ei edes vastaa moikkaukseen. Pidän tästä kaupungista hulluna, mutta olisi ihanaa jos täällä asuisi edes yksi ystävä. En tajunnut edes toivoa sellaista ennenkuin yksinäisyys löi silmille. Tai jos töiden jälkeen jaksaisi lähteä jonnekin jossa sellaisiin voisi tutusua.
Kiitos tästä postauksesta. Vaikka heilun täällä Lilyssä ihan anonyymina, jo tuon ylläolevan kirjoittaminen tuntui vähän vaikealta. Kun pitäisi vaan pärjätä eikä miettiä miltä tuntuu eikä jauhaa kurjista fiiliksistä. Suorittaa vaan viikot ja latkia kahvia lauantaiaamuisin pitkillä brunsseilla. Eikä esimerkiksi ajatella kauhulla sunnuntaita kun ei tule puhuneeksi kellekään sanaakaan vaan miettii vaan mitä maanantaina voi pahimmillaan työpöydällä odottaa. Mutta onneksi on nyt kesä, vähän kevyempää ja valoisampaa pakostikin.
saarah
Kiitos kun kommentoit!
Mä oon kans muuttanut Suomen sisällä pariin otteeseen eikä se helppoa oo sielläkään. Pitää rakentaa ihan alusta kaikki, se vie aikaa ja energiaa. Niinkun just aiemmin kirjoitin tuonne ylemmän, nää on vähän sellaisia asioita joita ei tajua ennenkun on itse kokenut 🙂
gonewiththewarmwind
Itsekin oon miettinyt ulkomaille muuttoa aina silloin tällöin, joten ihana kuulla muiden kokemuksista! Kiitos ihanan rehellisestä tekstistä!
saarah
Ole hyvä!
Suosittelen kyllä ehdottomasti, mutta kannattaa varautua monelaisiin fiiliksiin 🙂
SaraSimone
Erittäin hyvin kirjoitettu! Tunnistin itseni monesta kohdasta. Olen nyt kolmatta kuukautta Saudeissa, ja nähtävksi jää jaksanko tsempata jäljellä olevat 9. Asun kolmatta kertaa ulkomailla, ja edelliset kaksi ovat päättyneet 3-5kk lähdöstä (pääosin omaan tyytymättömyyteen, vaikka silloin[kin] tuntui että mulla oli liuta ei-minusta-johtuvia tekosyitä palata kotiin). Taas kerran lasken päiviä kotiin paluuseen, ja olen jo moneen otteeseen harkinnut lähteväni etuajassa. Kirjoitelmasi sai jonkin minussa “heräämään”…ei tän vuoden ollutkaan tarkoitus olla helppo/ ennalta arvattava! Nyt vaan sisulla eteenpäin 🙂
saarah
Aivan!
En mäkään odottanut että kaikki menisi superhelposti, mutta oon ollut yllättynyt siitä miten moni asia voikin mennä IHAN mönkään. Tässä postauksessa kun ei edes kerrota KAIKKIA niitä 😀
Mutta kokemukset ja kärsimykset kasvattaa, näinhän se menee.
Pin
Kiitos kirjoituksestasi. Se oli tosiaan rehellinen, eikä koskaan voi olla liian rehellinen 🙂 Portugalilainen mieheni muutti tänne Suomeen kaksi vuotta sitten. Olen aika ajoin ihmetellyt miten hyvin hän tuntuu sopeutuneen… itse en olisi pärjännyt yhtä hyvin, jos roolit olisivat olleet toisinpäin. Olen käynyt useita kertoja Lissabonissa ja rakastan kaupunkia. Tajuan myös, että arki on sielläkin arkea eikä sitä mitä saan kokea matkoilla. Toisenlaiseen kulttuuriin muuttaminen on jonkinmoinen koettelemus varmasti jokaiselle, ja toisille erittäin ja toisille vähemmän ravisteleva. Olen itse kovin turvallisuudenhakuinen ja kotiympäristön pienetkin muutokset saattavat toisinaan ahdistaa. Elämä on yhtä muutosten virtaa, mutta silti en ole osannut luopua tarpeestani hallita asioida. Olisi niin paljon helpompaa, jos vain uskaltaisi luottaa ja päästää irti. Ihailen kovasti sekä mieheni että sinun rohkeutta, olette uskaltaneet elämässä paljon <3
saarah
Kiitos! Kiva kun luet 🙂
Voin kuvitella että on varmasti ollut iso muutos myös portugalilaiselle muuttaa Suomeen. Vaikka kulttuureissamme ei ehkä ole NIIn isoja eroja (jos vertaa esim sitä että muuttaisia vaikka öö Intiaan) on varmasti tosi paljon pikkujuttuja, jotka on vaan niin erilaisia. Mä uskon kyllä vahvasti että parisuhde on tosi tosi iso apu sopeutumisessa. Silloin on valmiiksi jo edes yksi ihminen jonka kanssa hengata sekä AINA olkapää jota vasten itkeä kun jotain tulee. Sinänsä sun miehellä siis on asiat hyvin 🙂
marmur
Mahtava kirjoitus! Ihan samanlaisia asioita olen pohtinut Ranskassa, jossa vielä hetken vaikutan.
Ja tuli muuten mieleen tosta kalkkisesta vedestä, että täällä on ihan sama ongelma ja hiukset jää ällön tuntuisiksi, mutta nyt keväällä rupesin käyttämään kerran viikossa L’Orealin syväpuhdistavaa shampoota, jossa on kalkkinesto/poistojuttu ja ainakin omissa hiuksissa se on toiminut hyvin. Eli jos et ole sellaista kokeillut, niin voin suositella. 🙂
saarah
Oooh, kiitos vinkistä! Täytyykin kokeilla tuota 🙂 Kalkkivesi on kynsille taas näemmä tosi hyväks. Ne kasvaa koko ajan hulluna eikä liuskoitu ollenkaan!