Viime aikojen asioita

Hetki sitten oli sellainen viikko,

jolloin opin että Puolassa on ihan normaalia käyttää ruskeista silmistä termiä oluen väriset silmät.

Ja sen että portugaliksi tapete ei missään nimessä ole tapetti, vaan matto.

Koska kaikki aikataulut taas menivät myöhästelevien professorien takia uusiksi, jouduin ottamaan taksin ehtiäkseni kielikurssille. Kirosin turhaa rahanmenoa, mutta kurssilta kotiin kävellessäni huomasin universumin palkinneen tehokkaan opiskeluni: löysin kotikadultani ryppyisen kahdenkympin setelin.

Vaikka oli muka vähän keväistä, olin aivan syväjäässä enkä kaivannut mitään niin paljon kuin lämmitystä kaikkiin sisätiloihin. Join teetä ehkä kolmekymmentä litraa ja mietin: vihreä tee on terveellistä, mutta voiko sitäkin juoda liikaa?

Istuin tunneilla jotka olivat kerrankin englanniksi, mutta koulun (seitsemän kuukautta kestäneen) julkisivuremontin takia en kuullut sanaakaan opettajan puheesta. Mutta tällä kertaa ei kukaan muukaan.

Italialainen tyttö luokallani huomasi huonon viikkoni ja halusi auttaa aivan kaikessa. Kadehdin hänen hiuksiaan ja Etelä-Eurooppalaisten kielten samankaltaisuutta.

Oman tukkani kampaaja leikkasi ihan liian lyhyeksi ja mökötin tätä järjetöntä tragediaa kolme päivää.

Kuuntelin sellaista levyä, johon en ole kajonnut sitten vuoden 2011, joka oli henkilökohtaisissa historiankirjoissani epäonnisin vuosi ikinä.

Tein linssikeittoa, koska ärsytykseeni syömät salmiakkivarastoni ovat saaneet farkkuni kiristämään epäilyttävän paljon takapuolen kohdalta.

Imuroin, kastelin kukat ja pesin valkopyykkiä. Vain siksi ettei olisi tarvinnut kirjoittaa markkinoinnin kurssin esseetä.

Laitoin joka aamu jotain muuta kun iänikuiset mustat farkut. Ja sitten juuri ennen kuin lähdin ulos, vaihdoin jalkaani ne samaiset mustat farkut.

Yritin ostaa vajavaisella portugalin kielellä tietynlaista puunpalasta kalligrafiakurssille, mutten millään onnistunut. Loppujen lopuksi ostin kynäni graffittikaupasta, jonka myyjä kutsui liian coolin oloisiin bileisiin, jonne en todellakaan uskaltanut mennä.

Perjantai-iltana opin viininjuomisen lomassa että espanjalaiset eivät sano älä jätä huomiseksi sitä minkä voit tehdä jo tänään, niin kuin kaikki muu maailma. He sanovat että älä nyt missään nimessä tee tänään mitään mitä voit ehkä vasta huomenna tehdä.

Sunnuntainakin välttelin esseitäni ja maleksin kahden lempikahvilani välisiä katuja. Illalla join kaksi lasia viiniä, mutten oppinut mitään muuta uutta kuin sen, etten oikeastaan jaksa kiinnostua kenestäkään uudesta ihmisestä juuri nyt.   

Ostin pienen pussillisen mansikoita ja kaksi avokadoa ja ne maksoivat alle kaksi euroa. Kirjoitin melkein tämän asian Facebook -statukseeni, mutta sitten muistin miten ärsyttävää oli asua Suomessa ja lukea siitä, miten kypsiä avokadoja sai muualta maailmasta tosta vaan aina ja halvalla.

Muistin myös taas että vaikka viikko oli vähän ärsyttävä, halusin muuttaa ulkomaille siksi, että arki olisi erilaista.

Sitä se todellakin on. 

—-

Things I´ve learned lately: In Poland, it´s normal to call brown eyes beer colored eyes.