Uudessa alussa
Minä pakkaan kaiken mitä omistan, löydän rinkasta uusia taskuja ja tungen ne täyteen vanhaa elämää; suosikkiteetä, naamarasvoja ja kesäpaitoja. Yritän nukkua, tuloksetta. Vaeltelen asunnossa, joka on ollut kotini ja brändini ydinosa seitsemän vuotta. Nyt se on täynnä alivuokralaisen pahvilaatikoita ja johtokasoja. Keittiössä on pyökin värinen vitriinihylly joka ei sovi tänne yhtään. Oi, nuo menetetyt instagram -mahdollisuudet, pinnallinen minäni ajattelee.
Varttia vaille kolme soitan taksin ja suljen oven perässäni. Kymmenen tuntia myöhemmin avaan oven siihen huoneeseen, joka on kotini seuraavan kuukauden. Ulkona on kaksikymmentäviisi astetta ja komealla vuokraisännällä on villapaita päällä. Minä hikoilen teepaitani märäksi raahaamalla omaisuuttani (40kg) hissittömän talon neljänteen kerrokseen. Huoneessa on kaunis lattia, sänky, vaaterekki ja vino katto ja minä muistan sen unelman tyhjästä tilasta, jota joskus mietin.
Vuokraisännällä on myös ihana hymy. Aurinko paistaa naamaan kun roikumme puoliksi ulos ikkunasta ja katselemme kadulle. Hän kertoo, ettei enää anna oikeastaan lupaa kiivetä katolle. Paitsi sinulle, jos kissa sattuu karkaamaan sinne. Kerron mitä teen Lissabonissa ja hänestä se kuulostaa loistavalta idealta. Flirttaan vähän ja hän lupaa minulle isomman huoneen ja kantaa juuri levittämäni omaisuuden sinne, poskipussaa ja lähtee. Minulle voi soittaa milloin vain, yöllä tai päivällä.
Hetken olen ihan sydänmenkuvat silmissä, mutta sitten soi puhelin ja vuokraisäntä kertookin täysin unohtaneensa että isomman huoneen olikin buukannut jo joku muu. Monday brain. Minä kiroan, raahaan tavarat takaisin pienempään huoneeseen ja yritän tuloksetta kammeta jumittunutta matkalaukkuani voiveitsellä auki. Menen suihkuun, kuivaan itseni keittiöpyyhkeeseen ja nukun kaksi tuntia.
Keittiössä kaunis tyttö polttaa tupakkaa ja sanoo, että jos lakanat laittaa kuivumaan ikkunasta roikuttaen, ne täytyy käydä noukkimassa kadulta. That´s how it goes. Menen etsimään ruokakauppaa ja eksyn, mutta kotikatu on helppo löytää, koska vaaleanvioletit kukkivat puut hohkaavat aika kauas. Ostan suklaakeksejä ja elän niillä iltaan asti.
Sitten menen ystävän kotiin illalliselle ja kun kävelen sieltä kotiin yöllä, en edes eksy. Kas tätä katua, ja sitten tuosta kulmasta.
Lasken mielessäni lomapäivien pituutta, mitä kaikkea ehtiikään tehdä. Vaikea ymmärtää että tämä on nykyinen elämäni.
—-
Just starting my Lisbon life.
18 Comments
Japiko
Kuvaavaa ja kaunista. Tulet olemaan onnellinen siellä.
saarah
Kiitos. Niin mäkin uskon 🙂
Hanna Maria
Olet rohkea!
saarah
Kiitos! Niin taidan olla, vaikken koskaan ollut ajatellut olevani 🙂
Vierailija
Kirjoitat jotenkin koukuttavan kepeästi ja syvällisesti samaan aikaan. Tätä lisää!
saarah
Ihanasti sanottu! Lupaan lisää tekstejä, koska täällä kirjoitan päiväkirjaakin koko ajan. Se jotenkin sopii uuteen alkuun.
Ester-i
Wau, onnea uuteen alkuun!
saarah
Kiitos paljon!
Vierailija
Ahhhhh…..Uusi alku vihdoin täällä! Kaikki vanhat stressit ja kuviot takana ja uusia voi nyt sitten kutsua seikkailuksi. Paljon parempi. Kamalan onnellinen olen sun puolesta ja onpas kivaa lukea Lissabon seikkailuja!!!
Nanna Santa Monicasta
saarah
Kiitti Nanna!
Oli kyllä niin ihana tunne kun sai kaikki Suomi-asiat vihdoin pakettiin ja pääsi tänne. Nyt sitten pikkuhiljaa pitää ottaa elämä täällä haltuun.
pinka
Ihana teksti! Niin kutkuttavaa! Tekstistä voi aistia aivan uuden sävyn – ehkä pieni koti-ikävä/ihannointi ja pysähtyminen uuden edessä?
Tosi kaunista joka tapauksessa. Kaunsta siitä varmasti tulee nimenomaan! Tsemppiä uuteen!
saarah
Kiitos!
Koti-ikävää en kyllä allekirjoita 😀
Saarangi
Ihan huumaannuin tästä! En malttaisi millään odottaa uusia oivalluksia ja kauniita kuvia. Kiitos jo etukäteen <3
saarah
Kuvia tulee ihan takuulla. Ja oivalluksia myös 🙂
Kanelibasilika
Alkoi soimaan Reginan biisi päässä.. 🙂
saarah
Hah, sama soi mulla päässä tätä kirjoittaessa 🙂
Paperikaupan tyttö
Kuulostaa aivan mahtavalta! Tsemppiä uuteen alkuun 🙂 Aivan mieletön kotikatu sulla!
saarah
Kiitos paljon. Katu on kyllä NIIN kaunis!