Tästä lähtien AINA
Asioista joiden tekemisestä tulee niin hyvä fiilis että ajattelee: tästä lähtien teen näin AINA ja KOKO AJAN – ryppykankaisten vaatteiden silittäminen suoraan pyykkitelineestä ottaessa – kasvissosekeiton tekeminen jääkaapin jämäkasviksista ruokahävikin estämiseksi – sähköposteihin samantien vastaaminen -tunteistaan suoraan puhuminen…
Ilahduttavia asioita
Asioita jotka ilahduttavat aina Pukumiehet taluttamassa koiria aamuisin lähiaukiolla. Portugalissa miesten puvut ovat aina hyvin istuvia. Tosin täällä suositaan myös liiankin istuvia (kireitä) kauluspaitoja joiden ylimmistä napeista jätetään turhan monta auki. Istun usein aamukahvilla arvioimassa miesten pukeutumista rikkinäisissä…
Huhtikuun suosikit
Miniloma Kun sain vihdoin hankittua todistuksen siitä että olin sairastanut koronan, tajusin että se 90 päiväksi myönnetty todistus vanhenee jo kahden viikon päästä. Piti siis äkkiä päästä pienelle minilomalle joten lähdin mun portugalilaisen ystävän luo Madeiralle. (Koska mulla…
Maaliskuun suosikit
Vietin koko maaliskuun kissanhoitajana tuttavani luona, jonka koti on parisataaneliöinen lukaali, jossa on jättimäinen tv ja kaikki mahdolliset Amerikkalaiset suoratoistopalvelut. En ole ikinä katsonut niin paljon sarjoja ja leffoja, mikä oli tietysti ihanaa koska maaliskuu oli edelleen tiukkaa…
Asioita joita en muistanut Suomesta
Olin poissa vuoden, sitten paikalla kuukauden. En ole koskaan ollut niin kauan pois enkä niin kauan sitten taas täällä, siellä. No Suomessa. Ja olin unohtanut kaiken tämän: Pipotukka! Ja kaikki se sähköisyys! Vitun ihanaa! Vittu joo! Vittu…
Milloin viimeksi?
Käynyt juoksulenkillä – Tunti sitten! Olen nykyisin juuri sellainen ärsyttävä ihminen joka sanoo ääneen tällaisia lauseita Odotan usein jo illalla sitä että pääsee aamulla lenkille ja sitten teen lenkin jälkeen aina vihersmoothien 😀 Saara 20v saisi slaagin jos tietäisi……
Elokuu lukuina
– 1 viikonloppu pikkukylässä Alentejossa, jossa söin keskinkertaista ruokaa, lilluin ihanassa uima-altaassa ja vaeltelin hiki päässä pitkin maita ja mantuja puhumassa menneestä ja tulevasta. – Tuhat kertaa kun pyörittelin silmiäni ja mumisin itsekseni kaikelle ihan sairaan ärsyttävälle julkisilla…
Toukokuu lukuina
– 1 kerta baarissa (!!!) Tanssin, soitin musiikkia youtubesta, join viiniä, flirttailin vahingossa yhdelle miehelle (ja sain hirvittävän darran). – 1 pizza sohvalla maaten Sinkkuelämää katsellessa (parasta aina joskus!) – Yhdet vahinkotreffit -1 kerta kampaajalla johon kuului 2…
Ihania ja ärsyttäviä asioita
+ Kun on mennyt yksin puistokahvilaan juomaan lasin viiniä ja juuri saatuaan sen eteensä, saa yllätysviestin: mitä teet just nyt? Kun istuu lattialla hiki päässä facetime-puhelussa eikä voi nousta mutta yhtäkkiä ikkunasta käy tuulenvire juuri siihen kohtaan Kun…
Helmikuu lukuina
1 uinti meressä 1 hieman palanut nenänpää (helmikuussa!) Aika hiton monta ajatusta siitä miten epäreilusti ilmastonmuutos kohtelee meitä (ikuinen marraskuu vs kesä helmikuussa) Sata ajatusta siitä mitä tälle blogille tekisin (tai no oikeastaan vaan yksi) 1 sellainen ilta…
Kuinka usein?
(Eräänä päivänä kun välttelin töitä, löysin paristakin blogista tällaisen listan. Ja ei kun täyttämään!) KUINKA USEIN…? Vaihdat lakanat? Suunnilleen kahden viikon välein. Hellekelillä useammin, kun silloin lakanat myös kuivuvat ulkona puolessa tunnissa. (Ikävä sitä säätä, talvella on…
Ilostuttavia asioita
kahvikioskin tyttö joka toivottaa minulle aina hyvää huomenta Saara. Olen huomannut että tykkään tosi paljon siitä kun ihmiset sanovat nimeni, se kun lausutaan ulkomailla aina niin monella eri tavalla: joko Sara tai Saaaaaaaaara tai Saraah. exäni joka menee…