Huiput holderit
Haluaisin olla sormuksia käyttävä nainen, mutta en ole. (Tai ehkä joskus vielä on pakko opetella. Tai no, ei kyllä siltä näytä, hah). Jos olisin, säilyttelisin niitä tällaisessa silloin kun en sormissani. Näitä ja muita ihania kaktusjuttuja tarjoilee This Way To The…
Ihanat tarratapetit
Kaikenlaiset tilapäiskodin kaunistusvinkit ovat juuri nyt mielessä. Yksi sellainen keino on tapetti. Ei siis vanhanajan tapetti vaan moderni tarratapetti, joita tuntuu nyt tulevan esiin monessakin paikassa. Tarratapetti on siis nimensä mukaan tarraa, eli sitä ei tarvitse liisteröidä ja usein sen…
Pompomit ja boheemit
Mitenköhän sun tyyli muuttuu siellä uudessa maassa ja visuaalisessa ympäristössä, pohti työkaverini minulle ennen Lissaboniin muuttoa. Hah, ehkä alan tosi boheemiksi hipiksi, taisin sanoa. Nyt, lähes vuoden jälkeen, huomaan että tyylini on todellakin muuttunut juuri värikkäämmäksi ja boheemimmaksi. Ja myös…
Pylly Gonçalolla, aina
Kun olin ekaa kertaa Lissbonissa, kiinnitin huomiota siihen, että jokaisessa puistokahvilassa on samat tuolit ja pöydät, eri väreissä vain. Kokovalkoisia siinä kivan puiston kioskissa ja näköalapaikan alatasanteella, kauniin vaaleanvioletteja kukka-aukion kahvilassa, tummanvihreitä siinä puistokahvilassa, josta saa ihanaa mantelikakkua ja niin…
Kiinnostaa: puutarhanhoito
Kuukauden päästä istun jo kirjoittelemassa näitä juttuja uudessa kodissani (kyllä, olen vihdoin alkanut käyttää termiä uusi koti, en enää sano se kamala murju). Parasta uudessa kodissani eivät todellakaan ole vuokraemännän kiinnostavat sisustusratkaisut (huh) tai sijainti (taksitkin kiinnostaa) vaan se, että…
Viisaat naiset, viisaat lauseet
Tasaisin väliajoin multa kysellään kivoja paikkoja, joista ostaa julisteita tai muuta kivaa seinille.No tässä yksi ihana sellainen: Viisaita naisia ja viisaita lauseita voisi olla kuvittaja Libby van der Ploegin julistesarjan nimi. Näitä myydään hänen Etsy -kaupassaan, tosin näyttävät olevan aika lopussa.…
Laguunipöytä
Minulle epätavalliset asiat miellyttävät silmää juuri nyt: punaiset vaatteet ja siniset, merelliset huonekalut. Haluaisin ehdottomasti käydä baarissa, jossa olisi tällaisia laguunipöytiä. Mitkä instagrammausmahikset! Alexandre Chapelin on ranskalainen designer, jonka töitä löytyy täältä. —- Loving these lagoon tables by Alexandre Chapelin.
Kodit ja keväät
Olen lähes aina muuttanut keväisin.Muistan lukemattomia ikkunoita, joista olen katsellut yötöntä yötä ensimmäistä kertaa ja ajatellut: tästä se nyt alkaa. Lapsuudenkotini jälkeen olen asunut yli kymmenessä eri asunnossa, tarkemmin laskettuna niitä taitaa olla viisitoista. On ollut ihania asuntoja, sitten vähän…
Luonnoksesta lampuksi
Tässä hienointa, mitä olen nähnyt aikoihin: Lines & Dots valaisin. Tämä on barcelonalaisen designduon Alvaro Goulan & Pablo Figueran tekosia. Lisää valaisimesta ja ostomahikset täällä. —- Absolutely loving this Lines & Dots lamp by Alvaro Goula & Pablo Figuera.
Peilejä, kuoseja ja krumeluureja
Sisustusasioita, jotka kiinnostavat juuri nyt: peilikollaasi seinällä, metallisävyt, krumeluuritapetit, vanhat vähän oudot tavarat. Kaikki överikoristeellinen ja kummallinen siis. Anthropologiella on kaikkea tätä ja siis kaikkea aika mieletöntä. Hinnatkin ovat vähän mielettömät, mutta aina voi haaveilla. Ja tietysti kierrellä kirppareita silmät…
Brassi-Ikea
Kirjoittelen nykyisin sivuduunina vähän sisustuksesta, eli tulee taas seurattua aika tarkkaan mitä siellä rintamalla tapahtuu. Tässä yksi silmiin osunut mallisto, jonka väri- ja kuosimaailma on vaan niin omaan makuun että tämä on pakko jakaa. Ikean limited edition TILLFÄLLE -mallistossa on…
Kesäseinä
Koen välillä aivan pakottavaa tarvetta päästä sisustamaan. Se on hassu olotila: sisustuskaupoissa sormet syyhyävät ostamaan kaikkea, mistä voisi rakennella asetelmia. Suosikkikaupassani Areassa kävin kesällä viikottain hiplaamassa huonekaluja ja valaisimia, nyt olen kieltänyt itseltäni tämän, koska en vaan voi ostaa niistä…