Kodit ja keväät

Olen lähes aina muuttanut keväisin.
Muistan lukemattomia ikkunoita, joista olen katsellut yötöntä yötä ensimmäistä kertaa ja ajatellut: tästä se nyt alkaa.

Lapsuudenkotini jälkeen olen asunut yli kymmenessä eri asunnossa, tarkemmin laskettuna niitä taitaa olla viisitoista. On ollut ihania asuntoja, sitten vähän vähemmän ihania. Niitä joita kaipaan edelleen, ja niitä joita en halua enää muistella.

Joskus omistin hurjan paljon tavaraa, nykyisin en enää niin kovasti. Kerran kesken muuton joku varasti minulta jalkalampun, kerran vein itse vintistä kolme pahvilaatikollista avaamatta roskikseen. Joitain asioita olen säästellyt vuosikausia, toisia taas heittänyt aivan surutta menemään.

Muistan hyvin tarkasti ensimmäisen asunnon lapsuudenkotini jälkeen. Sen, jossa leikkasin eräänä yönä viiteen asti kaakelitarroja mustasta kontaktimuovista. Ja sen, kuinka tupareissa oli saman verran ihmisiä kuin asunnossa neliöitä. Muistan sen vapaudentunteen, jonka voi saavuttaa vain silloin, kun on ensimmäistä kertaa yötä ensimmäisessä omassa kodissaan.  

Muistan pienen yksiön, johon muutin eräänä keväänä erottuani. Jätin taakseni sellaisen lautalattiaisen kolmion, jossa tunsin olevani edes vähän aikuinen. Oli tilaa astioille keittiön avohyllyillä, parvi jossa majoittaa ystäviä ja sen lisäksi valtava olohuone. Sisustin kotia kovalla vimmalla, vaihdoin järjestystä joka kuukausi. Parisuhdetta minun olisi pitänyt tajuta vaihtaa paljon aiemmin.

Pienessä yksiössä en saanut ensimmäisiin kuukausiin unta ja kaikki edelliskesän mekot joita unettomina öinä sovittelin, olivat aivan liian suuria. Jossain vaiheessa pieni koti alkoi kuitenkin tuntua kotoisalta ja vaatteet taas sopivilta.

Muistan myös kodin, jossa olohuoneen ikkunasta pystyi vetämään jatkojohdolla vohveliraudan parvekkeelle ja paistamaan vohveleita. Siinä asunnossa tanssin useammin kuin missään muussa. Ei ollut varaa juhlia baareissa, oli juhlittava lähinnä kotona.

Pienin paikka jota olen kutsunut kodiksi, oli ensimmäinen kotini Helsingissä. Oli seitsemäntoista neliötä, joissa asuin puoli vuotta ja jotka muuttivat elämäni suuntaa kovasti. Se oli merkityksellinen kevät. Muutin yksin Helsinkiin, olin työharjoittelussa suuressa mainostoimistossa ja niin kovin yksin. Oli kuitenkin aivan ihanaa.

Vaeltelin pitkin merenrantoja ja katuja, en tuntenut juuri ketään. Töissä oli jännittävää ja vähän kamalaa, mutta kamalan opettavaista. Siellä oli aamupala, hyvää kahvia ja savujuustoa sekä keksikaappi ja aina juhlia. Opin työelämästä ja ihmisistä enemmän kuin missään toisessa työpaikassa aiemmin tai myöhemmin. Ja opin sen, että ilmaisen alkoholin bileissä pitää aina muistaa syödä tosi paljon.

Olen asunut miesten kanssa, yksin, siskon kanssa vierekkäisillä kaduilla, tuntemattomien, kavereiden ja ystävien kanssa, kolmessa eri kaupungissa, kahdessa eri maassa. Vuosikausia raahasin muutosta toiseen jumalattoman kokoista rautapäätysänkyä, kunnes isäni kertoi ettei enää ikinä tule muuttamaan minua, jos sänky on vielä olemassa. Oli luovuttava. Entinen poikaystäväni nukkuu siinä nykyisin yönsä.

Eräänä keväänä muutin kauniiseen yksiöön Töölössä. Asunto oli ihana, oli kylpyamme ja kiva sijainti, mutta vaatekaapin virkaa ajoi vain yksi rekkitanko. Se ajoi minut lähes hulluuden partaalle. 

Sitten oli eräs valkolattiainen koti, jota vain rakastin.

On vähän kliseistä sanoa keväiden tuovan uusia alkuja, mutta
tänä keväänä muutan taas. Kaksi yli kolmekymppistä kun eivät sittenkään osanneet asua yhdessä.

Uusi kotini on sen verran ruma että aion kutsua sitä vain ultimaattiseksi sisustushaasteeksi. En pidä sen sijainnista, mutta se oli ainoa johon minulla oli tässä elämäntilanteessa varaa. Ärsytti kaksi päivää putkeen sen jälkeen kun vuokrasin sen, siksikin että oli taas tehtävä se pelkkien kuvien perusteella.

Sitten kävin kävelemässä uusille kulmille. Kurkin portilta lukitulle sisäpihalle ja yhtäkkiä tulikin ihan hyvä olo. Yksi uusi alku, yksi uusi koti taas. Sisäpiha näytti kivalta, ainakin kivemmalta kuin hylätty vastapäinen talo. Vieressä oli hedelmäkauppa ja paljon vehreitä puita.

Ehkä tästäkin taas myöhemmin osaan keksiä jotain positiivista, ajattelin. Sitten aloin tehdä mielessäni sisustussuunnitelmaa (ja blogipostausta) siitä, miten sisustaa hirveästä mörskästä suht kotoisa.  

Sellainen minä olen. Tässä kun on taas nämä palaset ja niistä tehdään jotain. Ja jotain ihan hyvää siitä varmasti tulee.

Ps. On taas kylpyamme!

—-

I rented a new place in Lisbon. Made me really miss my Helsinki home.