Suomen ja Portugalin eroja

Niin, no se on täällä ihan tavallista että kun tulet takaisin äitiyslomalta niin sitten sut vaan irtisanotaan, mustaan vekkihameeseen pukeutunut nainen sanoo ja kaataa kierroksen portviiniä kaikille. 
Mutta, siis mitä ihmettä, sehän on täysin laiton irtisanominen, huudahdan vaistomaisesti, entä ammattiliitto, eikö sieltä saa juridista apua, eihän noin voi toimia?
Niin, joo, portugalilaiset on sellaisia että ne on kyllä tosi vihaisia tuosta, mutta sitten ei ne oikein lähde asiaa mitenkään hoitamaan. Se on niin yleistä. Ja onhan se ihan väärin. 

Istun kahdeksan naisen ringissä, viisi on paikallista, sitten minä, yksi italialainen ja yksi hollantilainen. Tekee mieli pitää monta palopuhetta siitä, miten taantunut tämä maa onkaan joissain asioissa, mutta en viitsi jokaiseen keskustelunaiheeseen sanoa samaa: Voi luoja, ei voi olla totta. 

Ajattelen kuitenkin tässä maassa usein niin. 

Esimerkiksi sillä viikolla kun lähikauppani remontoidaan ja uusissa keltaisissa mainosteippauksissa lukee isolla Olemme auki klo 22 saakka. Kello yhdeksältä ovet ovat kuitenkin kiinni ja valot poissa ja ulkopuolella on vain hämmentynyt joukko turisteja (ja eräs lähihuudeillani asuva huumekauppias, josta lisää myöhemmin). Seuraavana päivänä käyn päiväsaikaan kaupassa ja sisäseinää koristaa isolla vielä yksi eri aukioloaika Olemme auki klo 23 saakka. ÖÖ ETTE MUUTEN OLE, ettekä edes kymmeneen jos ovet suljetaan yhdeksältä. WHAT THE HELL?
(Huokaus ja eye roll-hymiö).

Olen tottunut tehokkaaseen yhteiskuntaan: siihen että paikat ovat auki silloin kun pitää, patterit ovat lämpimiä ja virastoissa tiedetään vastaus lähes kaikkeen. Täällä asiat eivät hoidu niin. Täällä saan usein minihermoromahduksia kun mikään ei toimi ja ruokakaupan kassajonossa saa tönöttää niin kauan että ehtii kirjoittaa tällaisen keskipitkän blogipostauksen. 

Sitten eräänä iltapäivänä istun lähiaukiollani kahvilla. Istun siellä päivisin lähes aina samaan aikaan kun aukion reunoilla hengaavat diilerit. Katua alaspäin kävelee vanha mies, joka kaatuu yhtäkkiä. Sekunnin sadasosassa diilerit juoksevat auttamaan miestä, nostavat ylös, taluttavat penkille istumaan, hakevat viereisestä ravintolasta hänelle vettä ja servettejä Kun puolen tunnin päästä päätän kahvitaukoni, siellä se pappa istuu edelleen jutustelemassa nuorten miesten kanssa. 

Paljon hyvää on tällaisessakin yhteiskunnassa,

monen huonon asian ohella. 

—-