Palloja ja panoja

Viime aikoina minua on kyllästyttänyt sellaiset asiat, joista yleensä tykkään. Niinkuin vaikka tämän blogin päivittäminen.

Olen tehnyt ihan muita asioita.

Kuten istunut eräässä pikkubaarissa kannustamassa Portugalin jalkapallojoukkuetta. Tämän hetkinen suosikkimieheni näyttää siis tältä:

Urheilu ei ole koskaan juurikaan kiinnostanut minua. Tai no, lapsena istuin aina jääkiekkopeleissä, koska kolmivuorotyötä tekevä äiti halusi nukkua ja meidät lapset roudattiin isän mukana jäähallille. Peleistä en muista mitään, mutta oli ihanaa syödä sisupastilleja katsomossa ja tänäkin päivänä jääkiekkopelien selostuksen kuuntelemisesta tulee jotenkin kotoisa olo.

Mutta jalkapallon katsominen portugalilaisseurassa on nyt osoittautunut ihan huipuksi ajanvietteeksi. Pöytään kannetaan puolentoista euron jääkylmiä oluita ja toasteja sekä pienissä kipoissa olevia lupiinipapuja.

Portugalilainen ystäväni, jolle olen opettanut että suomi on vähän niinkuin englanti, korvaat vaan vikan kirjaimen i:llä, viini, bussi, kioski, alkoholi, osaa jo arvata mikä lupine on suomeksi: lupiini, tietty.

Myöhemmin saan viestin koskien erästä instagramkuvaani: tietty terrace on terassi. I love finnish!

Kun joku tekee maalin, on (komealla) baarimikolla valmiina aina sopiva biisi: jos se on vastustajan maali, soi Cry baby, jos taas meidän, joku iloinen biisi. 

Oikeasti ketään meistä (tai no ehkä niitä miehiä) ei juurikaan kiinnosta se jalkapallo, meitä kiinnostaa vaan hyvä fiilis. Kuten täällä usein, on myös ihanaa että baari on täynnä eri-ikäisiä ihmisiä ja koiria. Koirat juoksentelevat välillä avonaisesta ovesta kadulle ja yhdellä on kaulassa se sellainen jalkapallofanien huivi.

Kun kesken pelin televisiokuva hyytyy, ihmisiä vaan naurattaa. Ja kun tulee maali ja aina joku kaataa innosta hyppiessään oluensa, pyydetään pöytään vaan kylmän rauhallisesti pano. Se kun on tällä kielellä sellainen keittiöpyyhe, jolla voi pyyhkiä oluet.

Minua se tietysti naurattaa joka kerta. Pano, hihihih.

Kun peli ja oluet loppuvat, kävelen kotiin ja prosessoin kävellessäni. Onpa suuri rikkaus saada vähän niinkuin uusi toinen kotimaa. Ja se, että elämässä voi muuttaa mielipiteitään. Vaikka olin nuorena urheilua vihaava indietyttö, voin näin aikuisena ollakin yhtäkkiä eri mieltä. 

Eikä ne kentällä juoksentelevat ja baarissa heitä kannustavat komeat miehetkään yhtään haittaa. 

Força Portugal!

—-

Kind of weird, but I´ve started to like football.