Onniolo

On ihanaa olla onnellinen, sen nyt tietää jokainen. 

On ihanaa olla onnellinen aiheesta, mutta sitten ehkä vielä kivempaa on olla onnellinen,

sillai vähän niinkun ilman mitään syytä.

Sellainen päivä oli ihan vasta. Siinä päivässä ei ollut mitään erityistä. Join aamuteetä ja silitin tietokoneen ruutua puskevaa kissaa. En jaksanut pestä tukkaa. Olin sortseissa ja persikanvärisessä paidassa, en jaksanut laittaa ripsiväriäkään, vähän huulipunaa vaan.

Ulkona tuoksui Lissabonilta (tosi yllättävää).

Söin lounaskeittoa suosikkikahvilassani. Join kahvia penkillä, koska kaikkiin kahvilan pöytiin paistoi aurinko liian kuumasti.

(No tässä jo syy onneen: syyskuinen helle).

Ostin hassuja apilalta näyttäviä kukkia kolmella eurolla.

Tein vähän töitä, en vain lusmuillut. Naapurin mummo hymyili minulle ovella.

Sain viestin: tee mun kaa jotain huomenna.

Kukat näyttivät ihanalta ikkunalaudalla, jossa odotti myös eräs kirja jonka aloittamista olen lykännyt, koska se on viimeinen suomenkielinen kirja täällä mukanani. Lana de Rey lauloi niitä biisejä, jotka usein masentavat minua, mutta eivät masentaneet nyt. 

Kotona katsoin kameran rullan kuvia parin päivän ajalta ja mietin:

Asunkohan maailman kauneimmassa kaupungissa? Joskus jopa se riittää tekemään visualistin onnelliseksi. 

—-

Lovely Lisbon day.