Matkat,  Oma elämä

Matkavinkit upeille Azoreille

 

IMG_2599.JPG

 

Matkustin syksyllä Azoreille, joka oli ollut to do-listallani jo tosi kauan, ihan Portugaliin muutosta alkaen.

Sitten vain päätimme ystäväni kanssa, eräänä lauantai-iltana piiiitkässä chättikeskustelussa, että olemme ansainneet palkintoloman, koska selvisimme kesästä, joka ei nyt ollut ihan helpoin ja ihanin. Mä varaan meille lennot ja majoituksen, ystävä sanoi ja tunnin päästä meiliin tulikin varausvahvistus molemmista. Ah, kuinka rakastankaan tehokkaita ihmisiä!

 

IMG_2632.JPG

 

Kahta päivää ennen reissun alkua tosin universumi yritti panna kapuloita rattaisiin: Hurrikaani Ophelia olisi iskemässä Azoreille juuri samaan aikaan kun meidän reissumme. Syynäsimme kaksi päivää säätiedotuksia silmä kovana. Airbnb:ltä tuli jo viesti, että majoituksen saa perua. Lentoyhtiö tosin ei ollut hurrikaanista huolissaan ja vakuutteli lentävänsä. Me olimme huolissamme, missään nimessä emme halunneet lähteä reissuun jos edessä olisi hurrikaanin läpi lentäminen. Kääk.

Vielä edellisenä päivänä näytti siltä, että pitää perua koko homma, mutta lähtöaamuna päätimme mennä kentälle ja katsoa millä fiiliksellä ollaan. Jos tulee paniikki, sit ei vaan mennä.

Hurrikaani oli ohittanut Azorit siinä viiden aikaan, meidän lento oli kuudelta. Huh, ajattelin ja nukahdin samantien koneeseen päästyäni. Ytsäväni valvoi koko lennon tuijottaen ikkunasta. Oli kuulemma näkynyt myrskyävää taivasta, mutta vieressä nukkuva rento suomalainen sai hänetkin rauhoittumaan. Perille päästyämme paistoi aurinko. Kello oli kahdeksan sunnuntaiaamuna.

 

IMG_2639.JPG

 

Vietimme Sao Miquel saarella neljä päivää ja se oli niin rentouttavan ihana miniloma, että muistelemme edelleen ainakin kerran viikossa reissua. Majapaikkamme sijaitis Ponta Delgadan pikkukaupungissa. Vuokrasimme auton paikan päältä, ajelimme ympäri saarta tarkoituksenamme lillua mahdollisimman monessa kuumassa lähteessä. 

Muut reissussuunnitelmat: nähdä kivoja maisemia, juoda vähän viiniä ja syödä hyvin.

 

IMG_2541.JPG

IMG_2631.JPG

IMG_2545.JPG

 

Portugalissa uskotaan kaiken parhaan tulevan juurikin Azoreilta ja se pitääkin hyvin paikkansa. Paikallinen juusto (toi lehtikäärepakkaus!), jugurtti ja kala olivat uskomattoman tuoreita ja hyviä. Kävimme myös tutustumassa teetehtaaseen, sitäkin saarella valmistetaan.

Azoreilla on aika trooppinen ilmasto ja siellä sataa tosi paljon. Kuumissa lähteissä lilluminen oli kuitenkin kivaa jopa pienessä sateessa, ne kun ovat niin lämpimiä, että siellä tarkenee. Not-to-do: Älä dippaa hiuksiasi kuuman lähteen veteen! Se haju pysyy niissä viikkotolkulla. Yhh. 

 

IMG_2600.JPG

IMG_2682.JPG

 

Tässä muut suositukset Azoreille:

A Tasca 
Tätä Ponta Delgadassa sijaitsevaa ravintolaa suositteli jokainen saarella ollut ja se olikin niin hyvä, että söimme siellä kahdesti. En syö yleensä tonnikalaa, mutta satuin syömään tässä paikassa yhden elämäni parhaista ja tuoreimmista kala-annoksista. Testaa myös ihana ananaskakku ja hunajalikööri. Ja flirttaa takaisin komeille baarimikoille – ne oli hauskoja tyyppejä. 

 

IMG_2598.JPG

 

Caldeira Velha (Ribeira Grande)
Yksi kivoimmista kuumista lähteistä keskellä viidakkomaisemaa. 

Terra Nostra Botanical Gardens
Suuri puisto, jossa on muutamia erilaisia kuumia lähteitä, mm. tämä ihana keltainen, jossa lilluminen oli väristä huolimatta ihanaa.

 

IMG_2627.JPG

 

 

 

IMG_2788.JPG

 

Caldeira das Sete Cidades
Tulivuoren muokkaama kaksoisjärvi oli huikea näky, tosin sumu peitti siitä osan.

Poça da Dona Beija
Kylpylämäinen paikka, jossa oli monta erilaista allasmaista lähdettä. Paikka oli avoinna yhteentoista asti illalla ja pimeässä lämpimässä vedessä lilluminen oli jotenkin erityisen mieleenpainuvaa.
 

IMG_2795.JPG

 

Ponta da Ferraria
Ferrariaan ajetaan jyrkkiä mäkiä pitkin, ensin ylös ja sitten ihan alas. Keli oli sumuinen ja vhän jopa pelotti, koska ei nähnyt eteensä, mutta kun pääsimme rantaan, paljastui niin mielettömät näkymät, että olo oli jopa epätodellinen. Emme päässeet uimaan luonnonaltaaseen, koska tuuli oli niin järjettömän kova. Furnasissa on myös kylpylä, mutta ainakin sen halvin versio, ulkouima-allas, kannattaa jättää väliin. Kun on lillunut luonnonlähteissä, ei uima-allas tunnu enää missään.

 

IMG_2797.JPG

 

Ponta Delgadassa on myös paljon kivannäköistä katutaidetta, joten siellä ympäriinsä kävely oli kivaa. Muutoin se on aika pikkupaikka, josta ei löydy mitään kovin ihmeellistä, muutama rafla ja kahvila.
Paitsi yksi superhieno taide-elämys, joka vaatii oman postauksensa.

 

IMG_2678.JPG

 

Azorit oli huippu kokemus ja aion palata sinne ihan varmasti vielä.

Off-season-aikaan Lissabonista lensi Sao Miguelin saarelle noin viidelläkympillä ja majoitus (tosin todella vaatimaton sellainen) maksoi parikymppiä yöltä per henkilö. Muutoin hintataso on vähän Lissabonia edullisempi.

 

—-

 

 

 

 

12 Comments

  • Pencil me in

    Niin kaunista, pakko päästä vielä joskus!
    Pääsen sun Lissabon-oppaan kanssa tositoimiin nyt toukokuussa. (Valitettavasti samaan aikaan kun Euroviisut…) Matkaan mahtuu myös Sintra ja Setubal. Onko sulla mahdollisesti kummastakaan kokemusta/vinkkejä?
    Kiitti!

    • saarah

      Kiitos!

      Voi hitto, Sintran ja Setubalin kanssa en oo ollenkaan asiantuntija 🙁 Oon kyllä kyänyt molemmissa, mutta mitään erityisen suositeltavaa en ole kirjannut ylös. 

  • annamr

    Ahh sun blogi on parasta, ainoo mitä jaksan lukea enää! Oon ollu totaalisella blogitauolla monta kk mutta tossa yks päivä luin varmaan puol vuotta taaksepäin sun postauksia haha. Parasta että voit kirjottaa niin henkilökohtasia juttuja kun oot siellä turvallisen välimatkan päässä heh.
    Olin itekkin reilu vuos sitten azoreilla, tuli kahlattua aika paljon samoja paikkoja. Järkyttävän kaunis paikka <3

    • saarah

      Hahaaa, näinhän se menee! On kyllä helpompi olla eri maassa kuin lukijat 😀

      Azorit on kyllä HUIKEAN kaunis! Tahtoo takas!

  • Vierailija

    Azorit ja Lissabon (ja sen lähistö kuten Sintra) kiinnostaa. Mikä sinusta olisi säiden puolesta kaikista paras matka-aika? Mietin, että joskus voisi tehdä viikon tai parin reissun, mutta ehkä se kannattaisi ajoittaa joko keväälle tai syksylle niin ei kaikkein kuumimpana ja turistivilkkaimpana kautena matkailisi. Ja kesäkuukaudet on kiva olla Suomessakin.

    • saarah

      Touko-kesäkuun vaihde on ihan paras! Kaikki kukkii, on aurinkoista ja lämmintä mut ei vielä hikistä ja hulluna turisteja 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *