Lapsia vai ei?
Minä en halua lapsia.
Siinä se nyt lukee.
En ole kai koskaan halunnutkaan.
Joskus olen ajatellut sitä, millaista olisi jos minulla olisi lapsi. Ne kuvitelmat ovat olleet aina sellaisia, että ostaisin lapselleni paljon värikyniä jotta se voisi piirtää ihan niin paljon kun haluaisi. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä on lähes ainoa asia, jota olen ikinä ajatellut lapseen liittyen.
En ole koskaan unelmoinut olevani raskaana. En vauvavuodesta. En mistään muistakaan näistä asioista. En ole kovin paljon edes ajatellut niitä. Oikeastaan vain silloin, jos joku tapailemani mies on kysynyt aiheesta. Joo, oon aina ajatellut että joskus sitten, olen sanonut.
Kunnes nyt kun on joskus sitten ja asia ei vaan kiinnosta minua ollenkaan.
Lähipiirissäni on vauvoja, kahdeksanvuotiaita, uhmaikäisiä, pakastettuja munasoluja ja raskaana olevia. Ne asiat tuntuvat sopivan monelle hyvin, mutta itse en vain osaa ajatella sitä, että ne kuuluisivat omaan elämääni.
Mutta etkö pelkää, että kuolet yksin, kysyi suorapuheinen tuttavani kerran.
No, kuolema on asia, jota mietin aika vähän muidenkaan elämäni valintojeni kohdalla.
Koska: Voin saada lapsen ja silti kuolla yksin. Voin olla hankkimatta lasta ja silti saada sellaisen jossain elämän käänteessä. Voin katua sitä, etten ikinä saanut lasta tai tietysti myös sitä että sellaisen hankin, vaikken ollut ihan varma haluaisinko.
Voin tehdä kaiken oikein ja olla onneton. Voin lopettaa viinin juomisen ja alkaa urheilla viisi kertaa viikossa – ja jäädä bussin alle ensi tiistaina. Tai tajuta kuusikymppisenä, että elämäni koostuu edelleen ystäväperheestäni – ja siitä viinin juomisesta.
Yhden asian olen oppinut viimeisen vuoden aikana: en stressaa elämästä enää kovinkaan paljon. Kuinka kauan aiot olla Lissabonissa? En tiedä. Miten eläkkeen kertyminen? En tiedä, kertyy mitä kertyy. Mitä jos tapaat/et tapaa elämäsi miehen Lissbonissa? Tai Helsingissä?
Sen näkee sitten.
Blogeissa jauhetaan usein sitä, että universumi hoitaa ja kaikella on kyllä merkitys. Universumista en tiedä, mutta uskon siihen, että kaikella on merkitys. Tälläkin pohdinnalla. Ja sillä elämänkokemuksella, että saatan muuttaa mieleni vaikka ensi tiistaina.
Tai sitten en. Ja live happily ever after, tosielämän tyyliin, kuitenkin.
—-
Not all women want to have kids. I´m one of those.
55 Comments
Tarja L.
Juuri näin! Tunnistan ajattelustasi itseäni. Ja huomaan, miten paljon ihmisiä ärsyttää, kun vastaa “en tiedä, katsellaan” 🙂 Mutta kun ei sitä elämää oikein voi suunnitella. Tai voi, mutta on pakko varautua myös siihen, että suunnitelmat eivät toteudu. Siksi yritän vain parhaani tässä hetkessä ja katson, mihin se riittää.
Lapsi-asiasta ajattelin aina kuta kuinkin samalla tavalla kuin sinä. Näin painajaisia, joissa olin raskaana. Ei ollut vauvakuumetta, ei mitää ja kaiken päälle uskoin vahvasti, että minusta tulisi huono äiti. Mies halusi varmastikin aina lapsia, mutta ei edes sanonut sitä kunnolla ääneen. Kunnes planeettojen asennot sitten kai osuivat kohdalleen ja yhtäkkiä vauva tuntuikin tosi hyvältä ajatukselta, ihan parhaalta 🙂 Onneksi tulin vielä raskaaksi (ja toisenkin kerran), 10 vuoden yhdessä olon jälkeen, 35-vuotiaana. Olen joka päivä niin kiitollinen tästä, vaikka ei ne vauvavuodet niin helppoja olleet, eikä kasvattaminen yleensäkään, vaikka kai sitä jotain on ihan oikeinkin tehnyt, kun sen lisäksi, että olen tyhmä äiti, olen vähintään yhtä usein ihana 😀
Mutta summa summarum: tärkeintä kuunnella itseään ja olla tyytyväinen omaan elämäänsä, sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin sen haluaa.
Ihanaa viikonloppua! <3
PS. Kuopukseni on kaimasi ja oman mummoni kaima. Maailman kauneimpia nimiä!
saarah
Kiitos kommentista 🙂
tärkeintä kuunnella itseään ja olla tyytyväinen omaan elämäänsä, sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin sen haluaa. JUURI TÄMÄ!!!!
sula
Yksin kuolemisen pelko on äärimmäisen huono syy hankkia lapsi. Ja yksinäisyys, koska lapsen saaminen voi hetkellisesti jopa lisätä sitä. Ei kaikilla ole tuttavapiirissä muita vanhempia tai lapsiystävällistä tukiverkostoa. Lapsia voi saada tai yrittää “hankkia” erinäisin keinoin, jos haluaa. Sen halun pitäisi tulla sisimmästä, silleen että vaan tietää. Ei sitä pysty millään järjellä ajattelemaan että haluaako/kannattaako vai ei.
saarah
Juuri näin 🙂
Lordeh
Ihanaa kun uskallat sanoa sen ääneen. Olen itse samoilla linjoilla. En ole koskaan halunnut lasta enkä usko, että sitä halua koskaan tuleekaan, jos ei se tähän 32 vuoden ikään mennessä ole tullut. Silti joka kerta, jos siitä puhuu ääneen, ihmiset järkyttyvät ja mikä ärsyttää eniten, on ne “kyllä se mieli vielä muuttuu” jne kommentit. Ei muutu ja sillä hyvä. Itse olen asian kanssa sinut, joten olisi mahtavaa, että se kelpaisi myös muulle maailmalle.
saarah
Joo, toi kyllä se mieli vielä muuttuu on kyllä todella älytön. Ihan kun kaikki ihmiset olisi ohjelmoitu haluamaan samoja asioita!
Miss Funlandia
Kiitos tästä postauksesta, pitää sanoa että olen täsmälleen samoilla linjoilla 🙂 “Pakko” kommentoida tuota yleistä (valitettavasti edelleenkin, vaikka elämme vuotta 2018) klassista argumenttia (tai no, argumentaatiovirhehän se taitaa olla…) ns. “yksinjäämisestä” vanhemmiten ja/tai yksin kuolemisesta: “Etkö pelkää, että kuolet yksin?”…. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kukaan voi sanoa näin, sillä lausehan pitää sisällään etukäteisolettamuksen siitä, että lapset kyllä tulevat hoitamaan ja huoltamaan/elämään kanssasi sitten, kun itse ei enää kykene. Se on luultavasti yksi itsekkäimpiä ajatusrakennelmia, joihin olen törmännyt: miten voi olettaa, että joku uhraa elämäänsä tällä tavoin edestäsi, semminkin, kun kyseessä on vieläpä oma lapsesi, jolle ilman muuta toivoisit onnellisen ja itsenäisen elämän? Näin ainakin pitäisi olla. Totta kai ihmiset, varsinkin perhe, läheiset ja ystävät rakastavat ja huolehtivat toisistaan ja auttavat toisiaan, mutta eihän sitä nyt voi olettaa että joku uhraa elämäänsä siksi, että olet itse jossain vaiheessa päättämässä elämäsi matkaa (kuten kaikki nyt jossain vaiheessa väistämättä tulevat tekemään). Toisin sanoen, lapsia ei mielestäni enää nykymaailmassa pitäisi hankkia tästä syystä että he jossain vaiheessa olisivat “tilivelvollisia” elämään kanssasi tai hoitamaan sinua; eri asia tietysti, jos kukin sitten niin haluaa itsenäisenä aikuisena toimia, mutta tälläisestä _syystä_ lasten hankkiminen kyllä kertoo vakavemmista omista ongelmista oman tilansa, omien rajojensa ja itsevarmuutensa kanssa (tuohon epävarmuuteen ja epäluottamukseen itseään ja elämäänsä kohtaan varmasti monella liittyykin se pakonomainen kuolemisenkin ajattelu, kuten myös se kevyt ärsyyntyminen siitä että joku muu ottaa elämän pikkuisen lunkimmin kuin he). Eihän sellainen ole alkuunkaan reilua tai oikein mahdollista lasta kohtaan. Lapsia tosiaan saadaan, ei hankita, ja omassa unelmassani se lapsi on se kaivattu rakkauden tulos, yhdistelmä minua ja sitä rakkainta ihmistä eikä mikään vanhempiensa yksinäisyys-vakuutus. Tarinoita on toki onneksi paljon ja erilaisia, mutta lapsen pitäisi kuitenkin tulla rakastetuksi omana itsenään ja saada kasvaa ilman moisia läheisriippuvaisia etukäteisolettamuksia.
saarah
lausehan pitää sisällään etukäteisolettamuksen siitä, että lapset kyllä tulevat hoitamaan ja huoltamaan/elämään kanssasi sitten, kun itse ei enää kykene.
Joo, tämä on kyllä mustakin vähän vanhentunut ajattelutapa. Ei enää asuta samassa pitäjässä koko ikää ja ole olettamuksena että lapset ovat siellä huolehtimassa vanhemmistaan kun he vanhenevat. Ihanaahan se olisi, mutta eipä se aina mene niin…
Em R
Mielestäni kenenkään sellaisen ketä EI itse halua lapsia EI tulisi missään nimessä saada lapsia. Tämä olisi kauhea karhunpalvelus lapselle / syntymättömälle sielulle. Eikö vähin mitä voimme lapsille / uusille ihmisille tarjota, olisi edes vanhempi joka hänet aidosti haluaa.
Olen tyytyväinen siitä, että sellaiset ystäväni, jotka eivät lapsia halua eivät niitä myöskään saa. Tuskin tuo vanhemmuuskaan tuntuisi luonnolliselta ja hyvältä sitten. Mikä vääryys se olisikaan pientä vauvaa ja lasta kohtaan. En edes usko että kaikista olisi vanhemmaksi tai hyväksi vanhemmaksi. En kyllä itsekään ole todellakaan mikään täydellinen vanhempi.
Eikä lapsia mielestäni voi tehdä oman itsensä vuoksi. Sen pitäisi ennemminkin olla luonnollinen kehittyminen ja luonnollinen vaihe ihmisen elämässä, joka sellaista haluaa. Koskaan ei edes tiedä ovatko omat lapset samassa maassa tai edes hengissä siinä vaiheessa kun on itse vanhus/sairas. Ei tässä voi omaa itseä ajatella vaan rakkautta ja sitä että saa lapset itsenäisinä elämään mukaan. Tosin mikään menestys ei voisi olla raskaampi kuin oma lapsi. Ehkä osa ihmisistä tietyllä tasolla pelkää myös tätä asiaa liikaa.
Kuitenkin en voi olla joskus miettimättä sitä, että sellaista rakkautta mitä omaa lasta kohtaan tuntee ei voi kuvitella, ymmärtää eikä edes uneksia ennen kuin sen itse kokee. Ilman sitä kokemusta en haluaisi itse elää. Se ehdoton rakkaus, se että joku menee 100% itsen edelle on uskomatonta. Omista elämän saavutuksista niin tunne-elämässä, opiskelujen, töiden, matkustelun jne. suhteen ei millään ole merkitystä lapsiin verrattuna. Tein ja koin paljon asioita ennen lapsia, mutta nyt olen sitä mieltä että koko elämä ennen lapsia oli pelkkää haihattelua. Vasta nyt voin sanoa että olen se aikuinen joka minun pitikin olla.
MUTTA ilman muuta kaikille sopii se tie jonka itse valitsee. Kaikista ei ole vanhemmiksi. Kukaan muu ei päätä toisen puolesta eikä jonkun toisen negatiivinen kanta saa vaikuttaa näin vakavaan asiaan. Kuten sanoin, jos ei halua lapsia on parempi ettei niitä myöskään saa. Tässä pitää ajatella vain ja ainoastaan sitä lasta/syntymätöntä sielua ja mihin/minkälaisiin oloihin hänet toisi. Rakkaudeton lapsuus olisi kamalinta. Lasten oikeudet ja olot ovat se tärkein asia. Kaikille onnea ja menestystä valitsemallaan tiellä! Rakkaudella, E
Vierailija
“Kuitenkin en voi olla joskus miettimättä sitä, että sellaista rakkautta mitä omaa lasta kohtaan tuntee ei voi kuvitella, ymmärtää eikä edes uneksia ennen kuin sen itse kokee. Ilman sitä kokemusta en haluaisi itse elää. Se ehdoton rakkaus, se että joku menee 100% itsen edelle on uskomatonta. Omista elämän saavutuksista niin tunne-elämässä, opiskelujen, töiden, matkustelun jne. suhteen ei millään ole merkitystä lapsiin verrattuna. Tein ja koin paljon asioita ennen lapsia, mutta nyt olen sitä mieltä että koko elämä ennen lapsia oli pelkkää haihattelua. Vasta nyt voin sanoa että olen se aikuinen joka minun pitikin olla.”
Kuulostaako tää nyt vähän lapsettomien vähättelyltä? Voihan sitä sanoa niinkin, että mikään kärsimys ei enää tunnu miltään sen jälkeen kun kuolema koittaa, mutta ei se poista sitä että nekin kärsimykset, pienet tai isot, on ainakaan koettu ja kärsitty täysillä.
Toisekseen, vaikka olisi lapsi olisi ns. vahinko tai epätoivottu, niin vanhemmille yleensä luontaisesti kehittyy ihan samanlainen rakkaus omaan lastaan kohtaan kuin jos lapsi olisi toivottu 🙂 Toisaalta taas kaikki lapset, vaikka olisivatkin syntyneet toivottuina ja rakastettuina, eivät valitettavasti saa kasvaa aikuiseksi hyvissä olosuhteissa. Sillä että saako/hankkiiko lapsia ei ole mielestäni paljonkaan tekemistä sen kanssa, olisiko ihminen hyvä vanhempi vai ei.
Ja jos lapsia ei tähän maailmaan hankittaisi ollenkaan itsekkäistä syistä vaan ihmiset ajattelisivat vain “lapsen parasta”, niin tuskin kukaan enää niitä lapsia tekisi.
Nip
Näinpä! Pelkästään itsekästä puuhaa biologisten lasten hankkiminen on! En ymmärrä sitten ollenkaan miten olisi mahdollista tulla raskaaksi ja synnyttää lapsi ajatuksella, että se on parasta syntymättömän lapsen kannalta. Että miltä kannalta katsottuna?
Poikkeuksena epäitsekkäästä lasten ‘hankkimisena’ näen vain adoption sekä sijaisperheenä toimimisen.
Vierailija
Ei se, että toteaa sen, että ilman omaa lasta ei voi tietää sitä, mitä elämä lapsen kanssa on ja millaiset tunteet siihen liittyy ym. ole lapsettomien vähättelyä, vaikka se siltä kuulostaisi. Se on totuus, jota ei voi ymmärtää ennen kuin sen kokee ja toisaalta sitä ei etukäteen osaa kaivata, koska sitä ei voi ilman omaa lasta tunnistaa. Se, miten ne tunteet itse kuhunkin vaikuttaa on tietenkin toinen juttu, mutta omalle kohdalle omat lapset on tuoneet ihan tavattomasti perspektiiviä ja suunnannut katseen etäämmälle omasta navasta. Täytyy myös muistaa, että lapsen saaneet ihmiset ovat ennen lapsia olleet lapsettomia, joten vertailupohjaa löytyy molemmista. Edelleen omalta kohdalta kommentoiden, olisin varmaan oikein tyytväinen elämääni, jos en olisi lapsia ikinä saanut ja eläisin näköistäni elämää, mutta nyt kun tiedän mitä eloni lasten kanssa on, en ikinä vaihtaisi takaisin.
Vierailija
Varmasti lasten saaminen käynnistää ihmisessä monenlaisia tunnemylläköitä ja kasvattaa ihmisenä. Kuitenkin jos tuo ilmaistaan niin että olisi joku universaali totuus että vasta lapsen/lapsia saanut voi olla oikealla tavalla kypsä ja empaattinen niin mennään metsään. Sinä toit hyvin esille nimenomaan _omakohtaisen_ kokemuksen mutta kovin moni ilmaisee asian siten että ei olisi kenellekään muka mahdollista kehittyä ihmisenä tai kokea pyyteetöntä rakkautta ilman lapsen saamista.
AnnieRouva
Mielestäni nyt ollaan vähän yliherkkiä tän asian suhteen.
On ihan kylmä fakta, että jos ihmisellä ei ole lapsia, hän ei voi tietää miltä rakkaus omaan lapseen tuntuu. On mahdotonta tietää miltä se kaikki omaan lapseen liittyvä huoli ja rakkaus, ärtymys ja kiintymys tuntuvat, jos sitä ei itse koe. Se on vaan niin eri asia. T. Nimim huonekasveja, lemmikkejä, kummilapsia ja omia lapsia saanut henkilö.
Kypsyyteen ja empatiaan sillä lienee vain välillisesti vaikutusta ja aivan varmasti lapseton voi olla ihan yhtä empaattinen kuin lapsen saanutkin.
Ei vanhemmiksi tulleet ole sen viisaampia eikä valaistuneempia, eikä vanhemmuus ole mielestäni mikään vaatimus tai autuaaksi tekevä asia.
Lapsettomilta tuppaa kuitenkin unohtumaan, että lapsen saaneet olivat aiemmin lapsettomia, ja he pystyvät vertailemaan näitä kahta “eri elämää”. Sen perusteella voi kuitenkin peilata vain omaa elämäänsä eikä muiden lapsenteosta sovi antaa neuvoja tai huomautuksia.
saarah
Musta on outoa sanoa mitään muiden tuntemista rakkauden kokemuksista. Miten kukaan muu voi sanoa millaisia rakkauden tunteita minä olen kokenut mitäkin kohtaan? Rakkauttahan ei voi mitata millään mittarilla.
No ei
Ei kai se vähättelyä ole, sitä rakkautta ei vain ole, jos ei ole lasta. Kauheelta saarnalta se kyllä kuulostaa. Muistan millaista rakkaus oli ennen lasta, se ei ollut samanlaista.
Eikä se ole vähättelyä, siihen rakkauteen kuuluu pelko, hätäännys ja epäusko ja -toivo toisen puolesta; ei pelkästään lämpöä jne. Olisin hyvin voinut elää ilman näitä ikäviä rakkauteen liittyviä tunteita, jos ei olisi lasta.
Mä sain lapsen vasta 38-vuotiaana. Olin tyytyväinen, kun sain terveen kersan. Mutta luulen, että olisin ollut ihan Ok, jos ei oltais saatu lasta. Tiedä häntä.
Ei niitä pakko ole hankkia. Etenkään Portugalissa, hullun kalliit päiväkodit ja onnettoman lyhyt äitiysloma; tuu takaisin, jos päätät hankkia ipanan 🙂
Em R
Ei ollut tarkoitus loukata ketään vaan se, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. Varmaan aika harva ketä lasta ei halua nauttisi siitä elämästä sitten ja lapselle olisi huonot lähtökohdat olla sellaisen kanssa joka häntä ei halua. Kyse on kuitenkin oikeasta aidosta elämästä eikä mistään leikistä. Ei kannata leikitellä toisten elämillä.
Se mikä tässä on tietysti surkeaa on se, että monet sellaiset jotka oikeasti lasta haluaisivat eivät välttämättä saa. Ja sitten jotkut sellaiset, jotka eivät pysty pitämään lapsistaan huolta (esim. alkoholismin/huumeiden/terveysasioiden) taas lisääntyvät helpostikin. Mitä ironiaa tms. tämä oikein on…Surullista!
E
saarah
Tää on kinkkinen juttu, en tietenkään voi tietää millaista rakkaus omaa lasta kohtaan on, mutta silti musta Tein ja koin paljon asioita ennen lapsia, mutta nyt olen sitä mieltä että koko elämä ennen lapsia oli pelkkää haihattelua. kuulostaa jotenkin tosi vieraalta ajatukselta omaan korvaan.
Ihmiset hakevat elämässä erilaisia kokemuksia. Tosi monesta elämää mullistavasta kokemuksesta, muistakin kuin lapsen hankinnasta voisi sanoa samaa: ei tiedä mitään elämästä ellei ole juuri tätä (minua suuresti koskettanutta asiaa) kokenut.
pieta
Kiitos tästä, samaistuin tosi paljon. Mietin jokin aika sitten, kuinka en ole koskaan unelmoinut lapsista tai perheestä ylipäätään, puhumattakaan, että olisin unelmoinut olevani raskaana tai jotain sellaista yksityiskohtaisempaa. Ainoastaan silloin kuin veljeni alkoivat saada lapsia ajattelin, että olisihan se mielenkiintoista nähdä miltä omat lapset näyttäisivät, mutta siihenpä tuo on jäänyt. Koko ajatus raskaudesta, lapsista ja perheestä tuntuu noin niinkuin ylipäätään tosi vieraalta.
saarah
Joo, samat fiilikset! Mulle kans kaikki sanoi että sitten kun sun sisko saa lapsen niin sulle tulee vauvakuume. Siskon poika on nyt 5v ja aivan ihana tyyppi, mutta ei, ei mulla edelleenkään ole vauvakuumetta…
Lordeh
Jep, sama juttu mulla. Rakastan siskoni lapsia mielettömästi ja olen hoitanut heitä todella paljon vauvasta saakka. Ihmisille tuntuu olevan todella vaikea ymmärtää, että vaikka heistä välitän, en silti halua omia eikä kertaakaan ole kyllä minkäänlainen vauvakuume iskenyt.
Jantunen
Aivan mahtava kirjoitus! Olin samoilla linjoilla aikanaan, sitten myöhemmin hieman lievemmällä. Muistan sen tunteen, kun istuin sohvalla ja sanoin siipalle, että minä olen niin onnellinen nyt, etten jää kaipaamaan, jos lapsia ei tule. No, seuraavalla viikolla ensimmäinen ilmoitti jo tulostaan ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon, että yhteen elämään sais jo riittää mutkaa, kuoppaa ja mäkiä.
Lapset eivät ole kuitenkaan yhtä asiaa muuttaneet. Jos olin lähtökohdiltaan onnellinen, olen sitä nytkin, kun näitä maallisia haasteita tämän hetkisessä elämäntilanteessa ei lasketa.
Ja mitä merkityksiin tulee, en usko, että niitä on, jollei niitä itse elämälleen rakenna.
Hyvää viikonloppua <3 !
saarah
Juuri näin! Kiitos tästä näkokulmasta 🙂
Mammanen
Hieno kirjoitus ja hienoa että uskallat sen ääneen sanoa. Tuntuu että jos valitsee lapsettomuuden on se vieläkin hirveä tabu. Itse kolmen lapsen äitinä tietenkin sanon että lapset ovat elämäni suola, mutta se että joku pääättää elää elämänsä lapsettomana on yhtä kunnioitettavaa kuin se että joku tekee kaikkensa saadakseen lapsen.
Ja tosiaan lapsia ei kannata tehdä muun syyn takia kuin sen että haluaa sen lapsen. Todella hienosti kirjoitit ajatuksistasi.
saarah
Kiitos! Musta on hienoa että joku erilailla valinnut pystyy myös samaistumaan tähän ajatukseen 🙂
annepa
Minä oli samaa mieltä n. 36-vuotiaaksi. Sitten aloin ajatella, että ehkä sittenkin. Silloinen puoliso ei edelleenkään halunnut lapsia. Se ei ollut ainoa syy eroomme, mutta varmasti sillä joku vaikutus oli. No, 38-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja olemme olleet 3,5 vuotta ilman ehkäisyä. En edelleenkään ole äiti. Minulla ei ole pakottavaa tarvetta raskautua, mutta se olisi ihan kivaa. Ei oikeastaan (ainakaan vielä) haittaa, jos en tulekaan raskaaksi. Mutta ei sekään haittaisi, jos tulisin.
En tarkoita tällä sanoa, että “kyllä se mieli vielä muuttuu”, vaan että se VOI muuttua. Ei kannata yllättyä jos niin käy. Voi myös käydä niin, että mieli ei muutu eikä silloinkaan kannata yllättyä.
Olen myös kuullut samat argumentit lisääntymisen puolesta. Piristävänä lisänä oli “kenelle te sitten säästätte”, siis rahaa! Ööö itselleni eläkepäivien hummailuja varten? Ja onhan siskollani lapsia, jos en saa hummattua kaikkea, testamenttaan loput heille ja jollekin eläinsuojelujärjestölle.
saarah
Haha, kenelle te sit säästätte?! Toikin on kyllä outo kysymys 😀
Vierailija
On outoa, että kun ajattelin aloittaa, että “rohkea kirjoitus” sitten tajusin, että onhan tämä nyt perä hikiältä , jos on vuosi 2018 ja vielä tuntuu, että jos sanoo että ei halua lapsia on tämä rohkeaa! Mutta joku musta-aukko on tämän asian tiimoilta. Vieläkin. Eli hyvä kun sanoit. On tärkeää, että tätä sanotaan, jotta siitä TODELLAKIN tulee yksi täysi normi vaihtoehto muiden rinnalla. Ihan kuin muissakin asioissa: naimisissa tai ei, omistus asunto tai ei, kaupungissa vai maalla, lapsia vai ei. Ei sen pitäisi olla sen kummempaa. Erilaisia vaihtoehtoja, joista kumpuaa sitten pikkasen erilainen arki, mutta ei sen vähempää tai enempää.
Nanna Santa Monicasta
Ärkoo
Juuri näin!
Erinomainen kiteytys.
saarah
Aivan! Mäkin mietin tän julkaisua aika kauan, kun ajattelin että haluanko sanoa ääneen tätä asiaa julkisesti. Onko se liian rohkeaa vai ei. On niin mahtavaa että elämässä pystyy itse valitsemaan monia asioita, juuri noita luettelemiasi. Näin kun ei ole vielä monia vuosikymmeniä edes ollut.
Daniella
Itse taas olen niin toista maata, koska minulla on aina ollut kaipuu tulla äidiksi, niin kauan kuin vain muistan. Kolme lasta olenkin saanut ja olisi mahtavaa pystyä pukemaan sanoiksi juuri se, mitä tuolla ylempänä on yritetty, siitä tunteesta, jota ei tiennyt ennen olevan ja jota ei enää mistään hinnasta vaihtaisi pois. Mutta ei sitä pysty, se todella täytyy kokea. Ja niin sen täytyy ollakin.
On äärettömän tärkeää tässä jos jossain asiassa olla itselleen rehellinen ja myös sille kumppanilleen tai mahdolliselle sellaiselle. Vanhemmuus ei ole mikään sisustuselementti, johon sitten vain tottuu. Se on sellainen vuoristoratakyyti, josta ei pääsekään parin kierroksen jälkeen pois. Siihen kyytiin ei kannata nousta vain miellyttääkseen jotakuta muuta. Valitus- ja palautusoikeutta ei ole. Sitä paitsi, maapallomme tarvitsee niitä, jotka ymmärtävät olla lisääntymättä 😀 vielä kun luonto voisi vaikuttaa siihen, että täysin vanhemmuuteen kyvyttömät eivät onnistuisi vahingossakaan lisääntymään…
saarah
Valitus- ja palautusoikeutta ei ole.
Sepä juuri! Siksi tässä onkin asia jota pitäisi miettiä todella tarkasti 🙂
Tiiaanna
Samaistun tähän täysin! En ole koskaan halunnut lasta, potenut vauvakuumetta tai ajatellut, miten ihanaa olisi olla raskaana. Se on joillekin hankalaa ymmärtää, mikä on hullua vuonna 2018! Ja tämäkin on suhteellisen sukupuolittunutta, harvapa kyselee sinkkumiehiltä lapsettomuudesta.
Jotenkin kieroutuneesti näen, että vapaaehtoista lapsettomuutta on nykypäivänä aika helppoa perustella? Oma elämäni on ainakin ihan todella ”täydellistä” ilman miestä ja lapsia. Koen myös, että maailmassa on ihan tarpeeksi lapsia, joilla ei ole vanhempia tai perhettä. Maapallo ylikansoittuu, haluaisinko tuoda lapsen tähän maailmaan, kun tiedostan millaiseksi arki saattaa ilmastonmuutoksen vuoksi muuttua? Itseni tuntien olisin varmasti myös huolissani lapsestani koko ajan.
Olen onnellinen niiden puolesta, jotka lapsia haluavat ja niitä saavat, mutta minä tuskin tulen olemaan yksi heistä. Olisi hienoa, jos kaikki valinnat ja elämäntyylit hyväksyttäisiin. Yhden mielestä jää paljosta paitsi, kun ei ole lapsia ja toisen mielestä taas aika monestakin kivasta (esimerkiksi ulkomailla opiskelusta tai työskentelystä ja spontaaneista tapahtumista keskellä viikkoa), kun on lapsia. Ja kumpikin on ihan ok!
saarah
Kiitos kommentista Ja aivan! Juuri tämä: jonkun mielestä en voi lapsettomana tieätä tosielämästä mitään ja sitten taas jotkut lapsettomat ajattelevat että ne lapsen saaneet eivät ehdi vuosikausiin elää elämäänsä yhtään. Voi kun kaikkien omat valinnat vaan hyväksyttäisiin eikä yritettäisi tunkea kaikki ihmisiä siihen samaan muottiin!
Sofia I.
Mua turhauttaa ihan suunnattomasti, että tällaisia avauksia tarvitaan edelleen. Että vapaaehtoisesti lapsettomien tarvitsee selitellä omia päätöksiään, useimmiten enemmän kuin lasta hankkivan. Että se on jotenkin järisyttävää, erilaista, rohkeaa, joidenkin mielestä edelleen itsekästä ja vastuutonta. Vastapuoli tuntuu unohtavan, että se on meidän henkilökohtainen päätös, johon ihan jokaisella on oikeus. Vielä kirsikkana kakun päälle syyllistys lapsettomuudesta median ja ihmisten toimesta.
Kiitos tästä, ehkä toitottamalla kantaamme saadaan tämäkin asia normalisoitua 🙂 <3
saarah
Aivan näin! Siksi halusin julkaista tämän tekstin, vaikka olen myös sitä mieltä että mitä se kenellekään muulle kuuluu kuin minulle. Se että valitsee mihin asioihin haluaa omassa elämässään panostaa, tulisi tietysti olla jokaisen ihan oma valinta. Jatketaan siis tätä toitotusta 🙂 !
Pia / Lyhyenä hetkenä
Enpä tiennyt, että olemme tässäkin asiassa samoilla linjoilla. Rehellinen ja tarpeellinen teksti, kuten kommenteistakin voi päätellä, kiitos. Avauduin samasta aiheesta viime vuonna ja edelleen allekirjoitan jokaisen lauseen. Vasta-argumenttina yksinäiseen vanhuuteen vetoaminen on kummallista, eihän meistä kukaan tiedä päiviensä määrää saatika sitä, millaisessa yhteiskunnassa keinutuolissa aikanaan kiikumme. Oli meillä lapsia tai ei.
https://piapas.com/2017/05/14/vapaaehtoisesti-lapseton-itsekas-nautiskelija/
saarah
Kiitos Pia 🙂 Luin sun tekstin ja tunnistan siitä kyllä itseni myös, hyvin samoilla linjoilla ollaan tän(kin) asian suhteen.
A.E.
Voiko kukaan oikeasti haaveilla vauvavuodesta? Tekeekö joku niin? Onko joku kuullut kenenkään ikinä sanovan haaveilevansa vuodesta vauvan kanssa?
saarah
Hah, mä kyllä tiedän ihmisiä jotka ovat haaveilleet juurikin vauvavuodesta
A.E.
Pakko kai se on uskoa 😀
Vierailija
Yöheräilystä huolimatta juurikin vauvavuosi on se mistä itse nautin tosi paljon. Se aika oli jotenkin kiireetöntä vauvan ihailua, sylittelyä ja nuuskuttamista. Aikaa jolloin ei vielä ollut tavaroiden alas repimistä, uhmaa ja vänkäämistä. 🙂
sipulikorva
Toi värikynien hankkimis juttu osui lähelle kotia. Itse samaistun siihen, etten ole koskaan unelmoinut vauvoista ja raskaus/synnytys ovat aina olleet kauhistutavia asioita mulle. Lapsien hankkimista ajatellessa ainoat asiat, mitä mietin on niiden nimet ja mitä kirjoja lukisin niille ääneen iltasaduiksi. Sen jälkeen tulee mieleen vain pahoja asioita.
Mahdollisille kumppaneilleni sanon aina heti alkuun, että en halua lapsia enkä ota ketään, joka luopuisi lapsien hankinnasta ollakseen kanssani. En halua sellaista katumisen ja mahdollisen syytöksen kierrettä tulevaisuuteeni.
saarah
Mua ei missään mieless kauhistuta tai pelota ajatus raskaudesta ja synnytyksestä, oon ihan varma että hoitaisin homman ihan kunnialla. Se vaan tuntuu muuten jotenkin tosi vieraalta ajatukselta 🙂
Ariana
Minäkään en koskaan haaveillut lapsista, mutta niitä silti tuli ja sekin on ok. Nyt ajattelen asiasta niin, että olisin menettänyt suuren, olennaisen osan elämästä, jos en olisi saanut lapsia. Kaikki tunteet ja kokemukset jota liittyy hälkikasvun odotukseen, syntymään ja jälkikasvusta huolehtimiseen ovat elämän perusasioita jokaiselle eläimelle (ja ihmiselle). Nämä jäisivät kokematta, jos omia lapsia ei olisi.
saarah
Kaikki tunteet ja kokemukset jota liittyy hälkikasvun odotukseen, syntymään ja jälkikasvusta huolehtimiseen ovat elämän perusasioita jokaiselle eläimelle (ja ihmiselle).
Musta on outoa sanoa Elämän perusasioita jokaiselle ihmiselle. Jokainenhan voi puhua vaan omasta puolestaan, ei yleistää että nämä ovat elämän perusasioita IHAN KAIKILLE.
Ariana
Yllä esitin tietysti oman kokemukseni mielipiteeni asiasta. Kyllä mielestäni tuo syntymä ja ihmisen elämänkaareen ja kehitykseen liittyvät asiat ovat jokaiselle ihmiselle elämän perusasioita. Nämä asiat tulivat itselleni selvemmiksi ja tärkeämmäksi omien lapsieni myötä.
Vierailija
Minun mielestäni taas luonnon suojelu, kestävä kehitys ja kasvissyönti on on elämän perusasioita, ja pitäisi olla sitä kaikille. Minkälaisen pallon me oikein jätämme jälkeemme teidän lapsillenne?
Vierailija
Itselläni suurin syy lapsettomuuteen on nimenomaan välttää niiden tiettyjen tunteiden kokemista. En halua tuntea sitä pelkoa, huolta, ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta äitinä, jota tiedän, että tuntisin, mikäli hankkisin lapsia. Varmasti lapset toisivat myös iloa ja rakkautta elämään, mutta jos jo nyt on vaikea kokea iloa ja riittämättömyyttä omista saavutuksista, voisinko koskaan kokea riittäväni äitinä vai tuntisinko jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten ole pystynyt tarjoamaan lapsilleni parasta mahdollista lapsuutta? Olen itse kasvanut hyvässä ja turvallisessa perheessä, eikä minulta ole puuttunut mitään aineellista. En kuitenkaan koskaan kokenut olevani rakastettu, enkä voi olla miettimättä, osaisinko minäkään kasvattaa lapsia, jotka kokisivat olevansa rakastettuja ja oppisivat iloitsemaan elämästä. Ulkopuolisten silmiin lapsettomuuteni varmasti näyttää siltä, että itsekäs ihminen laittaa uransa ja omat harrastukset perheen edelle. Kerron avoimesti, etten halua lapsia. Niille harvoille, jotka ovat kysyneet syytä, olen selittänyt yllä olevan.
saarah
Oon itseasiassa tosi samoilla linjoilla sun kanssa. Mä en myöskään haluaisi elämääni kaikkea tuota pelkoa, huolta ja riittämättömyyden tunnetta, myöskin ajatus siitä, etten pariin vuoteen saisi nukkua kunnolla ja koskaan ehtisi keskittyä omiin asioihini (vähän kärjistäen) ahdistaa jo valmiiksi. Eikä se musta ole itsekästä.
Vielä lapseton
Musta ois todella hölmöä ja itsekästä hankkia lapsi vaan ettei “kuole yksin”. Vaikka itse oman lapsen toivonkin joskus saavani! Mutta en minä sitä tule omistamaan, siitä pidetään toki huolta aikuisuuteen saakka (ja eri tavalla sen jälkeenkin), mutta ei se ole minulle mitenkään velvollinen mihinkään. Täytyy muistaa että lapset todella on lainassa ja mielestäni molempien ollessa aikuisia hyvä suhde lapsen ja vanhemman välillä perustuu kuitenkin vapaaehtoisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen, eikä mihinkään velvollisuuteen.
Vierailija
Minulla on pieni lapsi, jonka kanssa on ihanaa. Vauvavuosi on ollut mukava, sisältäen matkustelua ja ulkomailla asumista (disclaimer: vauva terve ja ok uninen sekä molemmat ollaan pystytty olla paljon kotona, joten ei väsymystä).
MUTTA en sanoisi, että kaikki aikaisemmin tekemäni on haihattelua ja turhaa. Meillä oli mieheni kanssa ihana arki seikkailuineen ennen lasta, joita muistellaan, ei kaiholla vaan onnella, että tehtiin niitä asioita. Nyt on erilaista arkea lapsen kanssa ja mennään rennosti hänen ehdoillaan. Tietenkin rakkaus lastaan kohtaan on erilaista ja en vaihtaisi tilannettani mihinkään, mutta koen että en ihmisenä ole mullistunut lapsen myötä tai että ymmärtäisin elämää paremmin. Lapsi sopii meidän arkeen ja elämään ja olen todella onnellinen. Olin myös tätä ennen lasta ja uskon, että lapsiperhearki ei toimi kaikille, niinkuin ei voi sanoa muidenkaan asioiden olevan sopivia kaikille. Lapsenteossa on deadline, mutta elämä on hyvää ja merkityksellistä ilman lapsia vaikka deadlineen mennessä niitä ei olisi saanut/halunnut.
saarah
Olin myös tätä ennen lasta ja uskon, että lapsiperhearki ei toimi kaikille, niinkuin ei voi sanoa muidenkaan asioiden olevan sopivia kaikille.
Kiitos tästä kommentista 🙂 Näin mä jotenkin itsekin näen asian ja tuntuu että monella lapsen saaneella tutulla on sama mieninki.
Jippii
Olen näitä lapsia vai ei -keskusteluja seuratessani tullut siihen tulokseen että lapsettomien ja lapsellisten ei vaan yksinkertaisesti kannattaisi keskustella tästä aiheesta. Se ei johda mihinkään. Lähtökohdat ja ymmärrys asiasta ovat niin erilaiset ja eri tasoilla. Lopputuloksena on aina vänkäämistä ja tolkutonta ohipuhumista. Mutta ymmärrän tämän avauksen ja lapsettomien tarpeen tulla hyväksytyiksi normista poikkeavan valintansa kanssa. Ja sitä peukutan. Kaikkein parasta olisi että molemmilta puolilta vaan kohteliaasti tsempattaisiin toisia ja kunnioitettaisiin erilaisia valintoja. Minulla on lapsi, muistan kuitenkin yhä elämän ennen lasta, myös ne ajat kun en halunnut lapsia tai voivani edes kuvitella olevani äiti. Ymmärrän myös hyvin mitä yllä puhuttiin elämänkaareen kuuluvista peruskokemuksista. Minulle niitä ovat oma syntymäni, kasvu aikuiseksi, oman vanhempani kuolema ja uuden elämänkaaren alkamisen todistaminen itse vanhempana. Elämän kiertokulku. Isoja juttuja. Toiset puhuu rakkaudesta, toiset ilmastonmuutoksesta ja matkustelusta. Kumpikaan puoli ei tajua miksi toinen ei tajua. Kannattaisi vaan sopia että tehdään kaikki niinkuin itse halutaan ja kunnioitetaan toistemme valintoja. Yrittämättä saada toisiamme ymmärtämään miksi.
smp
Kaikki varmaan jo sanottu, joku kommentti multa ehkä jäänyt väliin, mutta… Mistäköhän tulee käsitys että vapaaehtoisesti lapsettomat on itsekkäitä ja perheelliset ei? Niin kuin epäitsekkyyttä ei vois kohdistaa kehenkään muuhun ihmiseen kuin omaan lapseen. Usein muualla kuultu perustelu “en halua jäädä siitä paitsi” ei nyt oo kovin jalo syy hankkia lapsi. Musta kumpaakaan valintaa ei tarvi perustella, se on tunne joka vaan kumpuaa jostain. Parempi niin kuin tarkkaan järkeilty päätös kun harvoinpa ne asiat menee niin kuin on suunnitellut, niin hyvässä kuin pahassa. Ja muuten kuinkakohan moni lapsia haluamaton mies joutuu kuulemaan kommentteja aiheesta? 🙂