Kokki ja (selvännäkijä)kissa

Makaan kovalla penkillä ja tuijotan kattoa. Yritän nukkua, mutta takanani istuva nainen pitää kovaäänistä monologia. Muutama tunti aiemmin istun taksissa läpi sateisen Lissabonin ja mietin yhtäkkiä sitä kertaa kun teen sen muuttaakseni kaupungista pois.

Älä ajattele sitä nyt. Älä ajattele sitä nyt.

Taksi juuttuu ruuhkaan, vilkuilen kelloa. Kentällä on kuitenkin aivan tyhjää, olen alle vartissa taxfreessä siitä hetkestä kun annan taksikuskille rahat käteen. Ostan vaalean kulmakynän, jota ei Lissabonista muualta saa. Ihana myyjämies haluaa meikata kauniin vihreät silmäni samaan hintaan. Mumisen jotain yölennosta, mutta sitten katselen kun hän levittää kaunista sävyä luomilleni ja ajattelen

pitäisi muuten vihdoin opetella meikkaamaan.

Konekin on puolityhjä, siksi voin maata kattoa tuijottaen.

Kello on 4.45 aamulla. Helsingissä sataa räntää vaakasuoraan, se näkyi jo lentokoneen ikkunasta jossain kymmenen kilometrin korkeudessa. Lentokentän vessoissa on vastassa tuttu linnunlaulu ja latauspistoke. Seison katsomassa puhelimeni virtapalkkia

ja mietin jostain syystä Patti Smithiä.

Ja sitä kesäkuista aamuyötä kun muutin pois Suomesta. Sitä, kuinka paljon pelkäsin ja sitten sen jälkeen kaikki on mennyt niin täysin vastoin kaikkia suunnitelmia, mutta nyt ei pelota juuri mikään niistä asioista enää.

Kun olen vihdoin rautatieasemalla, juon ison kupin teetä, joka on niin kuumaa että poltan kieleni. Mietin jälleen Patti Smithiä, joka joisi mustaa kahvia takimmaisessa pöydässä.

En uskalla juoda kahvia, koska se on muistikuvieni mukaan Suomessa aika kamalaa ja tähän aikaan aamulla se saa vaan aikaan sydämentykytystä.

En tykkää kahvista Portugalissa yhtään, sanoo kahta päivää aiemmin portugalilainen mies, jonka kanssa istun juomassa viiniä Kauppahallissa. Hän on asunut kaksitoista vuotta muualla ja palannut tänne vähän sen jälkeen kun minä olin asunut kolmekymmentäneljä vuotta muualla ja muuttanut juuri tänne.

Mulla ei ole yhtään sellainen olo että olisin oikeasti portugalilainen, mies jatkaa. Ei mullakaan, vastaan hymyillen. No mut kato sun viinilasin kokoa, sait samalla rahalla paljon enemmän kun minä, mies huomauttaa. Hyvin sulla täällä menee.

Myöhemmin hämyisessä meksikolaisbaarissa tunnustan vahingossa kirjoittavani aina toisinaan deiteistäni blogiini. Sitten yritän seivailla: Just kidding, I don´t have a blog. Mies tivaa blogini kävijalukuja ja sitä, tunnistetaanko minut Suomessa kadulla. Joskus kerran vuodessa baarin vessajonoissa, sanon.

Sen jälkeen yritän johdattaa keskustelun toiseen aiheeseen, joka tosin on sellainen josta ei pitäisi ikinä puhua ekoilla deiteillä. Olen vahvasti sitä mieltä että kissani on selvännäkijä, joka tietää kahdessa minuutissa onko miehessä potentiaalia.

Vuosikausia Skandinaviassa asuminen on selvästi jättänyt jälkensä mieheen: joudun maksamaan itse hienon drinkkini. Tai sitten hän pelästyi hullua kissatarinaani, eikä aio laittaa rahojaan tällaiseen älyttömyyteen. Ei haittaa, maksan omani ihan mieluusti, tosin teen sen nolosti pienillä kolikoilla.

Seuraavana iltapäivänä lojun sängyssä ja googlettelen miehestä tietoa.

Kuten suosikkikoomikkoni Iliza Shlesingerkin sanoi: They say men are hunters and women are gatherers. Well, sort of. We gather information about you, and then we hunt you.

Hemmetti. Tyyppi ei kertonut mitään siitä, että hän on henkilönä paljon tunnetumpi kuin minä pikkuisen blogini kanssa. Kuinka kätevää: lisäinfoa ja kuvamateriaalia kiinnostavasta tyypistä mielin määrin suoraa internetistä. Juon teetä (no oikeasti cokista) ja luen artikkeleita sen työurasta. Jaahas, toi tukka mikä sillä oli vuonna 2013 oli kyllä parempi. 

Maanisen googletteluni keskeyttää viesti: mies pyytää minua pizzalle. No en hei ehdi tulla!

Lähden kymmeneksi päiväksi Suomeen leikkimään vaikeastitavoiteltavaa mysteerinaista.  

Men are hunters. Siinähän metsästää sit. 

—-

Like my favorite comedian Iliza Shlesinger said:

They say men are hunters and women are gatherers. Well, sort of. We gather information about you, and then we hunt you.