Muu muoti

Keväthimotuksia

Olen ostanut (aluspaitoja ja sukkiksia lukuunottamatta) uusia vaatteita viimeksi lokakuussa.

Kaltaiselleni vaateihmiselle, tämä on uutta ja erikoista (ja johtuu lähinnä siitä, että olen muuttamassa pois maasta, eli en saa nykyistäkään garderobiani mukaan). Nyt kevään tullessa olen alkanut kuitenkin vähän vihata harmaita ja haalistuneen ja nyppyyntyneen oloisia perusvaatteitani.

Olen antanut itselleni siis option hankkia jotain ennen muuttoa

ja ehkä se loogisesti voisi olla juuri SUOMIMUOTIA.

RH+ss15+21_res100.jpg

R/H:n kevät-kesämallisto voisi olla ehkä se, mistä yhden hankintani tekisin. Omistan merkiltä muutaman vaatteen joihin olen ollut hurjan tyytyväinen. Merkillä on myös paljon kivasti vyötäröä korostavia pussimaisia leikkauksia, joista erityisesti pidän.

RH+ss15+23_res100.jpg

RH+ss15+14_res100.jpg

RH+ss15+6_res100.jpg

RH+ss15+22_res100.jpg

RH+ss15+13_res100.jpg

RH+ss15+1_res100.jpg

RH+ss15+9_res100.jpg

RH+ss15+16_res100.jpg

Olen lukenut monta Suomi -muotia puffaavaa juttua viime aikoina. Kaikki ne päättyvät melkein samaan toteamukseen: Suomimuodissa on potentiaalia, mutta ei riitä että siitä kirjoitetaan. Jotta se menestyy, sitä pitää ostaa. Tottahan se on.

Ehkä vien siis mukanani palan Suomimuotia Lissabonin kesäkaduille.

—-

Loving this SS 2015 collection of Finnish brand R/H.

10 Comments

  • pinka

    Sä niiiin viet ton viimisen kuvan asun. Tai kolmannen.
    Ja mä niiiiin ootan että saan nähdä kuvia sitten kun viiletät tämä suomiasu päällä siellä kakeleiden keskellä!
    Onnea matkaan!
    t. vakkari-fani

    • saarah

      Aaaaah, niin hyvin ajateltu! Just tota viimeistä asua himottelin eniten 🙂 Nään todellakin itseni Lissabonin kesäkaduilla toi päällä.

      Ja kiitos tsempeistä, ihana että oot vakkarina lukijana <3

  • anonymuoso

    Ostaisin toki Suomi -muotia, mutta kun se on niin tuhottoman kallista! Pitkälti yli 100 euroa yhdestä paidasta? Ei mulla ainakaan oo asuntolainaltani ja muilta menoiltani varaa kulkea sen hintaisissa vaatteissa! 🙁

    • saarah

      Tiedän. Mulle tulee usein sama olo, että ihan tolkuttoman kallista, ei vaan pysty maksamaan. Ehkä se on sekin, kun on tottunut siihen että on halpisketjujakin niin muiden hinnat tuntuu tosi kalliilta.

      Mutta laadukkaasta ja eettisesti tuotetusta olen kyllä valmis maksamaan enemmän. Varsinkin kun nykyisin ostan aika vähän mitään.

       

  • Yonna

    Tuo sininen mekko on niiiiiin hieno! Ja takki myös. Kuva kehiin sitte! 🙂 Camilla Mikamalla on myös superhienoja vaatteita. Mulla on yksi hänen mekko josta tykkään tosi paljon.

    • saarah

      Joo, se sininen on IHANA! Tiiätkö, niin odotan sitä että voi ottaa kesäisiä asukuvia 😀 Ehkä jopa kauniiden kaakeliseinien edessä.

  • Hanna Maria

    R/H:lle iso sydän! En taida merkiltä vielä mitään omistaa, mutta yksiä housuja olen pähkäillyt jo liian monta viikkoa, en osaa päättää onko minun opiskelijana järkevää sijoittaa niihin vaikka kovin ihanat ovat. Ja nämä kuvat ovat ihan mielettömiä, oon monet kerrat katsellut niitä läpi kun tulivat ja ihastellut..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *