Kakkaa ja komistuksia

Eräänä sunnuntai-iltana 
kun olen valmis jo luovuttamaan koko typerän sunnuntain kanssa, laitan sittenkin pitkähihaisen paidan ja kipaisen läheiseen puistokioskiin sunnuntaiviinille.

On jo hämärää, mutta juuri kun olen istuutunut tuoliin viinini ja kirjani kanssa, universumi tulee ja napsauttaa puistovalot päälle. Tai ehkä se oli se kioskinpitäjä sittenkin.

Olen luuhannut puistokioskissa niin paljon viime aikoina, että saan nykyisin jo kahvini ja viinini alennuksella. Tai sitten henkilökunta haluaa tukea keskivaikeaa persoonallisuushäiriötäni: tilaanhan juomani suunnilleen joka toinen päivä portugaliksi ja sitten joka toinen englanniksi.

Aistin että sunnuntait on niitä päiviä siitä
85% of the time happy:n ulkopuolelta, piippaa puhelin. Oikeassa on.

Juutun pöytään lukemaan kirjaa ainakin tunniksi ja olo kohenee koko ajan. Mitä minä kriiseilen, ihan hyvin kaikki on. Jos ei koko ajan, niin ainakin välillä.

Paskaa tulee niskaan aina ja ikusesti, sille ei voi mitään, mutta…

psyykkaan iseäni enkä ehdi edes lopettaa päänsisäistä tsemppilausetta kun silmäni jumiutuvat katselemaan Pradan katalogista reväistyn näköistä miestä, joka ulkoiluttaa suloista koiranpentua.   

Mies on pukeutunut valkoiseen teepaitaan ja täydellisesti istuviin farkkuihin ja sukii mustaa tukkaansa silmiltään samalla kun yrittää opettaa koiranpentuaan kävelemään hihnassa.

Jassoo, ajattelen ja kääntelen muka kirjan sivuja vaikka oikeasti en saa silmiäni irti miehestä. Tollanen täydellinen tyyppi, nyt se sit menee kotiin tästä jonkun maailman kauneimman tyttöystävän luo ja…

Sitten koiranpentu kyykistyy maahan ja tekee hirveän ripulikakan keskelle puiston läpi kulkevaa tietä. Mies kaivaa muovipussin ja yrittää siivota sillä, mutta ei onnistu kokonaan. Koira tempoo hihnassa ja mies pyyhkii tukkaansa silmiltään viedessään pussia roskikseen. Maassa on kuitenkin vielä puolet jätöksistä, joita mies ei saa kovasta yrityksestä huolimatta mitenkään siivottua.  

Puistokioskin ympäristössä ei tuoksu enää kukkivat puut, siellä haisee nyt ihan rehellisesti paska.

Seuraavaksi mies kyykkii lähipusikossa keräämässä puista pudonneita lehtiä. Siitten hän asettelee niitä maahan koiran jätösten päälle ja varoittaa vielä vastaan käveleviä turisteja olemaan liukastumatta kyseiseen kyhäelmään.

Päätän itselleni suunnatun tsemppilauseen mielessäni:

Paskaa tulee niskaan aina ja ikusesti, sille ei voi mitään, mutta…

pitää vaan opetella suhtautumaan siihen luovasti.

Kiitos komea koirankakattaja tästäkin muistutuksesta. 

—-

On a lovely Sunday night I was sitting in a kiosk watching a (most probably a model) guy walk his dog, a very cute puppy. Just when I thought his life must be perfect, the dog had diarrhea in the middle of the sidewalk and the poor guy had no idea how to clean it. After watching him collect fallen leaves from the bushes and placing them over the shit, I kind of realized
nobody´s life is so perfect after all… 

Good reminder.