Oma elämä

Asioita, joita opin vuonna 2014

Kirjoitan todella paljon enemmän, kun tämä kuvapainotteinen blogi antaa ymmärtää. Töissä olen AD:n roolissa, eivätkä toimittajat anna mun kirjoitella edes kuvatekstejä, mutta vapaa-ajalla saan kirjoittaa ihan niin paljon kuin haluan. Minulla on jokaiselle vuodelle saman niminen word-dokumentti, Tilitysmuistio. Tämän vuoden tilitysmuistion mukaan olen oppinut tänä vuonna mm. nämä asiat:

—–

Sade ja tuuli vihmovat naamaa, pipo kastuu ihan märäksi, mutta kävelen silti rantoja pitkin Kaivopuistoon. Kuulokkeissa soi koko vuoden koskettavin biisi ja kyyneleet valuvat valtoimenaan. On pimeää, ei kukaan näe, ajattelen. —-

Note to self:

tumblr_ng3o9acXie1tktlyvo1_1280.jpg

Vaikka olen vaellellut koomassa koko päivän kotivaatteissa, kaikki on kuitenkin tosi hyvin. Kun ruokamyrkytyksen ja jetlagin jälkimainingeissa heräsin yöllä siihen, että sydämeni hakkaa oudosti, ensimmäinen ajatukseni oli: nyt jos mulla on joku sydänvika, enkä voi koskaan enää matkustaa. —–

Note to self:

tumblr_ng3occOf1w1tktlyvo1_1280.jpg

Ostan siis yli sadan euron bikertakin kahden minuutin harkinta-ajalla ja juon itseni humalaan alkuillasta. Vihaan vähän kaikkea. Varsinkin seuraavan aamun räntäsadetta.

Note to self:

tumblr_nc04flo15c1tktlyvo1_1280.jpg

Perun treffit ja menen lenkille harmaaseen ja tuuliseen säähän. Haahuilen kotona aamutakissa, katson dokkareita New Yorkista ja järjestelen kirjahyllyn päällä olevan asetelman uusiksi. Ota kuvia ja leivoin näkkäriä.

En jaksa olla kuin itseni kanssa.

Sovittelen vaatteita, joita haluan käyttää kesällä. Olen samaan aikaan hyvällä päällä ja ihan masentunut.

Note to self:

tumblr_nayce7GNZq1tktlyvo1_1280.jpg

2014, et ollut helppo vuosi, mutta opin paljon.

Kiitos siitä.

—-

Thank you 2014, I learned a lot.

12 Comments

  • Laura T.

    Viimeinen: täysin sama. Ajattelin olevani ainoa joka sovittelee kesävaatteita esim. joka viikko. Ostin kuukausi sitten viidakkotakin joka odottaa kesäkatuja. Puen sen noin kolmen päivän välein päälleni ja kuvittelen olevani kesäbeibe.

    • saarah

      Eiei, mäkin teen tota JATKUVASTI 🙂

      Se johtuu osittain siitäkin, että kaipaan kesä-minää aina talvella. Se kun on paljon kivempi tyyppi kun harmaa talvi-minä…

      • Illuusia

        Mikä ahaa-elämys! Teen siis itsekin tuota samaa toisinaan talvella. Ostelen kesävaatteita ja suunnittelen kesän asuja. (sivuhuomautuksena kesällä ei kuitenkaan tunnu koskaan olevan tarpeeksi kesäisiä vaatteita kaapissa…hmmm)

        Mutta siis se ahaa-elämys! Kaipaan kesässä tietty sitä kesä-minääni! Hoen vaan aina että oon kesä-ihminen ja kaipaan kesää talvella niiiin paljon. Mutten oo koskaan tajunnut että kaipaan myös sitä millainen mä oon kesällä! 

        • saarah

          Mäkin tajusin tän vasta viime talvena kun olin etelänlomalla kesken talvea ja siellähän se kesä-Saara olikin taas messissä 🙂

  • Evelia

    Tekstejäsi on kyllä aivan ihana lukea eli tekstiä lisää vaan kehiin! 🙂 Lähes aina tulen hyvälle tuulelle blogissasi vieraillessa. Ei vaan voi minkään, kun hymyilyttää 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *