Aivan tavallinen, aika ihana

Yhtäkkiä oli sellainen maanantai, etten pystynyt edistämään yhtäkään asiaa erilaisilta listoiltani. Heräsin kellon vaimeaan piippaukseen kahdeksalta, kiskoin korvatulpat korvista ja peittoa päälle, koska lämmittämättömässä talossa on aamuisin

ihan hurjan kylmä.

Join pannullisen teetä sängyssä, koska en viitsinyt kolistella olohuoneessa nukkuvaa vierasta hereille.

Tsekkasin sähköpostit, ei mitään. To do –listan tälle päivälle: no monta asiaa, joista en juuri nyt voikaan edistää mitään. Ja lukkarikin kertoi, että tänä maanantaina ei ole tunteja.

Onhan minulla tietysti vapaa-aikaa edelleenkin, mutta harvemmin maanantaisin ja näin yllättäen.

Sateisen viikonlopun jälkeen aurinko oikein helotti taivaalla. Laitoin takin ja kaulahuivin, kävelin kivaa reittiä keskustaan. Kävin pelottavassa teekaupassa, jossa ei puhuta sanaakaan englantia. Osaan sanoa chá ja Earl Grey, mutta määrän kohdalla tyydyin osoittamaan satasta puntarissa. Setä pakkasi teeni ihanaan paperipussiin ja vielä kietoi sen toiseen paperiin. Silti ympärilläni leijui loppupäivän ihana teen tuoksu. 

Vaelluksellani päädyin puolivahingossa vintagekauppaan, jonka musta-vihreä-puna-keltainen kuosimekko puhutteli minua kovasti sovituskopissa. Teillä ei varmaankaan käy kortti, kysyin vähän toiveikkaana kassalla, mutta koska kävi, kävi outo kuosiunelma kohtalokseni.

Kävelin sivukaduilla joille en yleensä eksy, söin kahden ja puolen euron lounaskeiton ja luin koulukirjaa terassilla auringossa. Kahvin join taas kylmänä, koska olin instagramissa sen aikaa kun se oli kuumaa.

Mietin lausetta kylmän kahvin kaunistavuudesta, mutta en edelleenkään keksinyt mistä se kumpuaa.

Kotimatkaksi valkkasin kivemman, vaikkakin pidemmän reitin ja kävelin taas sen kivannäköisen miehen baarin ohitse. Vielä joskus, ajattelin,

menen tuonne. Mutta en tänään.

Illalla katsoin kun yksi kaikkien aikojen suosikkibändini kiipesi pimeälle lavalle. Sitä ennen jonotimme yli tunnin kylmässä syysillassa, koska kaksi poliisia tutki jokaisen paikalletulijan ensin käsin ja sitten vielä metallinpaljastimella.

Hyvä niin, mutta pelottavaa että maailma on tällaisessa jamassa.

Keikan jälkeen tuntematon mies kehui outoa kimaltavaa vintagetakkiani ja menin nukkumaan pitkähihaisessa paidassa ja sukat jalassa, aivan jäässä.

Vaikka en keikkaa lukuun ottamatta tehnyt mitään erityistä, tajusin että tässä oli juuri sellainen maanantaipäivä, joiden perään haikailin entisessä elämässä. Että joskus olisi muutakin kuin sitä että menee töihin, pääsee viideltä ja katsoo Huippumallia illalla ennen nukkumaanmenoa.

Vaikka välillä täälläkin kaikki on ihan päin seiniä,

olin yhtäkkiä kovin onnellinen siitä että elämäni on ihan uutta ja erilaista kuin vuosi sitten. Ja todennäköisesti ihan uutta ja erilaista

taas kahden vuoden päästä. 

—-

Just a random Monday.